Ilkka Kantola - Kansandustaja

Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Citymaasturit
24.01.2007

Autoilun muotitrendit vaihtelevat kuten pukeutumisen. Automuotikaan ei seuraa vain arkijärkistä käytännöllistä harkintaa, vaan tavaran hankintaan liittyy kosolti tunteita ja toiveita siitä, mitä muuta kuin välitön käytännöllinen hyöty tuotteeseen liittyy. Muotiesine kuljettaa mukanaan vahvoja mielikuvia muodin kantajasta.

Parisenkymmentä vuotta sitten muodissa olivat, etenkin maaseudun taajamissa, isot, amerikkalaiset pickupit. Moottorin piti olla mieluummin kuuden kuin kolmen litran kokoinen. Amerikkalaisiin autoihin kuului laaja vakiovarusteiden määrä verrattuna eurooppalaisiin tai japanilaisiin perheautoihin. Sähköiset ikkunannostimet ja vakionopeudensäädin mm. Isot, hyvinvarustellut "pikkukuorma-autot" viestittivät rentoa, maskuliinista voimaa. Tehot ja varustelu olivat reilusti ylimitoitettuja omistajan asiallisiin tarpeisiin nähden. Ja juuri tämä teki autoista kiinnostavia tietyssä asiakasryhmässä.

Viime vuosien aikana automuoti sekä Yhdysvalloissa että Suomessa on näkynyt ns. citymaastureiden suosiona. Kyseessä on hienostuneempi versio 80-luvun muodista. Mutta idea on sama: Tehojen ja varustelun pitää olla mieluummin ylimitoitettua kuin riittävää. Auton koko ja varustelu kertoo voimasta, varallisuudesta ja (näin ostajat uskovat) valmiudesta panostaa perheen turvallisuuteen liikenteessä. Reserviä riittää kaikkien tarpeiden varalta.

Viimeaikainen keskustelu autoverosta on tärkeää. Autoilun osuus hiilidioksidipäästöistä on merkittävä. Maapallomme tulevaisuuden kannalta ei ole samantekevää, miten paljon pakokaasuja autoilumme synnyttää. Siksi on syytä vähin askelin muuttaa autoverotuksen painopistettä niin, että kuluttaja valitsee vähemmän saastuttavia vaihtoehtoja päättäesään auton hankinnasta ja sen käytön laajuudesta.

Verottajalla on mahdollisuus hillitä muoti-ilmiöitä, joissa kulutamme rajallisia luonnonvaroja ja kiihdytämme kasvihuoneilmiötä enemmän kuin on välttämätöntä.

Turun vimma
12.01.2007

Eilinen vaalistarttitilaisuus Turussa oli hyvä kokemus. Kiitos kaikille mukana olijoille! Kohtaaminen ja keskustelu oli todellista. Ja juuri siksi erityisen merkityksellistä ja rohkaisevaa ehdokkaan vaalikampanjan kannalta. Tunsin olevani oikeassa porukassa ajatuksineni.

Vaalistarttipaikaksi valittu Wimma, Turun kaupungin keskustassa sijaitseva nuorison toimintakeskus, oli uusi tuttavuus. Talo on entinen tyttökoulu, joka nykyään on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän omistuksessa. Seurakuntayhtymä on tehnyt kunnioitetavan työn laittaessaan tuon osittain suojellun arvotalon kuntoon niin, että erilainen nuorisotoiminta ja muukin voi kokea paikan omakseen. Suunnittelun ja rakennustyön jälki tuossa viime elokuussa käyttöön otetussa talossa on upeaa. Hyvien tilojen kautta välitetään taloon tuleville, että heitä arvostetaan. Syntyy tärkeä ihmisarvokokemus.

Vaalitilaisuuteni alussa meille kerrottiin talon ja Turun kaupungin nuorisotyön toiminnasta. Toiminta on monipuolista ja ennakkoluulotonta ja se tapahtuu hyvin erilaisten ryhmien parissa ja erilaisia tarpeita palvellen. Tavoitteena on tukea kaikenikäisiä nuoria aktiivisuuteen ja osallisuuteen elämästä. Talon nimeksi oli kilpailun jälkeen valittu Wimma juuri siitä syystä, että talo pyrkii olemaan innostava ja aktivoiva. Lamaantuneisuuden ja passiivisuuden tilalle tarvitaan vimmaista menoa.

Tuntui hyvältä kuulla myös kaupungin ja seurakuntien laajasta yhteistyöstä nuorisotoimen alueella. Aivan ilmeisesti Wimma on asia, jolla jo nyt on edellytykset luo positiivista mielikuvaa Turusta. Tavoitteena on tehdä Turusta johtava ja aktiivinen eurooppalainen nuorisokaupunki. Vimmainen.

Kasvihuone
03.01.2007

Lenkillä käydessäni huomasin, että venesatamassa on vieläkin pari purjevenettä vesillä. Mikäs siinä, meri on ollut sulana viikkokaupalla. Jonkinlainen alkutalvi täällä tosin kävi. Taisi olla marraskuussa. Jäin katsomaan kun kevyt poliisivene teki väylää parin sentin jäähän.

Lämmin sää on mukavaakin, kun energiaa ei tarvitse käyttää lämmitykseen eikä lumenauraukseen. Liikennekin kulkee pienemmällä polttoaineenkulutuksella. Mielenkiintoista olisikin tietää, kuinka paljon syntyy säästöä verrattuna keskimääräiseen talveen.

Kun on lämmintä, ei tarvitse polttaa hiiltä ja puita niin paljon. Päästöt vähenevät. Kasvihuoneilmiö hidastuu. Tältä osin kasvihuoneilmiö yrittää itse oikaista itseään.

Viimeaikaiset arviot ilmiön vakavuudesta vetävät kuitenkin vakavaksi. Väkisin tulee mieleen kuva suuresta, leveästä virrasta, jonka vierellä on suuri järvi. Maapallomme on järvellä liikuskeleva lautta. Jos lautta jostain syystä liikkuu kohti virtaavaa vettä, vesi alkaa kuljettaa lauttaa. Ensin huomaamatta ja hyvin hitaasti.

Jos lautalla olevat matkustajat havaitsevat tilanteen ajoissa, he voivat vielä ohjata lautan pois virran imusta, takaisin keskelle järveä. Mutta jos korjausliikkeet tehdään liian myöhään, silloin virta imaisee lautan väistämättä mukaansa. Sen jälkeen on vain ajan kysymys, milloin lautta ajautuu hallitsemattomasti kosken kuohuihin. Eikä matkustajien silloin käy hyvin.

Onko kasvihuoneilmiö - tai Itämeren saastuminen - jo nyt sellainen virta, joka vie meitä mennessään teimme mitä tahansa? Vai onko vielä mahdollista tehdä riittäviä korjausliikkeita ja palauttaa tasapaino? Asiantuntijat ovat jo pitkään korostaneet, että nyt on korkea aika toimia kehityksen pysäyttämiseksi.

Vastuu on kaikilla, on tapana sanoa. Minusta suurin vastuu on niillä, joilla on suurin valta vaikuttaa asioihin. Erityisen suuri vastuu on tutkijoilla, yliopistoilla, lainsäätäjillä, suuryrityksillä, medialla. Yksityinen ihminen on vastuussa omista valinnoistaan. Vallanpitäjät ovat vastuussa siitä, minkälaisia päämääriä he vallankäytöllään edistävät. Toivon, että he edistäisivät yhteistä hyvää.

Lapsuudesta muistan, että kasvihuone on petollinen. Aluksi siellä on mukavan lämmin, sitten tulee ikävästi hiki. Lopulta tuntuu happi loppuvan ja on mukava taas palata raittiiseen ulkoilmaan.

Lastensuojelun ääripäitä
28.12.2006

Lähinnä sattumalta joulun tienoo 2006 kului työtä sivuavien aiheiden parissa. Perjantaina 22.12. Yle lähetti TV:ltä vuonna 2004 valmistunee ranskalaiselokuvan Kuoropojat (Les Choristes). Elokuvan tapahtumapaikkana on poikakoulu, jossa yhteiskunnassa syrjäytyneet pojat ovat vanhanaikaisen kasvatuksen kohteita. Koulua johdetaan kurilla ja kovilla joukkorangaistuksilla.

Elokuvan päähenkilöksi hahmottuu uusi opettaja, "valvoja", joka suhtautuu kriittisesti koulun kasvatusmenetelmiin. Opettaja on varsinaiselta osaamiseltaan ja taustaltaan muusikko, säveltäjä, laulupedagogi ja kuoronjohtaja. Ankarissa olosuhteissa hän kykenee rakentamaan poikiin luottamuksellisen suhteen. Samalla pojat saavat mielekästä tekemistä kuorolaulun opettelemisessa. Lopulta nuo kurittomat ja hankalat pojat laulavat taidokkaasti kuorossa ja jotkut jopa solisteina.

Vuosikymmenten kuluttua käy ilmi että yksi toivottomista pojista on edennyt muusikon taidoissa lopulta huipulle, kapellimestariksi saakka. Toivo aukeaa siitä, että joku uskoo, että minusta on johonkin. Hieno ja puhutteleva elokuva.

Toinen joulunajan kulttuurielämys on ollut tutustua hiljattain julkaistuun kirjaan Poikani Kevin. Yhdysvaltalaisen naisen Lionel Shriverin kirjoittama teos on taidolla tehty ja erinomaisesti suomennettu. Fiktiivisessa romaanissa kuvataan amerikkalaista yhteiskuntaa etenkin sen yhdeltä äärireunalta, kouluissa tapahtuvien ampumavälikohtausten kautta. Äärimmäiseen väkivaltaan syyllistyneen pojan elämää vauvasta vankilaan kuvataan hänen äitinsä näkökulmasta.

Äiti miettii suhdettaan lapseensa, puolisoonsa ja työhönsä. Mistä tuollainen äärimmäinen väkivalta saa alkunsa? Mikä merkitys on varhaislapsuuden kokemuksilla, mikä isän ja äidin suhteella, mikä painoarvo on puhtaasti biologisilla tekijöillä? Mikä on kulttuurin ja yhteiskunnallisen todellisuuden ja median vaikutus? Minkälainen yhdistelmä on kyseessä silloin, kun samassa ihmisessä yhdistyvät tavattoman terävä äly ja empatiakyvyn täydellinen puute?

Kirja on rankka lukukokemus. Omistuskirjoitukseen kirjoittaja on pannut sanat: "Yksi painajainen, jolta me molemmat olemme säästyneet." Ajattelin itse kirjaa lukiessani, että lastensuojelun eräs tehtävä onkin toimia niin, ettei lapsista tule painajaisia heille itselleen tai muille.

Vuonna 2003 julkaistu alkuperäisteos We Need to Talk About Kevin palkittiin vuonna 2005 Orange palkinnolla.

Sitoutuminen ja hallinnointi yliopistoissa
19.12.2006

Eräs kansallismaisema on selvästikin siinä, kun Turussa katsoo Tuomiokapitulista Tuomiokirkon suuntaan sellaisena päivänä kuin tiistaina 19. joulukuuta 2006. Yöllä satanut lumi ja vielä hetken viipyilevä pakkanen sekä matalalta tuleva auringon valo tekevät näkymästä herkän ja juhlavan. Kansallispyhäkkö kansallismaisemassa. Yes!

Tämä ei kuitenkaan jäänyt mieltä vaivaamaan tiistaiselta Turun reissulta. Tapasin tuttuja. Juteltiin itse kunkin elämänmenosta. Kuuntelin kiinnostuneena yliopistomiehen kertomusta työstään ja yliopistomaailmasta. Kiinnostuneena siksi, että omat muistoni yliopistossa opiskelun ajalta ovat perin myönteiset. Tieto, viisaus, intohimoinen pyrkimys syvälle, kysely, epäily, kyseenalaistaminen, vastaan väittäminen, yhteinen innostus, kannustava opetus, tarttuva rohkeus, kansainvälisen tason tutkimus.

Nyt kuulin yliopistomieheltä, että työstä yliopistossa on tullut hallintoa yhä enemmän. Tutkimukseen ja opetukseen ei jää aikaa, koska aika menee hallinnon hoitamiseen. Aika menee suunnitelmien ja raporttien kirjoittamiseen ja niiden lukemiseen, jotta tuottavuutta ja tehokkuutta voitaisiin arvioida ja valvoa.

Olen kuullut tämän aikaisemmin muutamalta muulta yliopistossa työskentelevältä tutultani. Nämä turhautuneet ihmiset ovat eri ikäisiä ja toimivat eri tyyppisissa tehtävissä yliopistolla. Silti heidän kokemuksensa on sama.

Harkitsin joskus ammattiuraa yliopistolla. Nyt tuntuu, etten tehnyt tyhmästi, kun hakeuduin muihin tehtäviin yhteiskunnassa. Ei kai kehitys yliopistolla jotenkin hallitsemattomasti kulje siihen, että tuloksellisuuden nostamiseen käytettävät menetelmät kuluttavat pian suurimman osan niistä resursseista, jotka tarvittaisiin yliopistojen perustehtävän, tutkimuksen ja opetuksen hoitamiseen?

Korkeakouluissa tutkimustyötä tekevien työhön sitoutuminen on keskimäärin vahvaa ja nousee tutkijoiden sisältä. Olisi vahinko, jos tämä sitoutumisresurssi tuhottaisiin liiallisella hallinnon ja kontrollin painolastilla.

Mediatutkimus keväältä 2005
16.12.2006

Posti toi ruskeassa kirjekuoressa yliopistollisen opinnäytetyön, jonka aiheena on "Kun piispa lankeaa, kaikki kansa katsoo" Kirkon imagon rakentuminen piispa Ilkka Kantolan avioeroon liittyvässä lehdistökirjoittelussa. Tekijä, kirkkososiologian opiskelija teologisesta tiedekunnasta Helsingistä, otti vähän aikaisemmin yhteyttä ja kertoi valmistuneesta tukimuksestaan. Arveli, että saattaisin olla kiinnostunut. Kerroin olevani.

Tukimuksen kohteena ei ole eronnut piispa vaan avioeron ja sen taustojen julkisuuteen saattamisesta syntynyt kirjoittelu muutamissa keskeisimmissä lehdissä. Tutkija ei ole ollut minuun yhteydessä ennen tukimuksen valmistumista, eikä minulla ole ollut vähäisintä aavistusta siitä, että tällainen tutkimus on tekeillä. Hyvä niin.

Havaintojeni mukaan avio- ja virkaerooni liittyvää julkisuusprolematiikkaa on viimeisen vuoden aikana käytetty esimerkkiaineistona useammassakin julkisuutta ja mediaa tarkastelevassa yliopistotason tutkimuksessa tai oppikirjassa. Nyt käsiin saamani pro gradu -työ on ensimmäinen tutkimus, joka keskittyy ainoastaan tähän aihepiiriin. Tutkimuksen lukeminen on ollut minulle yhtäaikaa kiinnostavaa ja ahdistavaa. Tuo vaihe kun ei ollut mukavinta aikaa elämässäni. Vahvoissa tunteissa puolin ja toisin lausutut tekstit ovat jääneet arkistoon vaikka tunteet ovat tasaantuneet.

Teologian ylioppilas Sari Järän mukaan avioeroni johdosta käynnistyneessä lehtikirjoittelussa voidaan erottaa neljä erilaista kirkon imagoa, joita hän kuvaa neljän erilaisen termin avulla. Termit kuvaavat sitä, millaiseksi kirjoittajat halusivat hahmottaa kirkon piispa Kantolan uskottomuuden ja avioeron perusteella. Kirjoittelussa esiintyneet kirkon imagot ovat: 1. Pettäjäkirkko, 2. Normikirkko, 3. Uudistuva kirkko, 4. Problemaattinen kirkko.

En osaa olla eri mieltä tutkijan kanssa. Oma muistikuvani on, että iltapäivälehtien nettikeskusteluissa näistä imagoista pettäjäkirkko oli vahvimmin edustettuna. Mielipiteet oliva suorasukaisimpia ja minun tapauksestani vedettiin koko kirkkoa koskevia johtopäätöksiä. Valtaosa niistä viesteistä, joita itse sähköpostiina ja kirjeinä sain, pohdiskelivat kysellen kirkon suuria moraalivaatimuksia ja sitä, voisiko minun lankeamiseni johtaa kirkkoa uudistumisen tielle moraalisaarnasta armon suuntaan. Kirkkoimago näissä viesteissä oli normikirkon ja uudistuvan kirkon kaltainen. Tämän kaltaista kirjoittelua muistan olleen myös lehdistössä ja sähköisessä mediassa. Muistelen, että kun pahin tunneryöppy mediassa oli ohi, alkoi kirjoittelussa esiintyä syvempää analyysia, jossa pohdittiin kirkon vaikeutta käsitellä seksuaaliasioita asiallisesti ja todellisuudentajuisesti.

Kirkko on eri kuin sen imago. Muuttuiko kirkko jotenkin tuon kevään tapahtumien johdosta? Sitä koskevat tutkimukset odottavat vielä ilmestymistään.

Terveyttä kaikille?
13.12.2006

Göran Schildtin kirja Toivematka tuli mieleen vieraillessani tiistaina Turun Forum Marinumissa. Mainitun kirjan keskeinen toiminta-alusta, purjevene Daphne on hienosti entisöitynä sijoitettu tuohon Turun komeaan merikeskukseen Linnankadun varteen Suomen Joutsenen tuntumaan.

Olin saanut tehtäväksi pitää työterveyshuollon ammattilaisten koulutuspäivässä alustuksen työterveyshuollon ja arvojen suhteesta. Valmistelin esityksen perehtymällä uudehkoihin Työterveyshuoltolakiin ja Työturvallisuuslakiin. Kuten aina alustusta valmistellessa, opin taas uusia asioita. Innostuin lain sisältämästä voimasta.

Alustukseni jälkeen syntyi tärkeätä keskustelua. Puheenvuoroja kuunnellessa havaitsin, että työterveyshuollon todellisuus on paljon monimutkaisempi kuin mitä laista voi päätellä. Monet muut säädökset ja normit, kuten KELA:n linjaukset erilaisten toimenpiteiden korvattavuudesta, vaikuttavat olennaisesti siihen, miten työterveyshuolto käytännössä toteutuu. Verottajan päätökset vastikkeettomien etuuksien verotettavuudesta vaikuttavat kokonaisuuteen niinikään.

Vaikka työterveyshuolto tekee merkittävää kansanterveystyötä osalle väestöä, suuri osa ihmisistä jää tämän terveydenhuollon ulkopuolelle ja on tavanmomaisen perusterveydenhuollon varassa. Keskustelun perusteella ymmärsin, että parhaassa asemassa on suurten tai vakavaraisten organisaatioiden ja yritysten henkilöstö. Pienten yritysten palveluksessa olevien osalta työterveyshuollon palvelut ovat yleensä vähäisiä. Tätä työntekijäjoukkoa on paljon.

Tuore lainsäädäntö kirjaa upealla tavalla lain tavoitteita niin, että painopiste työterveyshuollossa on ennaltaehkäisevässä työssä. Käytännössä tällainen työterveyshuollon toiminta on vielä varsin poikkeuksellista, kertoivat ammattilaiset minulle.

Ome lukunsa ovat ne ihmiset, jotka ovat työelämän ulkopuolella työttömyyden, opiskelun tai eläkkeelle siirtymisen johdosta. Lain hienot periaatteelliset linjaukset eivät tietenkään koske heitä.

Kotiin ajallessani mietin itsekseni sitä, että kansalaisten terveydellistä tasa-arvoa lisäisi, jos yrityspuolella paremmin oivallettaisiin, miten henkilöstön terveys ja työturvallisuuden ylläpitäminen nostavat toimintakykyä ja siten yrityksen tuottavuutta. Täytyyhän olla totta, että terveyden ylläpitäminen ennaltaehkäisevin toimin on halvempaa kuin sairauksien hoito ja sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen.

Paljon on matkaa siihen, että työterveyshuoltolain tavoitteet toteutuvat kunnolla.

Millä autolla Uki
11.12.2006

Helsingissä sataa. Turun Runosmäessä paistoi sunnuntaina aurinko. Olipa mukava oikeasti kohdata ihmisiä uudessa roolissa, demarina, eduskuntavaalityössä. Kukaan ei kysynyt: "ketä sää olet" tai "kui sää nyt tämmötti rupesit" Täällä mietin tänäänkin, milloin voisi pesettää auton kun aina sataa. Kuinka likaisena se suostuu kulkemaan?

Kiiltävän puhdas Porsche kaupungilla pisti silmään. Porschesta tulee näinä aikoina mieleen Uusikaupunki. Saabista ei niinkään, eikä Samarasta. Muistan käynnin autotehtaalla piispantarkastuksen yhteydessä. Ja että ihan oikeasti ajoin Porschella. Autotehtaalta oli silloinkin iso joukko ukilaisia lomautettuina. Mutta ilmassa väreili havaittavaa toiveikkuutta siitä, että uusi Cayman-malli lähtee markkinoille hyvässä asennossa. Niin kävikin. Moni pääsi taas tehtaalle. Vaan nyt tilanne on jälleen toinen.

Porschen ostajia on maailmalla rajallinen määrä. Ukilaisten huippuosaamiselle ei juuri nyt löydy maksajia. Huomaan että harmittaa ukilaisten puolesta. Enkä silti osaa kannustaa itseäni tai muita Porschen ostoon. Sen verran arvokas kotimainen tuote se kuitenkin on.

Rinnakkaistuotteena tulee mieleen Pohjanmaan rannikolla toimivat laatuveneiden veistämöt. Nautor taitaa tosin olla jo italialaisten omistuksessa kuten Turun Wärsiläkin. Mutta Baltic Yachts rakentaa laatuveneitä suomalaisena yrityksenä. Ainakin syksyllä 2004 toimitusjohtajana oli naisihminen.

Nuo Nautorin ja Balticin veneet ovat merten Porscheja tai Ferrareita. Myynti suuntautuu lähes poikkeuksetta ulkomaille. Sama tyyppi saattaa tilata sekä 20 metrisen että 12 metrisen veneen veistämöltä, jonka laatuun hän on oppinut luottamaan.

Veneveistäntä on eri juttu kuin autoteollisuus. Laatuveneet tehdään Suomessa yksin kappalein käsityönä. Laatuautot sarjassa, jossa iso volyymi tuottaa kannattavuutta. Yhteistä on halu ja taito tehdä huippulaatua. Minä huomaan miettiväni sitä, millä autolla Uudenkaupungin tehdas voisi tuoda enemmän vakautta ja hyvää elämää tuohon ihastuttavaan meri- ja musiikkikaupunkiin.

« EdellinenSeuraava »
1 2  ... 16 17 18 19 20 21 
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu