Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Vaalikampanjan avauspuhe

10.02.2015

puhe pidetty 9.2. eduskuntavaalikampanjan avaustilaisuudessa Mauno Koivisto-keskuksessa


Hyvät ystävät ja toverit!

Kahdeksan vuotta SDP:n kansanedustajana alkaa olla takana. Olen tukijoilleni ja äänestäjille kiitollinen noista vuosista. Olen saanut tehdä mielekästä, tärkeätä ja suuresti arvostamaani työtä.

Hakiessani nyt varsinaissuomalaisilta valtakirjaa kolmannelle kaudelle olen palauttanut mieleeni, miksi Sosialidemokraattinen puolue on minun poliittinen kotini. Koti on paikka, johon on hyvä tulla. Koti on paikka, jossa saa olla oma itsensä. Sdp:ssä minut on monin tavoin toivotettu tervetulleeksi kuin kotiin. Puolueen varapuheenjohtajaksi, eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi, hallitusneuvottelijaksi ja niin edelleen. Minun on hyvä olla tässä liikkeessä.

Tärkein syy tehdä työtä Sdp:ssä perustuu siihen mitä puolue ytimeltään on. Minulle Sdp on puolue, jossa yhdistyvät vastuun kantaminen ja inhimillisyys. Me emme ajattele että vastuun kantaminen tarkoittaa inhimillisyyden unohtamista. Sdp:ssä inhimillisyys ja vastuun kanto kulkevat käsi kädessä. Tätä peruslähtökohtaa haluan myös varjella Sdp:ssä. Puheenjohtaja Rinne on muistuttanut tästä todetessaan että jokaiselle ihmiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo.

Sosialidemokraateilta on totuttu odottamaan paljon. Meidät muistetaan isona puolueena, jolla on ollut merkittävää poliittista voimaa hallituksissa. Meidät muistetaan puolueena joka on kuljettanut maata vaikeiden vastoinkäymisten maastossa tuloksellisesti kohti parempia aikoja. Sdp on parhaimmillaan hallituksessa, jossa joudutaan ottamaan vastuu jokaisesta sanasta ja lupauksesta. Inhimillisyys ei meille tarkoita katteettomien lupausten antamista tai valoisan tulevaisuuden maalailua silloin kun sitä ei ole näköpiirissä. Inhimillisyys on tekoja, jotka ovat mahdollisia.


Hyvät ystävät

Minä haluan olla inhimillinen tekijä, jonka poliittinen toiminta on vastuullista ja johdonmukaista sosialidemokraattista politiikkaa. Se merkitsee sitä että vaikeina aikoina, kuten nyt, on erityisesti varjeltava politiikan inhimillisyyttä. Olen ehdokkaana voidakseni jatkaa rakentamista, en repiäkseni rikki. Olen ehdokkaana koska uskon sopimiseen ja yhdessä tekemiseen, en siksi että kannattaisin yksipuoliseen saneluun tai riitelyyn perustuvaa politiikkaa. Päätöksentekokyky on tärkeää, mutta vastaus ei löydy sanelupolitiikasta vaan yhteistyöstä ja sopimisesta.

Vaikeina aikoina yhteiskunnan ilmapiiri kovenee. Esille nousee väitteitä liian anteliaasta sosiaaliturvasta ja työttömien työhaluttomuudesta. Kaikkein heikoimmilla olevista, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista tehdään syypäitä valtion velkaantumiseen. Työttömät, maahanmuuttajat, vangit. Heihin halutaan kohdistaa entistä enemmän kontrollia. Sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta puhuminen ilmentää tätä pyrkimystä.

Samaan aikaan on vain vähän merkkejä siitä, että kontrollia haluttaisiin lisätä sinne missä ollaan kaikkein vahvimpia ja missä kootaan suurimmat ansiot. Ministeri Paateron päätös jäädyttää Nesteen hallitusjäsenten palkkiot herätti valtavaa arvostelua. Hänen toimintaansa pidettiin taitamattomana, vaikka hän pyrki ottamaan huomioon inhimillisen näkökulman kokonaisvaltaisesti. Eliitin etuihin kohdistuvaa kontrollia pidetään osaamattomuutena. Köyhiin kohdistuvaa kontrollia pidetään nerokkuutena. Sdp:n tulee ajatella ja toimia toisin.


Hyvät ystävät

Sosialidemokraatit tulevat ponnistelemaan talouskasvun synnyttämiseksi. Kyllä. Sosialidemokraatit tulevat ponnistelemaan valtion velkaantumisen pysäyttämiseksi. Kyllä. Sosialidemokraatit tulevat ponnistelemaan pidemmän ajan kestävyysvajeen poistamiseksi. Kyllä. Mutta me emme suostu käyttämään keinoja, joissa inhimillisyys unohdetaan täysin.

Me emme esimerkiksi hyväksy nollatyösopimuksia, jotka kohtelevat työntekijöitä julmasti. Me emme halua maahamme matalapalkka-aloja, niin että yhdestä työstä saatavalla palkalla ei tule toimeen. Me emme halua uuden työntekijän koeajan pidennystä, mikä lisäisi epävarmuutta työelämässä entisestään.

Me ymmärrämme, että verotuksen keventämisellä on taloutta piristävää vaikutusta. Mutta emme halua käyttää rahaa suurituloisten veronkevennyksiin. Emme pidä inhimillisenä emmekä vastuullisena porvarihallituksen taannoista politiikkaa, jossa veronkevennykset olivat suurimpia kaikkein rikkaimpien kohdalla. Veronkevennysten osalta tulee jatkaa tämän hallituksen linjaa. Kevennyksiä pieni ja keskituloisille. Kiristyksiä sinne missä veronmaksukyky on suurin. Tämä on vastuullista, inhimillistä politiikkaa.

Tuleva hallitus saa eteensä vaikean haasteen suurina työttömyyslukuina. Erityisen huolestuttavaa on viime aikoina tapahtunut työttömyyden pitkittyminen. Haaste on mitä syvimmin inhimillinen. Yhteiskuntamme ja taloutemme suurimpia eriarvoisuuksia on toimeentulomahdollisuuksien epätasa-arvoinen jakautuminen. Toisilla on työtä yllin kyllin sen ansiosta että toiset ovat kokonaan vailla työtä.

Suomi ja suomalaiset tarvitsevat uutta työtä, uusia työmahdollisuuksia. Valtion tehtävänä on rohkaista investointeja kannattavaan tuotantoon niin että uusia työpaikkoja syntyy. Ilmastonmuutos, energiakysymykset, biotalous, digitaalinen teknologia ja terveydenhuolto ovat alueita, joilla on valtavasti kasvumahdollisuuksia. Yrittämisen esteenä oleva tarpeeton byrokratia on poistettava. Rehellisen yrittäjän työtä on tuettava jatkamalla päättäväisesti harmaan talouden torjuntaa.

Työllistymisen tavallisin este on se, ettei henkilöllä ole alalle sopivaa koulutusta eikä ammattitaitoa. Sdp haluaa, että tulevaisuudessa jokainen nuori suorittaa joko ammatillisen toisen asteen tai lukiotutkinnon. Vailla tutkintoa olevan aikuisväestön koulutukseen on panostettava. Näin luodaan muutosturvaa ja vahvistetaan ihmisten mahdollisuuksia työllistyä.

Maata ei saada kuntoon vain leikkauspolitiikalla. Tarvitaan myös julkisia investointeja. Inhimillisistä syistä on välttämätöntä vaikka velkarahalla laittaa homekouluja ja päiväkoteja kuntoon tai rakentaa uusia sinne missä hätä on suurin. Elinkeinoelämän tarvitsemia väyläinvestointeja on jatkettava. Se on yksi keino työllisyyden parantamiseen. Vuokra-asuntotuotantoa on syytä vauhdittaa, jotta ihmisten olisi mahdollista muuttaa sinne missä uudet työpaikat ovat.

Hyvät ystävät

Puheenjohtaja Antti Rinteen lauantainen puhe Vantaalla sisälsi monia tärkeitä linjauksia. Koskettavinta mielestäni oli sitoutuminen naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseen. Sosialidemokraatit haluavat rakentaa sellaista Suomea jossa niin tytöt kuin pojatkin uskovat itseensä vahvasti. Suomea, jossa ei yksikään tyttö tai poika koe huonommuutta tai epävarmuutta sukupuolensa takia.

Jokaisen ihmisarvon kunnioitus on turvattava läpi elämän. Työeläkejärjestelmän kestävyys on varmistettava. Eläkelupaukset on pidettävä. Pienimpien eläkkeiden saajien köyhyyden torjumiseksi on korotettava takuueläkettä. Vanhuspalvelulain toimeenpanossa tärkeintä on yksilöllisen tuen antaminen jokaisen ihmisen arvokkaalle elämälle hänen tilanteensa ja tarpeensa mukaisesti. Omaishoidon palveluja, saatavuutta ja oikeusturvaa tulee parantaa uuden omaishoitolain avulla.


Hyvät ystävät

Minä haluan pelastaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion jossa vastuu hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kannetaan yhdessä. Mitä sinä haluat?

Minä haluan turvata jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuudet löytää elämälleen tukevat jalansijat tasa-arvoisen ja korkealaatuisen koulutuksen avulla. Mitä sinä haluat?

Minä haluan kehittää työmarkkinoita, joissa syntyy uusia työpaikkoja, joissa ihmiset tulevat palkallaan toimeen ja pystyvät suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Mitä sinä haluat?

Minä haluan edistää energia- ja ympäristöpolitiikkaa, joka kestävällä tavalla luo hyvinvointia nyt ja tuleville sukupolville. Mitä sinä haluat?

Minä haluan, että Sdp onnistuu vaaleissa ja antaa Suomelle vastuullisesti ja inhimillisesti suuntaa tulevalla vaalikaudella 2015-2019. Haluathan sinäkin!

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu