Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Hyvän saattohoidon piiriin

02.03.2017
eduskunnan täystistunnossa torstaina 2.3.2017 kansanlaisaloite KAA 2/2017 eutanasiasta

Arvoisa puhemies! 
Perustuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa todetaan: "Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen." Saman pykälän 2 momentissa sanotaan: "Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti." Ja 3 momentissa sanotaan: "Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta." Perustuslain nämä kohdat tarkoittavat ainakin sitä, että eutanasiaa ei saa ryhtyä toteuttamaan, ellei siitä ole säädetty lailla. Kansalaisaloitteen tarkoitus on, että tämä lailla säätämisen vaatimus täyttyisi ja eutanasiaa voitaisiin ryhtyä toteuttamaan. Lailla säätämisellä pyrittäisiin torjumaan mielivaltainen puuttuminen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. 

Kansalaisaloite tulee ainakin siinä vaiheessa, jos se saa lakiesityksen muodon, jota sillä nyt ei ole, lähettää perustuslakivaliokuntaan lausunnon antamista varten. Silloin joudutaan ottamaan kantaa muun muassa siihen, mitä merkitsee oikeus elämään. Tarkoittaako oikeus elämään myös oikeutta kuolemaan? Voiko ihminen luovuttaa oikeutensa elämään jonkun toisen hallintaan? Merkitseekö oikeus elämään myös oikeutta vaatia julkisen vallan käyttäjältä tai viranomaiselta apua elämän lopettamisessa? Asettaako potilaan itsemääräämisoikeus jonkin toimintavelvollisuuden hoitohenkilökunnalle tässä asiassa? Perustuslain kannalta joudutaan ottamaan kantaa myös siihen, olisiko toisen ihmisen elämän lopettaminen hänen pyynnöstään julkista tai merkittävää julkista vallan käyttöä vai ei? Tulisiko toimenpiteen suorittajan tai lausunnon antajan, kahden lääkärin, aina olla viranhaltija, vai voisiko toimijana olla esimerkiksi yksityislääkäri? Minusta ei ole mitenkään itsestään selvää, että vastuu tällaisessa asiassa voitaisiin antaa yksityiselle toimijalle. 

Arvoisa puhemies! 
Perustuslaki kieltää henkilön kohtelun ihmisarvoa loukkaavasti. Eutanasiakeskustelun ja aloitteen taustalla on pelkoja ja havaintoja ja myös yksittäisiä kokemuksia siitä, että yksilö ei tule kohdelluksi ihmisarvoa kunnioittavasti tilanteessa, jossa hän vailla mitään toivoa parantumisesta kärsii sietämättömän ankarien kipujen keskellä saamatta lievitystä tuskaansa. Moni on päätynyt kantaan, että eutanasia, yksilön elämän lopettaminen ulkopuolisen henkilön toimesta, olisi joissakin tapauksissa ainoa keino lopettaa yksilön ihmisarvoa loukkaava kohtelu. 

Eutanasiakeskustelun kannalta merkitystä on myös perustuslain 2 luvun 19 §:llä, jossa säädetään oikeudesta sosiaaliturvaan. Sen 3 momentissa todetaan: "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut." Perustuslain 22 §:ssä todetaan: "Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen." Tämä avaa tärkeän näkökulman eutanasiakeskusteluun, ja tästä olemme tänään enimmäkseen keskustelleetkin. Tehdäänkö yhteiskunnassamme riittävästi yksilön ihmisarvon kunnioittamiseksi hänen lähestyessä kuolemaansa? Onko mahdollisuus hyvään, ammattimaiseen ja kiireettömään saattohoitoon kaikkien ulottuvilla? Onko saattohoitopotilasta hoitavien osaaminen riittävän monipuolista, ja onko käytettävissä parhaat lääkkeet asianmukaiseen kivunhoitoon? Onko riittävästi tiedostettu saattohoidon psykologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet? Toteutuuko saattohoidossa yksilön oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin? 

Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä, niin kuin varmaan täällä on tänään kerrottukin jo, on jättänyt eduskunnalle tänään toimenpidealoitteen saattohoidon turvaamiseksi lainsäädännöllä. Monien asiantuntijoiden mukaan korkealaatuisella saattohoidolla pystytään tänä päivänä varmistamaan asianmukainen kivunhoito potilaille siten, että potilaan elämän lopettaminen kivunhoidon ratkaisuna tulee tarpeettomaksi. Jäljellä olevat todelliset ongelmat liittyvät puutteisiin henkilöstön koulutuksessa ja saattohoidon heikossa tavoittavuudessa, ja tämä on resurssikysymys. Aloitteen tarkoituksena on varmistaa kansalaisten yhdenvertainen pääsy hyvän saattohoidon piiriin.
 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu