Ilkka Kantola - Kansandustaja

Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Demokratiaan ei ole oikotietä
29.10.2015
 Irakin, Egyptin, Libyan ja Syyrian kaoottiset tilanteet ovat esimerkkejä siitä, miten vaikeata on yksinvaltaisesti hallitun yhteiskunnan kehittyä demokratiaksi. Demokratiaan siirtyminen ei tapahdu niin, että vallitseva diktatuuri kaadetaan omin tai ulkopuolisin voimin. Eikä varma tie demokratiaan synny niin, että ulkopuolelta tuetaan oppositiovoimia kunnes hallitus kaatuu. Eikä demokratia näytä varmuudella syntyvän silläkään tavoin, että kansalaisten piiristä noussut demokratialiike pakottaa hallituksen väistymään ja saadaan aikaan vapaat vaalit.

 

Demokratialla voidaan tarkoittaa eri asioita, mutta ajattelen tässä yhteiskuntaa, jossa ylin valta kuuluu kansalle, joka yleisillä vaaleilla säännöllisin väliajoin valitsee edustajansa tätä valtaa käyttämään. Demokratian olennainen osa on, että kansa voi halutessaan vaihtaa edustajansa aina kun yleiset vaalit pidetään.

 

Yllä mainituissa yhteiskunnissa yritykset demokratian synnyttämiseen ovat vaihdelleet. Irakissa ja Libyassa olennainen ponnistus oli ulkopuolisella avulla toimeenpantu diktaattorin asemassa olleen valtionpään eliminointi. Epädemokraattisen yhteiskunnan puutteista ja hallinnon toimeenpanemista vääryyksistä pääsyylliseksi määriteltiin valtionpäämies. Heidän eliminoimista pidettiin välttämättömänä, jotta käänne yhteiskunnan uudistamiseen olisi mahdollista. Sekä Libya että Irak ovat jotakuinkin hajonneita valtioita tällä hetkellä. Ääri-islamistinen Isil-järjestö käyttää tilannetta hyväkseen ja rakentaa julmaa mutta johdonmukaista hallintoa valloittamillaan alueilla. Ollaan kaukana demokratiasta.

 

Egyptissä pitkälti demokratialiikkeen painostuksesta saatiin yksinvaltaisesti hallinnut presidentti Mubarak eroamaan. Moninaisten vaiheiden ja hallitusten jälkeen saatiin maassa toimitettua vapaat vaalit. Vuonna 2012 toimitettiin sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Valtaan nousi islamistinen muslimiveljeskunta. Heinäkuussa 2013 sotilasjuntta kaappasi vallan. Entinen sotilasjohtaja Abdel Fattah al-Sisi voitti vuoden 2014 presidentinvaalit ylivoimaisesti.

 

Syyriassa ns. arabikevään demokratialiike ilmeni voimistuvina mielenosoituksina Bashar al-Assadin hallintoa ja politiikkaa kohtaan. Mielenosoituksissa vaadittiin poliittisten oikeuksien vahvistamista ja hallinnon korruption kitkemistä. Vastakkainasettelu johti lopulta siihen, että Assad alkoi armeijan voimin tukahduttaa syntynyttä aseellista kapinaliikettä. Hallituksen vastainen oppositio jakaantui eri ryhmiin, joiden tiedetään taistelevan myös keskenään. Sisällissodan tuhot, kuolleiden ja pakolaisten määrä on käsittämätön ja pakottaa koko EU:nkin seinää vasten vahvemmin kuin mikään tätä ennen

 

Länsivalloissa oli halua pysäyttää Assadin hallituksen diktatoriset ja väkivaltaiset otteet ja tukea oppositiota. Opposition hajaannuttua on vaikea tietää, mikä oppositioryhmä olisi tavoitteen kannalta olennainen. Aseavun toimittaminen jollekin oppositioryhmälle sisältää riskin, että aseet päätyvät joukolle, jonka tavoitteet ovat päinvastaiset. Yksittäisenä onnistumisena voinee pitää kemiallisten aseiden evakuointia Venäjän ja lännen yhteisin päätöksin. Isil-järjestön aseellinen toiminta muodostaa uhkan, joka näyttää nyt jossain määrin yhdistävän entisiä vihollisia ollessaan sekä Assadin että USA:n kannalta vihollisvoima.

 

Venäjän sotilaallinen tuki Assadin hallitukselle on uusin muuttuja tilanteessa. Onko Venäjän analyysi se, että diktatuuriin perustuva yhteiskunta on ongelmineenkin parempi vakauden ja rauhan ylläpitäjä kuin epämääräisellä pohjalla oleviin demokratialiikkeisiin perustuva yhteiskunta? Onko Venäjällä epäilyksiä demokratialiikkeen mahdollisuuksia kohtaan Syyriassa, vaikka Assadin hallitus kaadettaisiinkin? Onko Venäjällä samanlainen epäluottamus uskonnollisia ääriliikkeitä kohtaan kuin esimerkiksi Kiinalla?

 

En haluaisi selittää Venäjän aktiivisuutta vain sillä, että se haluaa olla näkyvästi esillä pitäen maailmaa kaksinapaisena sen sijaan että USA näyttäytyy ainoana suurvaltana. Tästäkin lienee kyse, mutta ei ehkä pelkästään tästä.

 

On selvää, ettei demokratiaa voi tuoda maahan asevoimin vaikka diktaattori pystytäänkin asein eliminoimaan. Demokratiaan tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa. Kansalaisia, järjestöjä, yhteisöjä, ryhmiä, puolueita, jotka kokoavat ihmisiä yhteisten yhteiskunnallisten, arjen kannalta rationaalisten tavoitteiden ääreen. Tarvitaan jokin vähimmäismäärä koulutusta ja sivistystä. Tarvitaan demokraattinen toimintatapa myös näihin ryhmiin ja puolueisiin. Tarvitaan vapaa lehdistö ja sanan- ja kokoontumisvapaus. Tarvitaan järjestysvalta, joka turvaa näitä vapauksia. Tarvitaan toimeentulo, jotta ihmisillä on henkisiä resursseja yhteiskunnallisten kysymysten ja tavoitteiden asetteluun.

 

Diktatuuri voi olla välttämätön välivaihe siirryttäessä kaaoksesta kohti demokratiaa. Yksivaltaisen järjestelmän tulee sitoutua demokratian portaiden luomiseen. Silloin tarvitaan juuri se mitä Syyriassa vaadittiin: korruption kitkeminen, sananvapaus ja kokoontumisvapaus, resurssien oikeudenmukaisempi jako. Egyptiltä odotetaan nyt paljon tässä suhteessa. Sotilasjuntta ei voi olla lopullinen ratkaisu. Syyriassa on ensin saatava aseet vaikenemaan. Vasta sen jälkeen voidaan päättää millä rakenteella aloitetaan matka kohti toimivaa demokratiaa.

Hello!
viagra dosage , viagra canada , viagra without prescription , purchase cialis , free viagra ,
Kommentoija: viagra_canada | 24.08.2016 2.19
Nimi(*)
Email(*)
Tarkistuskoodi
Kommentti
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu