Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Vankilasielunhoidon päivät

30.10.2015


Puhe vankilasielunhoidon päivillä Turussa 31.10.2015

Hyvät kuulijat,
Lähestyttäessä Turkua Tukholman laivalla maisemasta erottuu kaksi erityistä rakennuskompleksia. Molemmat ovat toimineet vankiloina. Toinen on Turun linna ja toinen on Turun Kakolanmäellä sijaitseva entinen vankilarakennusten kompleksi. Vanhan vankilan rakennusta erehtyy kaukaa katseleva vieras helposti pitämään viiden tähden hotellina. Niin keskeisellä paikalla se on maisemallisesti ja niin harkittua on sen arkkitehtuuri. Kakolanmäen rakennukset tulivat minulle aikoinaan tutuiksi seurakunnan kuorovierailuilla vankilan kirkossa ja myöhemmin turkulaisena pastorina.

Toimiessani hiippakunnan pääsihteerinä vierailin Satakunnan vankilassa silloin sekä Köyliössä ja Huittisissa kun vankiladiakoni kuului tuomiokapitulin henkilökuntaan. Vankiladiakonin aseman mahdollisuudet ja erityishaasteet tulivat silloin tietooni.

Runsaat kymmenen vuotta sitten Turun vankilatoiminta siirtyi nykyiselle paikalleen kehätien ulkopuolelle peltomaisemaan. Minulla oli kunnia edustaa luterilaista kirkkoa tilaisuudessa, jossa vankilan peruskiveä muurattiin. En vielä silloin tiennyt, että vankeinhoitoasiat tulevat vastaan kansanedustajan työssä. Ensimmäisellä eduskuntakaudellani alkaen 2007 toimin lakivaliokunnassa. Valiokunnan ohjelmaan otettiin myös vierailu uudessa Turun vankilassa.

Eduskuntatyössä vankeinhoitoa koskevat asiat kuuluvat pääosin lakivaliokunnan toimialaan. Mutta on selvää, että myös valtiovarainvaliokunnalla on merkittävä asema, kun budjettia valmistellaan.

Tätä nykyä olen perustuslakivaliokunnan jäsen. Perustuslailla on aivan olennainen rooli vankeinhoidon reunaehtojen määrittelemisessä. Erityisen tärkeä on perustuslain 7§. Siinä todetaan:
”Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen."
Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutenkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilma laissa säädettyä perustetta. rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.”

Toinen tärkeä kohta on perustuslain 10§:
”Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.” (…)
”Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.”
”Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä sekä vapaudenmenetyksen aikana.”

Keskeinen viesti on, että myös rikoksista vankeuteen tuomituilla on Suomessa lain antama suoja. Rikokseen syyllistyminen, tuomio ja vankeusrangaistus eivät riistä yksilöltä hänen ihmisarvoaan ja ihmisoikeuksiaan. Hänellä on oikeus lain antamaan suojaan eikä häntä saa kohdella mielivaltaisesti.

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain vahva ihmisoikeusperustaisuus tuli lähtökohdaksi myös laadittaessa uutta vankeuslakia. Vankeuslaki tuli voimaan 2005 ja siinä säädetään keskeisistä periaatteista vankeinhoidossa.

Vankeuslain 2§:ssä todetaan:
”Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana.”

Uuden perustuslain henki näkyy mielestäni vahvimmin lain 3§:ssä, jossa kuvataan vankeuden sisältöä:
”Vankeuden sisältönä on vapauden menetys tai sen rajoittaminen. Vankeuden täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta.
Vankeus on pantava täytäntöön siten, että täytäntöönpano on turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille. Vankeuden täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten on huolehdittava siitä, ettei vankeuden aikana kukaan oikeudettomasti puutu vangin henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja.
Vangin mahdollisuuksia ylläpitää terveyttään ja toimintakykyään on tuettava. Vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja on pyrittävä ehkäisemään.”

Linjaus torjuu kaiken mielivaltaisen kohtelun. Vankeuden sisältö, josta rangaistus muodostuu, on vapauden menetys. Tämän rangaistuksen päälle ei vankilaoloissa ole lupa rakentaa mitään lisärangaistuksia ellei niistä ole lailla säädetty. Suomi on saanut useita huomautuksia Euroopan neuvoston alaiselta kidutuksenvastaiselta komitealta kun on katsottu, että vapautensa menettäneiden kohtelu on ollut joissakin tapauksissa epäinhimillistä. Meidän vankeinhoitoamme ohjaavat siten paitsi oma perustuslakimme, myös kansainväliset ihmisoikeusnormit.

Ajankohtaisessa kotimaisessa keskustelussa huoli vankien kohtelusta ei juuri saa sijaa. Huomio kiinnittyy seksuaalirikoksista annettaviin tuomioihin ja rangaistuksensa suorittaneiden, vapauteen laskettujen elinkautisvankien muodostamaan turvallisuusuhkaan. Seksuaalirikoksista määrättävien rangaistusten asteikkoa kovennettiin viime eduskuntakaudella. Parhaillaan on käsittelyssä kansalaisaloite, jossa esitetään lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistuasteikon koventamista edelleen. Julkinen kansalaiskeskustelu heijastelee käsitystä, että tällaisista rikoksista annetut tuomiot ovat liian lieviä uhrin kärsimykseen verrattuna.

Rikoksen ja rangaistuksen suhde toisiinsa ei voi olla matemaattinen yhtälö, kun jokainen tapaus pitää arvioida yksittäisten olosuhteiden perusteella. Mutta yhtä selvää on että on kohtuullista odottaa, että tuomiot ovat johdonmukaisia. Se on osa oikeudenmukaisuutta. Oikeusvaltiossa rangaistuksen määräämisen perusteluna ei voi olla halu kostaa rikolliselle hänen aiheuttamansa kärsimys. Kostoajatus kuuluu ajalle ennen lakia, lainvalvontaa ja oikeuslaitosta.

Ajatus rangaistuksesta osana rikoksen sovittamista mahtuu oikeusvaltion sisään. Uhrin näkökulmasta on tärkeätä, että hän näkee, että rikokseen syyllistynyt pakotetaan jollakin tavalla sovittamaan tekonsa. Sovittamisen kautta uhri hyvässä tapauksessa kokee saavansa oikeutta. Tällä on merkitystä, vaikkei sovituksen määrää tuomittaessakaan ole kyse mistään matemaattisesta kaavasta. Myös rikoksesta tuomitun kohdalla voi olla tärkeätä uskoa, että hän rangaistuksen kärsimällä voi jotakin sovittaa. Tähän yhteyteen kuuluu tietysti tärkeä periaate, että rangaistuksensa suorittanut on aidosti vapaa.

Tosin valitettavan totta on se, että vankeusrangaistus tuo mukanaan monta estettä, hidastetta ja kuormaa vapautuneen kannettavaksi. Vankeuslaki tähtää siihen että vanki mahdollisimman hyvin kykenisi kiinnittymään yhteiskuntaan ja rikoksettomaan elämään vapauduttuaan. Vankeinhoitoon osoitettujen määrärahojen taso on kymmenen vuoden aikana laskenut siinä määrin, että vankeinhoidolla on suuria vaikeuksia suoriutua edes kohtuullisesti tästä tehtävästä. Viranomaisten ohella monet kolmannen sektorin järjestöt, mm. Sininauhaliitto, tekevät arvokasta työtä vapautuvien vankien parissa uuden elämän alkuun auttamisessa ja työpaikan etsimisessä.

Kriminaalipolitiikkaa on viime vuosina hoidettu paitsi vankeuslain pohjalta myös taloudellisten säästöjen paineessa. Linjaukset ovat olleet epäjohdonmukaisia, kun poliittiset paineet ovat ajoittain vahvassa ristiriidassa keskenään. 2007 alkaneella vaalikaudella Tuija Braxin toimiessa oikeusministerinä vähennettiin voimakkaasti sakon muuntorangaistuksen käyttöä. Rangaistus nähtiin kriminaalipoliittisesti ongelmallisena samalla kun säästöpaineet pakottivat pienentämään vankipaikkoja.

Viime vaalikaudella poliittiset paineet ajoivat siihen, että eduskunnassa päädyttiin sakon muuntorangaistuksen laajentamiseen. Taustalla oli huoli myymälävarkaiden aiheuttamasta vahingosta vähittäiskaupalle. Nykyisen hallituksen aikana tämä päätös on päätetty perua, koska ei ole varaa lisätä vankipaikkoja. Hallituksen ohjelmassa oli lähtökohtaisesti vankilapaikkojen vähentäminen. Nyt tämä suunnitelma ollaan nähtävästi perumassa, koska todennäköistä on, että seksuaalirikoksista entistä useammin määrätään ehdoton vankeusrangaistus.

Lakivaliokunnassa asiantuntijoita kuullessa kävi selväksi, että paras säästökeino on ennaltaehkäisevä työ. Kun on tutkittu vankeuteen joutuneiden elämänhistoriaa, löytyy monia yhteisiä tekijöitä. Usein on takana jokin jo varhaislapsuudessa ilmennyt kehittymisen hitaus, jolle ei tuolloin ole tehty mitään. Se on voinut olla lukihäiriö tai jokin keskittymisen ja tarkkaavaisuuden häiriö. Tuo haittatekijä on johtanut siihen, että lapsi ja nuori ei ole pysynyt mukana toisten vauhdissa. Hänen on ollut pakko yrittää selviytyä muilla keinoin. Hänen on ollut pakko löytää pätevyytensä ja ottaa paikkansa jossakin porukassa ja yhteisössä. Rämäpäisyydestä, uhkarohkeudesta, väkivallasta ja pikkurikollisuudesta on saattanut löytyä se rooli ja ne yhteisöt, joissa hänelle on tilaa.

Moni polku rikoksen teille olisi jäänyt avaamatta, jos lapsen vaikeudet olisi havaittu ajoissa ja jos niihin olisi annettu ammattitaitoista tukea. Tästä syystä, ja tämän tietäen, on kriminaalipoliittisesti äärimmäisen tärkeätä, mitä maassamme tapahtuu varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa. Onko siellä tarpeeksi silmiä, korvia ja käsiä näkemässä, kuulemassa ja ottamassa syliin lapsia ja nuoria, joilla on riski pudota vauhdista ja ajatus yhteiskunnan ulkopuolelle? Jos me tämän kohdan osaamme varmistaa, silloin kykenemme säästämään paitsi inhimillisessä kärsimyksessä myös vankipaikoissa. Varhaiskasvatukseen kohdistetut leikkaukset jotka johtavat ryhmäkokojen suurenemiseen, ovat nyt iso riski myös kriminaalipolitiikan näkökulmasta.

Kirkot ja uskonnolliset yhdyskunnat antavat oman kontribuutionsa vankeinhoitoon. Tämä perustuu vahvaan luottamukseen viranomaisten, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen välillä. Minusta on tärkeätä, että te omalta puoleltanne tätä luottamusta ylläpidätte kaikin tavoin.

Vapautensa menettäneillä on oikeus uskonnonvapauteen. Perustuslain 11§:ssä todetaan:
”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.”
”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Minusta tästä seuraa, että vapautensa menettäneelle on viranomaisten velvollisuus antaa mahdollisuus uskonnon harjoittamiseen. Samalla on erityisen tarkkaan huolehdittava siitä, ettei vapautensa menettänyttä pakoteta osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.

Mielestäni on näillä perusteilla selvää, että vankilasielunhoidolla on oma tärkeä tehtävänsä suomalaisessa vankeinhoidossa jatkossakin. Mikä taho toimii tämän toiminnan rahoittajana, siihen kysymykseen ei perustuslaki anna vastausta. Itse toivon, että säästöpaineissa ei muutettaisi hyvin toiminutta järjestelmää eikä millään tavalla vaarannettaisi vapautensa menettäneiden oikeutta uskonnon harjoittamiseen.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu