Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Poliitikkojen ei tule päättää Ylen ohjelmista

26.06.2015


julkaistu Iltalehden blogina 26.6.2015

Eduskuntaryhmien sopimuksen mukaan Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajuus tuli perussuomalaisille. Ensimmäisessä kokouksessaan Yleisradion hallintoneuvosto valitsi edustaja Kimmo Kivelän puheenjohtajakseen. Kivelällä on kokemusta hallintoneuvostosta viime kaudelta.

Hallintoneuvoston puheenjohtajan vaihtuminen näkyy ja kuuluu heti.

Kun Yleisradio viime vuonna aloitti Yle Radio Ykkösen kanavalla Koraanin luentasarjan, herätti tämä yleisössä joitakin kriittisiä kysymyksiä. Hallintoneuvoston puheenjohtajana puolustin tällöin Ylen tekemää linjausta. Jokaiseen koraanin luentaosuuteen liittyy sitä edeltävä keskusteluosio, jossa kukin tekstikohta asetetaan oman syntyaikansa yhteyteen ja pohditaan tekstiä osana Koraanin ja Islamin kokonaisuutta. Kyseessä ei ole muslimeille suunnattu hartausohjelma puhumattakaan muslimilähetystyön tekemisestä Ylessä.

Koraanin luenta sopi mielestäni hyvin Ylen laajaan julkisen palvelun sivistystehtävään, jonka piirissä on tärkeätä antaa ihmisille mahdollisuus tutustua erilaisten kulttuuri-ilmiöiden alkuperäislähteisiin. Islam on ollut ja on osa Eurooppaa, vaikka Eurooppa tietysti humanismin ja valistuksen ohella valtaosin kantaa itsessään kristinuskoon pohjautuvaa uskonnollis-kulttuurista perintöä. Tämä perintö on Ylessä esillä ylivoimaisen vahvana ja tavoittaa suuren yleisön viikoittain.

Uusi pj. Kivelä sen sijaan on hetimmiten arvostellut Radio1:n radio-ohjelmaa, jossa Islamin pyhää kirjaa Koraania luetaan. Kivelän mukaan ohjelmassa luetaan ääneen kirjaa, joka on suomalaisten valtaenemmistölle vieras, ilman että kontekstia avataan. Hän huomauttaa, että asia ei välttämättä avaudu tavalliselle katsojalle, vaan herättää jopa lisää ennakkoluuloja.

Lehtiuutisen mukaan Kivelä ei itse ole kuunnellut ohjelmaa, jota hän arvostelee. Hänen kritiikkinsä perustuu virheelliseen käsitykseen ohjelma luonteesta. Siinä nimittäin nimenomaan avataan kuulijalle luettavan tekstin aikahistoriallista ja muuta kontekstia. Olen itse uteliaisuuttani kuunnellut ohjelmasarjasta useamman osan enkä usko että se mitenkään lisää ennakkoluuloja. Kun Islamiin tunnetuista syistä nyt kohdistuu monia pelkoja, on enemmän kuin paikallaan, että tähän uskontoon annetaan mahdollisuus tutustua alkuperäislähteiden pohjalta ja arvioida esimerkiksi ääri-islamistisia liikkeitä itse. Ohjelma on omiaan purkamaan ennakkoluuloja.

Ei Yle voi rajoittua vain sellaisen esittämiseen mikä ei ole suomalaisille vierasta. Sivistystehtävään nimenomaan kuuluu tutustuttaminen sellaiseen mikä on uutta, outoa ja vierasta.

Saman uutisen mukaan Kivelä esittää, millaisista ohjelmistohankinnoista Ylen tulisi luopua, jotta rahaa säästyisi. Yleveron maksajilta tulisi ottaa pois suositut ja laadukkaat HBO sarjat. Mielestäni uusi puheenjohtaja on nyt vaarallisella tiellä puuttuessaan Ylen ohjelmapolitiikkaan. Jos me poliitikot ryhdymme määrittelemään millaisia ohjelmia Yle saa lähettää, ollaan hyvin pian murtamassa Ylen riippumattomuutta julkisen palvelun yhtiönä. Jos poliitikot alkavat määritellä millainen kulttuuri ja taide on tukemisen arvoista, kaventuvat sekä taiteen kenttä että yleisön valinnanmahdollisuudet.

Ylen tehtävänä ei ole tehdä ja jakaa ohjelmia, jotka miellyttävät hallintoneuvostoa vaan palvella kaikkia suomalaisia, jotka veronmaksajina rahoittavat Ylen toimintaa. Kaupallinen media tuskin hyötyy siitä, jos Ylen asemaa heikennetään.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu