Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Vaikeuksissa on ensimmäiseksi varmistettava niiden selviytyminen, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa

25.10.2015


Vammaisjärjestöt tekevät maassamme korvaamattoman arvokasta työtä, sanoo kansanedustaja Ilkka Kantola Suomen CP-liitto ry:n liittokokouksessa Turussa 25.10. pitämässään puheessa. Tämän työn rahoituksesta on huolehdittava myös siinä vaiheessa kun kansalliset pelimonopolit fuusioidaan.

Ilkka Kantolan mielestä hallituksen vaihtoehdoton leikkauspolitiikka vaarantaa vakavasti vammaisten perusoikeuksien toteutumisen. - Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuus ei ole vaiahtoehto, sanoo Kantola.

- Vaikka Suomi on joutunut pahaan myrskyyn ja edessä on edelleen mustia pilviä, selviytymiskeinoja on monia. On muitakin vaihtoehtoja kuin se mikä paniikissa ensimmäisenä tulee mieleen. Myrskyyn jouduttaessa on oikein, että ensin varmistetaan niiden selviytyminen, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Yhteiskunnassa tulee ensin varmistaa lasten, vammaisten ja vanhusten selviytyminen. Kun heidän selviytymistään varmistetaan, silloin kuorman kantaminen kuuluu heille, jotka ovat kuorman kantamiseen kykenevimpiä.

Ilkka Kantola toteaa, että Juha Sipilän hallitusohjelman julkistaminen on erityisen paljon hätkähdyttänyt niitä ihmisiä jotka ovat yhteiskunnassamme haavoittuvimmassa asemassa. Hallituksen kipeiksi myöntämät leikkaukset kohdistuvat lapsiin, eläkeläisiin ja vammaisiin. -  Poliittisia linjanvetoja on tehty suurella päättäväisyydellä, mutta niiden sisältö pakottaa kysymään, onko taustalla tehty kunnollista analyysia leikkausten vaikuttavuudesta.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset ovat  kipeitä. Kantola muistuttaa, että perusturvan taso on jo nyt monen kohdalla riittämätön. Jatkossa entistä useampi joutuu turvautumaan toimeentulotukeen asumistuen leikkausten takia. Yhteiskuntamme etääntyy edelleen siitä ajatuksesta, että toimentulotuki olisi vain tilapäinen tuki perusturvan osoittautuessa riittämättömäksi. Kehityssuunta ei vastaa perustuslain henkeä.

Ilkka Kantola arvioi, että hallituksen tempoileva ja paniikinomainen leikkausten suunnittelu on synnyttänyt paljon turvattomuutta. Julkisen velan määrä tai hallituksen huoli talouden pitkän ajan kestävyydestä ei oikeuta tätä turvattomuuden synnyttämistä näissä väestöryhmissä. 

Kantola korostaa, että vähimmäisturvaa koskevia etuuksia ei saa arvioida vain kansantalouden näkökulmasta. Perustuslaki ei anna tällaiseen lupaa. Näitä etuuksia tulee arvioida yksilöiden ihmisarvon ja perusoikeuksien turvaamisen näkökulmasta. Suomen on hoidettava asiansa niin että poliittiset ratkaisumme täyttävät paitsi perustuslakimme myös kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vaatimukset. YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen ratifiointi on tärkeä. Se vahvistaa meidän sitoutumistamme vammaisten oikeuksien edistämiseen lainsäädännössämme Kantola toteaa.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu