Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kantola jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen paperittomien tilanteesta

31.03.2017

Tiedote 31.3.2017

Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan jäsen Ilkka Kantola (sd) Turusta jätti hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen laittomasti maassa olevien tilanteen selkiyttämiseksi. Porissa poliisi oli saapunut sakottamaan ulkomaalaisrikkomuksesta paikallisen seurakunnan tiloissa hätämajoituksessa olevia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Kuitenkin monen kohdalla paluu itsenäisesti tai maasta poistaminen viranomaistoimin on tällä hetkellä mahdotonta matkustusasiakirjojen puutteen tai alkuperämaan kanssa puuttuvan palautussopimuksen puutteen vuoksi. 

- Onko turvapaikanhakijoiden ihmisarvon tai viranomaisten työn kannalta mielekästä kirjoittaa sakkoja, joiden maksamiseen vapaaehtoisen avun varassa eläviltä ei löydy varoja, kysyy Kantola. Voi myös kysyä olisiko poliisien rajallisen resurssin käytölle mielekkäämpiä tehtäviä kuin tällaiset sakotuskampanjat.

Kantola on huolissaan, että sakotuskampanjat ajavat laittomasti maassa oleskelevia maan alle valvontaviranomaisilta. Se olisi omiaan lisäämään erilaista laitonta toimintaa, epätoivoa ja samalla radikalisoitumisen riski kasvaa. Ilman oikeutta toimeentuloon tai työhön, laittomasti maassa oleskeleva on uhassa joutua erilaisen riiston uhriksi. Seurakunnan tarjoama kirkkoturvakäytännön mukainen hätämajoitus perustuu avoimuuteen myös valvontaviranomaisia kohtaan, ketään ei piilotella.

Oikeusministeriö perusti tammikuussa työryhmän selvittämään ulkomaalaisrikkomusten tutkinnan tehostamista. Kyse on tehtävänannon mukaan ”pakkokeinoista joita ei nykyään ole käytettävissä”. Työryhmän tehtäviin kuuluu myös selvittää onko rangaistusasteikkoa syytä muuttaa.

- Toivoisin hallituksen arvioivan myös aiempien ulkomaalaispolitiikan kiristysten, kuten humanitaarisen perusteen poistamisen ja aiemman tilapäisen oleskeluluvan poistamisen vaikutuksia kasvaneeseen paperittomien määrän kasvuun. Nykyinen sekä pakolaisten että viranomaisten kannalta kohtuuton tilanne on osin seurausta näistä muutoksista. Pitäisi hoitaa itse ongelmaa, ei sen oiretta sakkoja jakamalla. Hallituksen tulee selkiyttää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden tilannetta pikaisesti siten, että heidän ihmisarvoaan ei loukata siinä tilanteessa, jossa heidän maasta lähtemisensä toimeenpano viivästyy, esittää Kantola.

Kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu