Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kaupallisen kalatuksen vakuutustuen leikkaus iskee saariston elinkeinoihin

09.12.2016
eduskunnan täysistunnossa torstaina 8.12.2016  hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta HE 179/2016 vp

22.29 Ilkka Kantola /sd

Arvoisa puhemies! 
Edustaja Eloranta täällä jo hyvin kuvasi tämän kalastusvakuutuksen historiallisia juuria. On siis kyse lainsäädännöstä, joka tulee 1920-luvulta. Silloin kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, käytiin hyvin pitkälliset neuvottelut, jotta saatiin läpi se päätös, että tällainen kalastusvakuutusjärjestelmä, joka vähän poikkeaa EU-säädöksistä, voisi jatkua jollakin tavalla vähän rajoitettuna. Vaikka maailma on muuttunut paljon turvallisemmaksi ja monet työt ovat muuttuneet vähemmän riskipitoisiksi maailman kehittyessä, niin ne, jotka ovat meren kanssa tekemisissä, kuten kalastajat, tietävät, että siellä ne riskit eivät ole vähentyneet, ne, mitkä liittyvät kalastamiseen, pyydysten ehjänä pysymiseen ja myrskyvahinkoihin. Ne riskit ovat edelleen olemassa, ja sen takia tällaista järjestelmää tarvitaan edelleenkin, jossa valtio tulee mukaan turvaamaan niitä riskejä, kun yksityiset vakuutusyhtiöt eivät siihen suostu. 

Arvoisa puhemies! 
Tuntuu uskomattomalta, että hallitus 500 000 euron johdosta lähtee tällaisella toimenpiteellä ikään kuin toisen kerran hyökkäämään nyt saariston elinkeinoja kohtaan. Tämä aikaisempi hallituksen esitys, josta täällä on paljon keskusteltu, koski saariston yhteysalusliikenteen maksuttomuuden poistamista, etenkin koskien saaristoelinkeinojen harjoittajia, matkailuelinkeinoja ja muita siellä. Tämä on toinen lakiesitys, jossa nyt käydään saariston elinkeinojen kimppuun. Täytyy ihmetellä, eikö hallituksessa ymmärretä sitä, miten pienestä on kiinni se, että saaristo pysyy asuttuna, että siellä voidaan harjoittaa elinkeinoja, kalastusta ja muita elinkeinoja ja pitää sillä tavalla elämää yllä ja myös saaristoa elävänä turisteja varten ja myös turvallisuusnäkökohdista tärkeää toimintaa ja asutusta saaristossa. Tällainen lakiesitys, jossa on kysymys 500 000 euron säästöstä, on selvästi valiokunnan itsensäkin mielestä hyvin murheellinen. Hyvin sympaattisesti oli valiokunnan mietintö kirjoitettu, vaikka sitten päätösesitys on vähän turhan ikävä. 
 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu