Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Vapaus ja jatkuvuus tulevaisuusetiikan lähtökohtina

05.02.1999

 

Turku 5.2.1999

Turun kauppakorkeakoulun Johtamiskoulutusinstituutti

Top Management Forum

 

 

 

1. Tulevaisuusetiikka

 

 

 

Alustukseni otsikko on enemmän hetken intuition kuin johdonmukaisen kehittelyn tulos. Se pyrkii olemaan ennemmin luovuuteen pakottava kuin totuttuja ajatusmalleja toistava. Päättäes­säni otsikosta lähtökohtanani oli tämän Top Management Forumin teema: ”Tulevaisuuden haasteet ja visionäärinen johtaminen.” Lisäksi tiedossani oli, että minulta odotettaisiin aihepiirin käsittelyä etiikan kannalta. Kaiken tämän jälkeen oli keksittävä otsikko, joka laittaisi ajatukset työskentelemään olennaisten kysymysten parissa. Otsikoksi tuli siis Vapaus ja jatkuvuus tulevaisuusetiikan lähtökohtina.

Tulevaisuusetiikan käsite vaatinee jonkin selvennyksen. Kun puhumme etiikasta, tarkoitamme tavallisesti ajattelua, joka kohdistuu aivan tietynlaisiin aihepiireihin ja kysymyksiin. Etiikka on siis yksi ajattelun tapa tai pikemminkin ajattelun alue. Etiikka on sitä ajattelun aluetta, jossa pohdimme kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, velvollisuudesta ja luvallisuu­desta, kiellosta ja rikkomuksesta. Etiikalla ymmärretään joskus myös niitä väittämiä, mielipi­teitä ja uskomuksia, jotka syntyvät edellä kuvatun ajattelun tuloksena. Selvyyden vuoksi kannattaa kuitenkin käyttää sanaa moraali viittaamaan niihin uskomuksiimme ja väitteisiimme, jotka paljastavat, mitä me pidämme oikeana tai vääränä, hyvänä tai pahana ja niin edelleen. Voi sanoa, että etiikka on teorian muodostusta, mutta moraali koostuu käytännöllisistä johtopäätöksistä.

Sekä etiikka että moraali ovat asioita, jotka vaikuttavat useimpien ihmisten käytännön toimintaan. Ja toisin päin: Se, miten me teemme valintojamme, mitä asioita tavoittelemme tai mitä kunnioitamme, ilmentää ja kertoo aina jotakin meidän etiikastamme ja moraalistamme. On aika vaikeata ajatella astuvansa kokonaan etiikan ulkopuolelle. Etiikan ulkopuolelle astuminen merkitsisi siirtymistä jonkinlaisen sekasorron tai kaaoksen keskelle. Etiikka sisältää sen ajattelun ja ne uskomukset, joilla yritämme rakentaa ja ylläpitää järjestystä arvoja ja velvollisuuksia sisältävässä maailmassa ja toimia näin syntyneiden järjestysten mukaan. Etiikan tehtävänä on antaa ajattelullisia välineitä hyvän elämän rakentamiseen. Tulevaisuus­etiikassa on kyse ajattelusta, joka koskee meidän tulevaisuuttamme. Tulevaisuusetiikka yrittää luoda jonkinlaista arvojen ja velvollisuuksien järjestystä tulevaisuuden maailmaan. Se yrittää sanoa, minkälaisilla periaatteilla, arvoilla ja uskomuksilla voidaan rakentaa tulevaisuuden hyvää elämää Tulevaisuusetiikan rakentaminen on sen ennakoimista, mitkä arvot ja velvollisuudet tulevaisuudessa ovat keskeisiä tavoiteltaessa hyvää elämää.

Nyt käytettävissä olevan ajan puitteissa ei ole mahdollista rakentaa kattavaa tulevaisuusetiik­kaa. Kattavan etiikan sijasta yritän kuvata sellaista tulevaisuusetiikan aluetta, jolla olisi erityinen kosketuspinta johtamiseen yhteiskunnassa ja liike-elämässä. Siksi olen valinnut tulevaisuusetiikan lähtökohdiksi otsikossa mainitut kaksi asiaa: vapauden ja jatkuvuuden.

2. Vapaus kehityksen avaimena

 

 

 

Länsimaisen kulttuurin kehittymisessä eräs kaikkein eniten vaikuttaneita tekijöitä on ollut vapauden arvostaminen. Vapausihanteen juuret ovat osittain antiikin Kreikan vapaan kansalai­sen ihanteessa, osittain juutalaisen valitun kansan jäsenen asemassa ja vihdoin nuoren kristinuskon syvällisessä yksilön vapauden oivaltamisessa. Vapausihanne on sitkeästi pysyt­täytynyt hengissä, vaikka se on joutunut kärsimään yhtäältä auktoriteettien äärimmilleen viedyn painostuksen alla ja vaikka sitä toisaalta on yritetty haudata valtavan tietämättömyy­den, typeryyden ja taikauskon pimeyden alle. Keskiajan lopulla ja uudella ajalla vapausihanne tuotti kaupankäynnin vapauden, ajatuksen vapauden, tutkimisen vapauden, keksimisen vapauden, demokratian, tasa-arvon ja vihdoin uskonnon vapauden. Tällä vuosisadalla vapausi­hanne tuotti yhtenäiskulttuurien hajoamisen, moniarvoistumisen ja privatisoitumisen, no­pealiikkeisen kansainvälisen kaupan, ns. markkinavoimat ja vihdoin ns. postmodernin todellisuuden tulkinnan.

On hyviä syitä olettaa, että vapausihanne jatkaa tehokasta työtään edelleen. Vapausihanne tulee aivan varmasti olemaan tulevaisuuden keskeinen eettinen arvo, kun tavoitellaan hyvää elämää. Juuri nyt vapaus on keskeinen businessmaailman ja yhteiskuntapolitiikan keskustelu­jen aihe. Politiikan teossa yksilöoikeudet ovat saaneet korostetun aseman toisen maailmanso­dan jälkeen, mikä on tulos yksilönvapauden korkeasta arvostuksesta. Kaupan ja talouden alueella vapauden odotetaan tuottavan parhaan mahdollisen hinta-laatu suhteen tuotteiden ja palvelujen osalta. Samanaikaisesti, kun vapauden uskotaan yleensä tuovan suuria siunauksia, joudutaan toteamaan, että sääntelylläkin saattaisi olla käyttöä. Vapautta voidaan joskus joutua rajoittamaan. Sekä yksilöoikeuksia, että ns. markkinavoimia on jotenkin säänneltävä yhteisen hyvän nimissä, siis pohjimmiltaan eettisin perustein.

 

 

2.1. Vapaus järjettömyydestä

 

 

Vapausihanteen klassinen ajatus lähtee ihmisen rationaalisuudesta. Antiikin Kreikan suuret filosofit alkaen Sokrateesta ovat todenneet rationaalisuuden olevan ihmisen tärkein lajityypilli­nen ominaisuus. Juuri järkensä ja harkintakykynsä takia ihminen eroaa muista eläimistä. Järjettömien eläinten kohdalla toiminta on kontrolloimatonta. Ne reagoivat erilaisiin ärsykkei­siin, toimivat pakonomaisesti luonnollisten viettiensä ja vaistojensa pohjalta. Järjettömät eläimet eivät suorita harkintaa tai pohdi erilaisia vaihtoehtoja.

Klassisen etiikan mukaan emme sanoisi eläimiä vapaiksi. Ihminen on vapaa, koska järkensä avulla hän kykenee kontrolloimaan omaa toimintaansa. Niinpä ihmisen toiminta ei ohjaudu taikka määräydy vain ulkoa tulevista ärsykkeistä tai vaikuttimista. Ihmisen eettinen toiminta syntyy hänen tietoisen harkintansa pohjalta. Ihmisen vapaus on siten vapautta siitä luonnon välttämättömyydestä, joka vääjäämättömällä tavalla ohjaa järjettömien luontokappaleiden toimintaa.

Tulevaisuusetiikan kannalta tällainen näkemys ihmisestä ja hänen vapaudestaan on kiinnosta­va. Ihmisen rationaalisuuden korostaminen ja luottaminen hänen järkeensä on osa tänäkin päivänä elävää humanistista perinnettämme. Vapaus järjettömyydestä merkitsee, että ihminen näkee itsensä perustavalla tavalla luontoa vastapäätä olevana. Ihminen asettaa luonnon omaksi tutkimuskohteeksensa. Tieto ja informaatio saavat keskeisen aseman. Kuten Sokrates sanoi, ihminen on sitä rationaalisempi ja sitä hyveellisempi, mitä enemmän hänellä on tietoa. Vapaus järjettömyydestä sisältää vahvana uskomuksen, että tieto tekee vapaaksi.

Nykyaikaisen tietoyhteiskunnan aatehistorialliset juuret ovat teoriassa antiikin Kreikassa asti. Käytännössä tietoyhteiskunnan sisältö on tällä hetkellä enemmän tekniikkaa ja informaatiovir­taa kuin ymmärrystä ja viisautta. Pelkkä kiihtyvä informaatiovirta ei välttämättä lisää vapautta, sitä, että ihminen löytäisi välineitä elämän hallintaan. Tietoyhteiskunnalla on vaara kehittyä yhdeksi massiiviseksi luonnonvoimaksi muiden voimien joukkoon niin, että ihminen joutuu käyttämään paljon voimavarojaan pelkästään siihen, että löytäisi informaatiovirrasta sen olennaisen, jota hän tarvitsee pyrkiessään rationaaliseen elämänhallintaan. Vapaus järjettö­myydestä ei synny niinkään informaation saatavilla olosta kuin olennaisen tiedon hallinnasta. Itseasiassa jo antiikin Sokrates varoitti ihmisiä haaskaamasta aikaansa puuhailuun epäolennai­sen informaation parissa.

2.2. Vapaus tahdottomuudesta

 

 

Vaikka rationaalisen ihmisen vapausihanne elää tänä päivänä vahvasti, on sen rinnalle syntynyt toisenlaisia vapausihanteita. Vuosituhannen vaihtuessa edellisen kerran oli antiikin vapausihanne joutumassa perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Tietoa ja järkeä korostava vapausihanne nähtiin sisäisesti ristiriitaiseksi. Kun keskeisenä oletuksena oli, että vapaa ihminen ihannetapauksessa toimii parhaan tietonsa mukaan, näytti tästä seuraavan se, ettei ihminen itseasiassa voikaan vapaasti valita erilaisten vaihtoehtojen välillä. Yksittäisessä tilanteessa ihmisellä on valittavanaan loppujen lopuksi vain yksi vaihtoehto, se mitä järki pitää parhaimpana. Tiedon ja järjen korostaminen tässä määrin merkitsi sitä, että poissuljettiin se mahdollisuus, että ihminen tekisi tahallaan väärin. Väärin tekeminen oli aina tulkittavissa tiedon puutteesta johtuvaksi erehdykseksi. Rationaalisuutta ja tietoa korostava ihmiskäsitys näytti tekevän ihmisestä tahdottoman.

Myöhäiskeskiajalla alkoi syntyä uudenlainen ihmiskäsitys, jossa ihmisen persoonan keskuk­seksi ajateltiin yksilön vapaa tahto. Uuden teorian mukaan ihminen kykenee vapaan tahtonsa avulla valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta huonomman. Tahdon vapautensa takia ihminen kykenee itse päättämään, mitä hän tavoittelee ja mitä pitää arvokkaana missäkin tilanteessa. Eri ihmisillä voi olla aidosti erilaisia arvoja ja tavoitteita. Mielipide-eroissa ei ole kysymys vain erilaisesta tietämyksen tasosta vaan erilaisista arvostuksista. Uudenlainen näkemys ihmisestä merkitsi yksilön nousemista etiikan keskukseen. Ihmisen eettinen toiminta oli yksilöllistä eikä enää vain ihmislajin toimintaa. Vapaudesta tuli yksilön vapautta, se ei ollut enää vain ihmiselle tyypillinen lajiominaisuus.

Tulevaisuusetiikan kannalta käsitys yksilönvapaudesta on tietysti keskeinen. Ajatus, että ihmisellä voi olla aidosti erilaisia arvostuksia ja tavoitteita, joita ei voida poistaa tai yhdenmu­kaistaa vain tietoa lisäämällä, asettaa suuren haasteen. On opeteltava kunnioittamaan ja kuuntelemaan toisella tavalla ajattelevia ihmisiä. On opittava moniarvoisessa ja moniarvoistu­vassa maailmassa elämisen taito. On luotava yhteisiä pelisääntöjä, sopimuksia ja sitoumuksia, joiden varaan voidaan rakentaa keskinäinen luottamus ja toiminnan ennustettavuus. On tutkittava, mitkä voisivat olla kaikkien yhteisesti hyväksymiä eettisiä arvoja.

Tahdon vapautta korostava malli avaa rikkaat näkymät ihmisen luovuuden mahdollisuuksille. Jos tahto on vapaa, ja jos ihmiset ovat aidosti erilaisia ja ainutkertaisia yksilöitä, he voivat löytää epätodennäköisiä ja yllättäviä näkökulmia, oivalluksia ja ratkaisuja. Jos tahto on tietyllä tavalla järjen yläpuolella, ei yksilö ole täysin sidottu aikaisempaan tietoonsa ja ajatteluunsa, vaan voi murtautua olemassaolevien mallien ja kaavojen ulkopuolelle. Tahtoa ja yksilöllisyyttä korostava ihmiskäsitys antaa yksilön tunteille, intohimoille ja viettipohjaiselle informaatiolle enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin rationaalisuutta korostava ihmiskäsitys. Tämä merkitsee tietynlaista subjektiivisuutta ja henkilökohtaisuutta objektiivisen etäisyyden sijaan. Tulevaisuusetiikkaa tuskin voi rakentaa pelkästään objektiivisuuden varaan. Tärkeätä on, että luovuudelle annetaan parhaat mahdolliset edellytykset. Siksi vapaus tahdottomuudesta on keskeinen arvo.2.3. Vapaus traditiostaTahtoa korostava moderni ihmiskäsitys synnytti yksilön ja yksilöidentiteetin käsitteet. Eri ihmisillä on erilainen identiteetti. Uusin vapausihanne menee vielä pidemmälle. Postmoderni kulttuuri on pyrkinyt kiistämään yksilön yhden, pysyvän identiteetin mielekkyyden. Yksilöllä on kenties monia identiteettejä, elämänvaiheesta ja tilanteesta riippuen, jopa samanaikaisesti.

Identiteettien runsaus merkitsee, että ihminen on korostetun vapaa omasta historiastaan. Hän ei ole menneisyytensä, aikaisempien elämänvaiheittensa tai kokemustensa vanki. Ei ainakaan kovin merkittävästi. Yksilön olemassaolo sijoittuu hetkeen. Elämä on sarja toisiaan seuraavia hetkiä. Olennaista ei ole se, muodostuuko näistä hetkistä jokin johdonmukainen ketju, elämänkaari tai elämänhistoria.

Tätä vapausihannetta nimitän vapaudeksi traditiosta. Tulevaisuusetiikan kannalta tällä näkemyksellä on oma kiinnostavuutensa. Tietysti voi pitää jonkinlaisena voimavarana sitä, että historian ja tradition painolastista irrottaudutaan. Ettei mietitä sitä, mistä tähän on tultu, vaan sen sijaan katsotaan, missä nyt ollaan ja kysytään mihin halutaan edetä. Samalla on kuitenkin pakko todeta, että jotain viisautta on myös siinä ajatuksessa, että eväät tulevaisuuden tekemi­seen ovat löydettävissä historiasta ja omasta selkeästä identiteetistä.

3. Jatkuvuus vastuun kivijalkana

 

 

 

Toiseksi tulevaisuusetiikan lähtökohdaksi olenkin valinnut jatkuvuuden. Olen edellä puhunut vapaudesta tulevaisuusetiikan kannalta tärkeänä ihanteena. Jatkuvuutta en sanoisi ihanteeksi. Jatkuvuus on asia, joka tulee meille annettuna. Sen perusteella, että meillä on muisti, voimme mielekkäällä tavalla sanoa, että olemme tulleet jostakin ja että nyt olemme tässä ja että todennäköisesti olemme matkalla johonkin. Muistimme ansiosta tiedämme, mikä merkitys on käsitteellä ”jatkuvuus”. Voimme pitää jatkuvuutta yhtenä elämän perustosiasiana. Suhteessa tulevaisuusetiikkaan jatkuvuus merkitsee sitä, että yhtenä eettisenä ihanteenamme on tosiasioi­den tunnustaminen. Kun lähdemme kohtaamaan tulevaisuutta vapausihanteiden avulla, on mukaan otettava tietysti myös vastuu. Keskeinen osa vastuullisuutta muodostuu tosiasioiden tunnustamisesta.

3.1. Identiteetti

 

 

 

Osa tästä jatkuvuudesta ilmenee siinä, että ajattelemme yksilön olevan sama koko elämänsä ajan. Sanomme tosin usein, että se ja se henkilö on muuttunut. Saatamme sanoa jostakusta, että hän on nyt kokonaan toinen ihminen kuin aikaisemmin. Mutta emme silti tarkoita, ettei kyse olisi samasta yksilöstä tai ettei tuo muuttunut ihminen olisi myös olennaisella tavalla sama kuin ennen. Kokonaan toiseksi muuttuminen on tarkoitettu vain kuvaannolliseksi ilmaukseksi.

Termin ”identiteetti” alkuperäinen merkitys on samuus. Kun tänä päivänä puhutaan ihmisen tai henkilön identiteetistä, tarkoitetaan tavallisesti jotain sellaista yksilössä olevaa, joka säilyy ja pysyy samana monista muutoksista huolimatta. Ruotsinkielessä termi ”identitet” tarkoittaa paitsi samuutta myös henkilöllisyyttä. Henkilön identiteettiin, hänen henkilöllisyytensä ytimeen, sisältyvät ne yksilön piirteet ja ominaisuudet, jotka aiheuttavat sen, että hän on sama yksilö läpi koko elämänsä.

Tulevaisuusetiikan kannalta ajatus yksilön samuudesta, hänen identiteetistään, on tärkeä. Tulevaisuuden varalle tehtävät suunnitelmat ja sopimukset sekä juridiset ja moraalisäännöt edellyttävät, että sopimuksen tekijää voidaan pitää vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua samana yksilönä kuin mikä hän tänä päivänä on. Omalla tavallaan kiinnostava kysymys on se, missä määrin eräissä yrityskauppojen ketjuttamisissa on kyse identiteetin katkaisemisesta ja uuden pystyttämisestä sillä tavalla, että vaikka asioista päättävät ihmiset ovat samoja, niin sopimuksen tekijän identiteetti on kokonaan uusi. Moraalinen vastuu on käsite, jota voidaan käyttää mielekkäällä tavalla vain silloin, kun uskomme, että henkilö ajan kuluessakin pysyy samana yksilönä. Yksilön identiteettiin sisältyvä eettinen jatkuvuus on myös perusta ihmisten väliselle luottamukselle.

Avo- ja avioerojen määrän huima kasvu saattaa olla merkki siitä, että ajatus identiteetistä, yksilön samuudesta on jollakin tavalla joutunut hukkaan Toisin kuin aikanaan maatalousyh­teiskunnassa, parisuhde rakennetaan nykyisessä yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme aikaisempaa enemmän osapuolten hetkellisten, mutta identiteetin kannalta sivuosassa olevien ominaisuuksien varaan. Se, mikä kummankin kohdalla on hänen henkilöllisyytensä ydintä, identiteettiä ja vuosien mittaan rakentunutta samuutta, jää piiloon tai sille ei ole käyttöä. Parisuhteiden rikkoutumisen syyksi ilmoitetaan yleisesti puolisoiden kasvaminen toisistaan erilleen tai osapuolten muuttuminen toisenlaisiksi, kuin mitä he olivat suhteen syntyhetkellä. Silti saattaa olla, että henkilöiden identiteetissä ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia. He ovat pysyneet samoina, vaikka pinnalta katsoen muutoksia onkin tapahtunut. Tuntuman menettäminen samuuteen ja jatkuvuuteen on vienyt pohjan luottamukselta ja edellytykset suhteen jatkamiselta.

3.2. Historia

 

 

 

Tulevaisuusetiikka ei ole pelkästään yksilöetiikkaa vaan myös sosiaalietiikkaa. Yksilön tulevaisuus syntyy osana yhteisön - perheen, kaupungin, kansakunnan ja koko maailman - yhteistä tulevaisuutta. Yhteisöillä on oma menneisyytensä ja historiansa. Niiden toimintaedel­lytykset: osaaminen, voimavarat, uhkat ja mahdollisuudet, ovat suurelta osin syntyneet niiden aikaisemman historian pohjalta. Länsimainen sivistys on tuottanut valtavan määrän tietotaitoa ja tekniikkaa, joiden avulla ihminen kykenee ottamaan käyttöönsä luonnossa piileviä resursse­ja. Menneisyytemme on tuottanut yhä tehokkaampia kommunikaation ja samalla vaikuttamisen välineitä vauraan maailmanosan ihmisten ulottuville. Läntisen maailman yhteisöissä on todettu moneen kertaan, että maapallo on teknologisen kehityksen takia käynyt yhä pienemmäksi. Yksittäinen henkilö tai yhtä hyvin jokin tietty yhteisö kykenee hoitamaan asioitaan ja valvo­maan intressejään saman päivän aikana eri puolilla tätä maapalloamme.

Menneisyys on toisaalta johtanut siihen, että olemme tajuamassa omiin kykyihimme sisältyvät riskit. Yhteisölliseen identiteettiimme on liimautunut mukaan yhteinen tietoisuus siitä, että ihmisellä on olemassa aseteknologia, jolla voidaan tuhota kaikki elämä maapallolta. Historia on johtanut meidät myös siihen tietoisuuteen, että olemme kyenneet ratkaisevalla tavalla järkyttämään luonnon tasapainoa. Tulevaisuuden edellytykseksi on tullut se, että ihminen oppii ajoissa kunnioittamaan niitä rajoja, jotka luonnon kestokyky asettaa. ”Kestävän kehityksen” käsite on eräs tapa ilmaista jatkuvuuden ja tulevaisuusetiikan välinen yhteys.

Historia on siten tuottanut tulevaisuuttaan suunnittelevan ihmisen eteen laajoja eettisiä ongelmia. Tulevaisuusetiikka joutuu ottamaan nämä ongelmat vakavasti. Tulevaisuuden tekeminen ei ala nyt tai joskus tulevaisuudessa. Sen tekeminen on alkanut jo kauan sitten. Takana olevan historian takia monet tulevaisuuden mahdollisuudet ovat tulleet mahdottomiksi. Emme saa takaisin sukupuuttoon kuolleita eläin tai kasvilajeja. Emme myöskään kykene uudelleen pystyttämään kauan sitten tuhottuja kulttuureja, esim. Pohjois-Amerikan inti­aanikulttuureja. Epävarmaa on sekin saammeko takaisin Uuden Suomen.

Tulevaisuusetiikka on tosiasioiden tunnustamista siinä, että historia on tuottanut sekä tämän hetkiset voimavaramme että vastassamme olevat esteet ja rajat. Realistinen suhtautuminen sekä voimavaroihin että rajoihin on tulevaisuuden tekijän oikeata vastuullisuutta.

3.3. Altruismi

 

 

 

Tulevaisuusetiikka on ajattelua, joka kohdistuu tulevaisuudessa toteutuvan hyvän elämän kysymyksiin. Kun annetaan ajatuksen liikkua vähänkin pidemmälle tulevaisuuteen, huomataan, että kyseessä ei enää olekaan minun elämäni tai meidän elämämme. Tulevaisuuden hyvä elämä on seuraavan sukupolven ja seuraavien sukupolvien elämää. Tulevaisuusetiikka on sen ajattelemista, miten meidän lastemme ja heidän lastensa ja heidän ikätovereittensa elämä voisi olla hyvää.

Jatkuvuus tulevaisuusetiikan lähtökohtana tarkoittaa jatkuvuutta sukupolvien välisen rajan yli. Tulevaisuusetiikka antaa puheenvuoron tulevien sukupolvien edustajille. Eettisesti oikein asennoitunut tulevaisuuden tekijä pyrkii asettautumaan tulevaisuudessa elävän ihmisen asemaan. Hän pohtii, minkälaisia toiveita vuonna 2050 elävä kansalainen esittäisi meille, jotka teemme tulevaisuutta nyt vuosituhannen vaihteessa, jos tällainen toiveiden esittäminen olisi mahdollista. Tulevaisuusetiikka on erityisen selkeästi altruistista, toisten parasta ajavaa etiikkaa. Tähän päivään keskittyvä etiikka voi sisältää egoistisia aineksia. Hyvä elämä on sitä, mikä on hyvää minulle, perheelleni, isänmaalleni tai eurooppalaisille lähivuosien aikana. Tulevaisuusetiikka tavoittelee hyvää ihmisille, jotka eivät ehkä ole vielä edes olemassa, ja niille, jotka syntyvät vasta sitten, kun meitä ei enää ole olemassa.

Harkittu pyrkimys edistää toisten ihmisten hyvää elämää on altruistista etiikkaa. Tällainen etiikka sisältää jatkuvuuden paitsi historian ajankohtien välillä myös yksilöiden välillä ja ihmisten muodostamien yhteisöjen välillä. Altruistiseen etiikkaan nojautuva tulevaisuuden tekeminen käyttää hyväkseen sitä oppia, jonka historia on tähän mennessä tuottanut. Nähdes­sään aikaisemman historian tuottamat mahdollisuudet ja rajat, tämän päivän tulevaisuuden tekijä tajuaa, että hänen ratkaisunsa vaikuttavat siihen, mitä mahdollisuuksia ja rajoja seuraa­vien sukupolvien edustajat kohtaavat, kun he aikanaan alkavat tehdä tulevaisuutta omille lapsilleen ja lasten lapsilleen.

Jatkuvuuden korostaminen tulevaisuusetiikan lähtökohtana tarkoittaa, ettei tulevaisuuden tekeminen voi lähteä ajatuksesta, että Ajokainen on oman onnensa seppä@. Eettisen asenteen tulisi pikemminkin olla se, että jokainen meistä on seuraavien sukupolvien onnen tai onnetto­muuden seppä. Tulevaisuuden tekijä on vastuussa tuleville sukupolville ohi kaikkien itsekkäi­den tai ryhmäkuntaisten intressien.

4. Jatkuvuudessa paikkansa löytävä vapaus

 

 

 

Kuka on tulevaisuuden tekijä? Se, joka visioi, suunnittelee, johtaa, innostaa ja laatii ennusteita. Tulevaisuuden tekijä on myös se, joka tutkii historiaa, analysoi sitä ja yrittää ottaa oppia menneisyydestä. Tulevaisuuden tekijä on se, joka tietää mihin suuntaan nyt tulisi lähteä. Mutta tulevaisuuden tekijä on myös se, joka ymmärtää mistä olemme tulleet tälle paikalle. Tulevai­suusetiikan näkökulmasta jokainen ihminen on vastuussa tulevaisuuden tekemisestä. Tämä päivä ja tulevaisuus asettaa aina eettisen haasteen halusimmepa sitä tai emme.

Tulevaisuusetiikan lähtökohdiksi olen tässä alustuksessani valinnut vapauden ja jatkuvuuden. Niiden yhteispeliä tulevaisuuden tekemisessä voisi kuvata sanomalla, että jatkuvuus on kuin kudotussa kankaassa oleva loimi vapauden ollessa kuteena. Jatkuvuus antaa tulevaisuuden kankaalle lujuutta. Vapaus antaa sille värin. Näin tulevaisuusetiikan sisällöksi tulee jatkuvuu­dessa paikkansa löytävä vapaus.

 

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu