Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Omatunto, jesuiitat ja ydinvoima

23.09.2014
Kolumni Demokraatti-lehdessä 24.09.2014

Miten ydinvoimaratkaisu voi olla omantunnon kysymys, eihän se mikään perhe-etiikan asia ole?! Tällaisia tuohtuneita kysymyksiä on kuulunut nyt, kun keskustelu ydinvoimaratkaisuista taas käy kuumana
 
Tein aikanaan opinnäytetyöni omastatunnosta. Tutkin jesuiittojen 1500-luvulta alkanutta keskustelua omantunnon epävarmuudesta tilanteessa, jossa auktoriteettien kannat menevät ristiin jossakin asiassa. Aloitellessani tutkimustani 80-luvulla huomasin, että keskustelu ydinvoimasta muistuttaa tuota vanhaa keskustelua.

Ydinenergian rakentaminen ja käyttö perustuvat erikoisasiantuntemukseen. Teknologia on monimutkaista. Riskien arviointi on vaikeata sekä mahdollisen katastrofin suuruuden että ydinjätteen muodostaman pitkäaikaisen riskin takia. Energiaratkaisuissa asiantuntijoilla ei ole yhtenäistä kantaa. Moni sanoo, että ydinvoima on järkiperäinen energiamuoto. Toisaalla on lukuisa joukko asiantuntijoita, jotka todistavat päinvastaista.

Maallikko joutuu ydinvoimakysymyksessä perustamaan kantansa auktoriteettien informaation varaan. Kansanedustajista harvalla on edellytykset tehdä erikoisasiantuntijoista riippumaton arvio ydinvoiman järkevyydestä.

Mitä jesuiitat neuvoivat tilanteessa, jossa auktoriteettien kannat menevät ristiin? Vastakkaisille mielipiteille laskettiin todennäköisyys. Todennäköisempi oli se, jonka tukena oli suurempi joukko merkittäviä auktoriteetteja. Yhden teorian mukaan henkilön tuli noudattaa todennäköisempää kantaa. Toisen teorian mukaan yksilöllä oli lupa seurata myös vähemmän todennäköistä kantaa, jos sen takana kuitenkin oli vankka joukko auktoriteetteja. Tärkeäksi tuli, että henkilö itse uskoo siihen, että hänen näkemyksensä on oikea.

Teorian kehittelyn taustalla oli myöhäiskeskiajalla vahvistunut aatehistoriallinen kehitys, jossa ihminen nähdään entistä enemmän yksilönä. Individualismin myötä yksilön omantunnon merkitys korostui. Kuuliaisuus auktoriteeteille sai rinnalleen kehotukseen kuuliaisuuteen omaatuntoa kohtaan.
 
Jesuiittojen mukaan omatunto ei kuitenkaan ole mikä tahansa subjektiivinen fiilis. Omantunnon tulee nojautua perusteelliseen ja vilpittömään asioiden tutkimiseen ja harkintaan. Yksilö oli siis vastuussa sekä omastatunnostaan että omalletunnolleen.

Epävarmuudessa tärkeäksi tuli informaation ohella se mitä henkilö tahtoo. Eri henkilöiden vastakkaisten mielipiteiden takana ei aina ole erilainen käsitys tosiasioista vaan erilaiset päämäärät ja arvot. Kun henkilöiden päämäärät ovat erilaiset, on luonnollista, että myös keinot, joilla niihin tähdätään, ovat erilaisia. Omantunnonvapaus ydinvoimaäänestyksissä on tällä perusteella ymmärrettävissä. Asiantuntijoiden tarjoaman ristiriitaisen informaatiotulvan keskellä ei löydy selkeätä rationaalista ratkaisua. Yksilö joutuu muodostamaan kantansa itse. Erilaiset arvopäämäärät johtavat tällöin erilaisiin kantoihin energiaratkaisuissa.
 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu