Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Viedään kynttilä hautausmaalle

17.12.2013

Kolumni Kaakon Kaiku

Edgar Lee Mastersin runoteos Spoon River -antologia vuodelta 1915 on aina kiehtonut minua. Ehkä teoksen kiehtovuus liittyy siihen, että olen useampaan kertaan ollut töissä hautausmailla. Runokokoelmassa olevien tekstien lähtökohdaksi kuvataan paikkakunnan vainajien hautakivissä olevat kirjoitukset. Kivet kertovat vainajien elämästä. Kirjailija antaa heidän äänensä kuulua hautakivien kautta.

70-luvulla olin töissä Naantalin luostarinkirkon vieressä sijaitsevalla hautausmaalla. Vanha hautausmaa laitettiin uuteen uskoon tuotannollistaloudellisin tarkoitusperin. Hautojen reunakivet poistettiin ja hautasijojen päälle rakennettiin nurmikko. Pitkän ajan kuluessa kiertyneet hautarivistöt ja satunnaiset hautasijojen paikat pantiin suoriin riveihin ja tasajaollisiin tontteihin. Työporukkamme tehtävänä oli hautakivien siirtely uudelle tontille. Muutamia kymmeniä senttejä suuntaan tai toiseen.

Kivet vaativat huomiota kokonsa mukaisessa suhteessa. Ison ja korkean kiven äärellä viivyttiin pidempään, kun piti ajatella ja suunnitella ja toteuttaa siirtomanööveri kunnialla. Pienempien kivien ääressä ei kauaa tarvinnut ahertaa. Suurimpien kivien nimet ja muut tekstit jäivät mieleen pitkäksi aikaa. Vieläkin muistan korkean kiven, jonka tehtävänä oli merkitä ruotsinkielisen apteekkarin hautapaikka. Vielä kuolemansa jälkeenkin tuo apteekkari vaikutti pontevasti meidän arkipäivämme kulkuun.

Työ hautausmaalla, olinpa siellä urakoitsijana traktorin kanssa tai pappina hautaan siunaamisessa on muistuttanut minua ihmiselämän rajallisuudesta. Hautausmaa on lopulta myös tasa-arvon puolestapuhuja. Hautakivet ovat erilaisia. Muinoin ne heijastelivat yhteiskuntaluokkien eroja hyvinkin voimakkaasti, kun rikkaimpien hautana saattoi olla kokonainen hautakappeli köyhimpien merkitessä hautapaikan puisella ristillä. Silloinkin jokainen tiesi, ettei kuolleiden osalla ollut eroa.

Komea ja kestävä hautakivi on eräänlainen yritys jatkaa yksilön olemassaoloa kuoleman jälkeen. Muistomerkki kertoo luopumisen vaikeudesta, kun läheinen on kuollut. Suomalaiseen jouluperinteen osaksi on tullut käynti hautausmaalla. Perhejuhlan aikana perheeseen luetaan myös heidät, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Viime joulun jälkeen leskeksi tulleelle erityisen tärkeätä on mahdollisuus viedä kynttilä edesmenneen puolison haudalle. Uskon että jouluaaton hautausmailla tunteet ovat paljon herkemmät kuin pyhäinpäivänä hautausmailla.

Hautausmaakäynnit herkistävät ihmissielua mietiskelemään myös elämän syvimpiä kysymyksiä, pohtimaan sitä mikä lopulta on tärkeätä tässä rajallisessa elämässä. Kynttilän sytyttäminen omaisen haudalla luo pysähtymisen hetken, jossa voin kysyä mihin minulla lopulta on kiire, mitä tämä levottomuus minussa on. Entä jos uskaltaisin oikeasti pysähtyä, antaa itselleni luvan rauhoittua ja ottaa vastaan elämä tässä ja nyt? Jos rohkenisin ajatella, että päämäärä, jota tavoittelen, onnellisuus, rauha, kiitollisuus ja tyytyväinen mieli ovatkin löydettävissä siinä elämässä, joka minussa tapahtuu juuri nyt? Kenties huomaisin, että vaikka elämäni on rajallinen, ehdin ihan hyvin sen elää kun lopetan jatkuvan kiirehtimisen tästä hetkestä tulevaan.

Viedään kynttilä hautausmaalle. Elämä on eniten tosi, kun se eletään tässä ja nyt.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
 

Ilkka Kantola, kansanedustaja (sd)

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu