Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Hallitus irtautuu kirkkosopimuksesta

16.09.2016

julkaistu Kotimaa24 verkkoblogissa 16.9. ja Turun Sanomien mielipidekirjoituksena 20.9.

Suomen ev.-lut. kirkolla on sekä historiallisista syistä että lain nojalla merkittäviä yhteiskunnallisia tehtäviä ja niistä aiheutuvia taloudellisia rasitteita. Edelliseen kuuluu huolehtiminen kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisista kirkkorakennuksista. Jälkimmäiseen kuuluu tuore hautaustoimilaki (457/2003). Seurakunnilla on velvollisuus yhtäläisin maksuperustein hoitaa niin kirkkoon kuuluneiden kuin kuulumattomienkin hautaaminen.

Viime vuoden loppuun saakka valtion osallistuminen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien kustannuksiin tapahtui jakamalla seurakunnille osa yhteisöveron tuotosta. Järjestelmä oli seurakuntien kannalta ongelmallinen epävakautensa takia.  Kirkon ja valtion välisissä neuvotteluissa löydettiin ratkaisu, jossa rahoitustapa muuttuu. Tämä vuoden alusta voimaan tulleen lain mukaan valtio jakaa kirkolle kiinteän rahasumman, jota tarkistetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin perusteella. Lähtökohtana oleva summa on merkittävästi pienempi kuin yhteisöveron tuotto parhaina vuosina. Kirkon puolelta tähän oltiin valmiita kun vastineeksi saatiin vakaa ja ennustettava rahoitusmalli.

Taloudelliset paineet ovat kasvamassa erityisesti hautaustoimen alueella, kun suuret ikäluokat lähivuosina alkavat siirtyä hautaustoimen ”asiakkaaksi”. Kulujen kasvaessa olisi uskonnonvapauslain vastaista edellyttää, että kirkollisveron maksajat joutuisivat kantamaan suuremman vastuun hautaustoimesta kuin kirkkoon kuulumattomat. Uskonnonvapauslaki ja hautaustoimilaki asettavat vaatimuksen riittävästä valtion rahoituksesta.

Vuoden 2017 budjettiesityksessä hallitus irtautuu tuoreesta laista ja sopimuksesta kirkon kanssa. Laissa säädetty indeksikorotus jätetään toteuttamatta. Uudistuksella tavoiteltu vakaus voidaan unohtaa. Rahallinen menetys ei yhden vuoden osalta ole suuri mutta asia on periaatteellisesti merkittävä. Suunta ei voi olla se, että kirkon jäsenet joutuvat maksamaan kirkkoon kuulumattomien hautaustoimen kuluja.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu