Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Yleisradion asema on vahva

23.12.2007

Mielipide Turun Sanomat 23.12.2007

Jarmo Kalm kaipasi (TS 19.12.) keskustelua Yleisradion asemasta. Kalm arveli, että Ylen palvelu ei tällä hetkellä kiinnosta merkittävää osaa kotitalouksista. Siksi Ylen tehtävä tiedon tuottamisen ja viestinnän kentässä olisi arvioitava uudelleen.

Eduskunta kävi 13.12. laajan keskustelun Ylen toiminnasta. On hyvä, että tämä keskustelu jatkuu myös lehtien palstoilla. En kuitenkaan Kalmin tavoin kyseenalaistaisi nykyistä lupamaksujärjestelmää tai Ylen asemaa.

Ylen asema perustuu lainsäädäntöön ja yhtiön on uskottavalla tavalla toteutettava julkisen palvelun tehtävää. Tähän liittyviä erityisiä haasteita ovat demokratian tukeminen ja tilan antaminen erilaisille mielipiteille. Yle palvelee myös erityisryhmiä, jotka eivät kiinnosta kaupallisia toimijoita. Kansalaisten tasa-arvon ja demokratian toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että nämäkin ryhmät ovat palvelujen piirissä.

Viestintäkentän muuttuessa Yle on joutunut uudenlaiseen kilpailuasetelmaan. Tilastot kertovat, että Yle menestyy kuitenkin loistavasti monipuolisten ja luotettavien palvelujensa ansiosta. Sen sijaan, että Ylen asema nyt kyseenalaistettaisiin, olisi tunnistettava sen kirjastolaitokseen verrannollinen vaikutus yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja ymmärrykseen.

Lain määritelmä Ylen julkisista palveluista ja lupamaksujärjestelmästä on edelleen oikea ja tarpeellinen.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu