Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Ilkka Kantola EU-vaaliehdokkaaksi

04.11.2013

Tiedote

Turkulainen kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.) on asettunut ehdokkaaksi toukokuussa 2014 käytäviin Euroopan parlamentin vaaleihin. Kantolaa on pyydetty ehdokkaaksi EU-vaaleihin jo viime kevättalvella. Perusteellisen harkinnan ja maanlaajuisen tuen myötä hän on päättänyt tavoitella paikkaa Euroopan parlamentissa.

– Eurooppaa ravistellut talouskriisi koettelee syvästi eurooppalaisten keskinäistä luottamusta. Nyt tarvitaan uuden luottamuksen rakentamista, koska sen avulla vakaus Euroopassa vahvistuu ja kansalaisten hyvinvointi lisääntyy. Suurena rauhan sekä taloudellisen ja poliittisen yhteistyön projektina Euroopan unionia pitää kehittää siten, että erityisesti oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys vahvistuvat. Eurooppalainen sivistys, tutkimus ja koulutus ovat se henkinen perusta, jonka varaan selviytyminen ja uusi Eurooppa on rakennettavissa jäsenmaiden yhteistyöllä.

– Tärkeät teemat eivät Euroopan tasolla poikkea juuri niistä, joista keskustelemme kotimaassa. Suomessa olemme tottuneet hyviin koulutusmahdollisuuksiin ja verrattain laadukkaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja vähäiseen korruptioon. Tällaiset elementit voivat toimia koko Euroopassa samalla taloudellisena kilpailuvalttina ja inhimillisen otteen vahvistumisena, Ilkka Kantola sanoo.

Kantolan vaalikampanjaa varten on perustettu kansalaisvaltuuskunta, jota johtaa kansanedustaja Heli Paasio (sd.):

– Ilkka Kantola on poikkeuksellinen poliitikko. Hän ei perusta ajatteluaan rakenteille, vaan ihmisten kokemuksiin ja kertomuksiin. Olen itse ollut monien muiden joukossa pyytämässä Ilkkaa ehdokkaaksi ja olen täysillä mukana vaalityössä. Tällä kampanjalla tarjoamme kansalaisille vaihtoehdon, jossa luottamus ja inhimillisyys nostetaan tärkeimmiksi pääomiksi.  

SDP vahvistaa ehdokaslistansa Euroopan parlamentin vaaleihin puoluevaltuustonsa kokouksessa Salossa 30.11.–1.12.2013.

Lisätiedot:

Ilkka Kantola
ilkka.kantola@eduskunta.fi
050 512 2173

Heli Paasio
Kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja
heli.paasio@eduskunta.fi
050 511 3122

Tino Aalto
Kampanjapäällikkö
tino.aalto@gmail.com
050 574 8713

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu