Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Vihapuhe uhkaa sananvapautta

22.04.2016


julkaistu Väkipyörässä huhtikuussa 2016

Suomi on kärkimaiden joukossa kun puhutaan sananvapaudesta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta siitä kun Ruotsin valtakunnassa tuli voimaan painovapausasetus. Saavutusta pidetään kokkolalaisen valtiopäivämies Anders Chydeniuksen ansiona.

Sananvapaus ei ole itsestäänselvyys tänäkään päivänä. Suomen Euroopan neuvoston valtuuskunnan kertomuksessa todetaan ikävä kehitys Euroopan eräissä maissa. Unkarissa ja Puolassa aiemmin riippumaton yleisradiotoiminta on siirtymässä hallituksen ohjaukseen. Taustalla on kansallismielisen äärioikeiston vahvistuminen Euroopassa.

Suomessakin Yleisradion asemaa haluttaisiin heikentää osin siksi, että jotkin poliittiset tahot eivät kestä kriittistä journalismia. Helpottavaa on, että tällaiset äänet ovat yksittäisiä maassamme. Ilokseni olen havainnut, että myös hallituspuolueiden edustajissa on heitä jotka sydämestään puolustavat yleisradion journalistista riippumattomuutta. Tämä on osa sananvapautta, jonka varaan demokratia rakentuu.

Sosiaalisessa mediassa suuria yleisöjä tavoittava vihapuhe on yhteiskunnassamme uusi ilmiö. Vihapuheen määritteleminen on osoittautunut vaikeaksi. Se, minkä yksi tulkitsee vihapuheeksi, on jonkun toisen mielestä vain kriittinen mielipide. Ongelmasta on keskusteltu myös eduskunnassa pohdittaessa keinoja demokratian edistämiseen ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Viestit, jotka yllyttävät vihaan ja väkivaltaan ovat uhka yhteiskuntarauhalle.

Vihapuheen määrittelemisen vaikeudesta keskustellaan myös EU:n tasolla pohdittaessa sananvapautta yhtäältä ja rasismia toisaalta. Suomen rikoslaissa on kriminalisoitu kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tuoreempi lainsäädäntö kriminalisoi myös viesteillä tapahtuvan vainoamisen. Rikoslaki tuntee myös sellaisen käsitteen kuin laiton uhkaus. Nämä säännökset antavat viranomaisille mahdollisuuden puuttua vihapuheilmiön eräisiin ulottuvuuksiin.

Sananvapaus antaa mahdollisuuden räikeän satiirin ja pilakuvien julkaisemiseen, vaikka nämä joidenkin näkökulmasta olisivat loukkaavia. Länsimaisen sananvapauskäsityksen mukaan myös uskonnon arvosteleminen satiirin ja pilakuvien keinoin on osa sananvapauden toteuttamista.

Huolestuttavin seuraus lisääntyneellä vihapuheella on se, että sen aiheuttama pelko saa ihmiset vaikenemaan. Monet toimittajat ja tutkijat ovat kertoneet, että tietyistä aiheista ei enää uskalla julkaista juttuja, kun heihin kohdistuu niin suuri vihapuheen sisältämä uhka. Vihapuhe ei enää pitäydy kirjoittajan oman mielipiteen ilmaisemisessa vaan sisältää vakavia vihjeitä ja uhkauksia, joilla pyritään kohteena olevan ihmisen vaikenemiseen. 

Tällöin sananvapaus on ymmärretty väärin. Oikeus oman mielipiteen julkaisemiseen kenenkään sitä ennalta estämättä ja sensuroimatta ei tarkoita oikeutta pelotella ja uhkailla niitä ihmisiä, jotka ajattelevat eri lailla. Oman mielipiteen puolesta saa toimia argumentoiden, perustellen väitettään ja yrittäen asiaperusteisesti kumota toisin ajattelevan mielipiteen perusteluja. Uhkailu ja pelottelu ovat henkisen väkivallan harjoittamista, jota ei pidä eikä tarvitse sallia.

Monet sosiaalisen median keskustelupalstat täyttyvät yleisön mielipiteistä, joissa yleisesti arvostetunkin asiantuntijan esittämät tutkimustulokset ja ajatukset teilataan. Negatiivisten kommenttien määrä on iso. Lehdessä julkaistu artikkeli saattaa olla mitä mielenkiintoisin ja inspiroivin, mutta sen perään syntyvä keskustelu on useimmiten masentavan kitkerä ja kielteisyyttä huokuva.

Vaikka keskustelupalstat tuntuvat masentavilta, niissä harvemmin on sellaista vihapuhetta, joka sisältäisi laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä. Niitä voi kenties sanoa ”myrkyllisiksi”, vahingollisiksi jatkuvasti nautittuina.  Mutta ne harvoin yllyttävät pahantekoon. Pahinta ovat henkilökohtaiset, sähköpostin, tekstiviestien tai puhelimen kautta tulevat uhkailut. Ne osoittavat vakavaa sivistyksen puutetta ja halua luopua demokratiasta ja sivistysyhteiskunnasta. 

Yhteiskuntamme kehitys nimittäin pysähtyy ja demokratiamme vaarantuu vakavasti silloin, kun yksi ja toinen meistä ryhtyy vaikenemaan siksi, ettei uskalla sanoa mitä ajattelee. Tai ettei uskalla julkaista tutkimustuloksiaan tai valita tutkimuskohteitaan ollessaan pelottelun ja uhkailun kohteena. Tätä vastaan ja sananvapauden puolesta on tehtävä työtä joka päivä!

Ilkka Kantola, kansanedustaja (sd)

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu