Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Sisäinen turvallisuus - kirkon näkökulma

19.11.2003

 

Turku 19.11.2003

Läänin poliisipäällystöpäivät

 

 

 

Kaksi vuotta sitten olin puhumassa samaisilla päivillä. Silloin tehtävänäni oli sanoa jotain henkisestä turvallisuudesta kirkon näkökulmasta. Elettiin syyskuun 11. päivän jälkeistä aikaa, jolloin kuva sortuvista pilvenpiirtäjistä vielä oli kirkkaana meidän muistissamme. Odottamattoman terrori-iskun aiheuttama hämmästys ja järkytys oli vielä vahvasti läsnä. Silloin pohdittiin kysymystä, mihin maailma mahtaakaan olla menossa, mitä seurausvaikutuksia tuolla röyhkeällä väkivallanteolla olisi pitkällä aikavälillä sekä koko maailman että oman maamme turvallisuuteen.

 

 

New Yorkiin ja Washingtoniin suuntautuneet terrori-iskut ovat jättäneet maailmaamme vahvan jäljen. Jäljen, joka näyttää vaikuttavan turvallisuusajatteluun kaikkialla. Kenties vahvimmin tämä maailman uusi oleminen tulee näkyviin lentoturvallisuuden valvonnassa. Jokainen lentokoneella matkustava on havainnut uudenlaisen vakavuuden ja perusteellisuuden, jolla turvatarkastuksia nyt tehdään. Lentämistä on kohdannut jotenkin samanlainen tunnelman vakavoituminen kuin mikä kohtasi autolautalla matkustavia vuoden 1994 syksyn jälkeen, jolloin Estonia laiva upposi Itämerellä.

 

 

Yleisen, kaikkien elämään vaikuttavan ilmapiirin kannalta ehkä merkittävin muutos on ollut se uusi puhetapa, jolla koko maailmaa on haastettu mukaan terrorismin vastaiseen sotaan taikka taisteluun. Julman ja viattomiin siviileihin kohdistuneen iskun jälkeen oli ymmärrettävää, että Yhdysvalloissa heräsi valtava huoli omasta turvallisuudesta. Mutta ne toimenpiteet, joihin sieltä käsin ryhdyttiin, eivät ole olleet omiaan lisäämään yleistä turvallisuutta maailmalla. Syyskuun 11. päivän terrori-iskuun syyllisiä on yritetty saada kiinni, mutta tässä on onnistuttu enintään alustavasti jos ollenkaan. Viattomien siviilien turvallisuus eri puolilla maailmaa on nyt tullut uhatuksi tämän terrorismin vastaisen taistelun takia. Ensin Afganistanissa, sitten Irakissa.

 

 

Yhdysvaltain päättäessä liittolaistensa kanssa hyökätä Irakiin ilman YK:N valtuutusta kristilliset kirkot eivät voineet asettua tämän hyökkäyksen tukijoiksi. Kirkot suhtautuivat hyvin kriittisesti niin sanotun ennaltaehkäisevän sodan oikeutukseen ja mielekkyyteen. Hyökkäyssodan moraalinen oikeutus asetettiin laajalti kyseenalaiseksi. Yhdysvaltoja uhkaavista joukkotuhoaseista ei tuolloin ollut riittävää näyttöä eikä ole tiettävästi vieläkään. Irakin kansan pelastamiseksi oman hallituksensa sortotoimilta ja ihmisoikeusloukkauksilta olisi pitänyt etsiä muita keinoja kuin aseellinen hyökkäys ja miehitysvallan asettaminen Irakin hallituksen sijaan.

 

 

Parhaillaan tilanne Irakissa näyttää yhä enemmän muistuttavan Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia. Toisella puolen on valtava aseellinen ja aseteknologinen ylivoima, toisella puolen on nähtävästi loppumaton määrä itsemurhaiskuihin valmiita taistelijoita, sissejä tai terroristeja, miksi heitä nyt sitten voidaankaan nimittää. Kirkkojen kannalta tilanne on hyvin vaikea ja surullinen. Poliittisiin ja taloudellisiin intohimoihin ja eturistiriitoihin perustuva aseellinen konflikti hahmottuu arkijournalismissa liian usein läntisen, kristityn maailman ja islamin väliseksi konfliktiksi. Uskontojen johtajilla ja edustajilla on lähes ylivoimainen tehtävä muistuttaa siitä, että kyseessä ei ole uskontojen motivoima konflikti. Pikemmin on niin, että epätoivoiset ihmiset etsivät turvaa omasta uskonnostaan ja tätä heidän uskonnollisuuttaan käytetään häikäilemättä hyväksi kun poliittisia strategioita laaditaan.

 

 

Terrorismin vastainen sota on käsitteenä epätoivon ilmaus. Ennaltaehkäisevän sodan aloittaminen on ilmaus voimattomuudesta, siitä, että usko laillisiin keinoihin on mennyt. Kun tämä epätoivo ja epäusko on totta maailman suurimman valtiomahdin johdon tasolla, ei tilanne globaalin turvallisuuden kannalta ole erityisen hyvä.

Yhdysvaltain perustellessa massiivisia sotatoimiaan omalla terrorismin pelollaan syntyy vaikutelma, että pelko oikeuttaa mihin vain. Kun kyseessä on valtio, jonka kulttuuriset vaikutukset niin sanottuna amerikkalaisuutena leviävät ympäri maailmaa, on kysyttävä leviääkö myös tämä pelolla argumentoitu väkivallan kulttuuri entistä vahvemmin kaikkialle. Merkitseekö amerikkalaisuuden ihannointi tästedes sitä, että kenellä tahansa pelkäävällä on oikeus aloittaa väkivalta sitä kohtaan, jota hän pelkää? Ollaanko jo siirrytty tai siirtymässä ”Villin Lännen” elämänmuotoon, jossa laillinen yhteisön asettama poliisitoimi tuli yhteisön turvaksi vasta jälkikäteen ja jossa konfliktit ensin tulivat ratkaistuksi sillä perusteella kuka oli nopein vetäjä?

 

 

Uutta ei ole se, että joku valtio miehittää toisen ja sanoo tulleensa sitä pelastamaan. Tässä tilanteessa uutta on se, että tätä ajattelun ja päätöksenteon ja toiminnan rautaista logiikkaa seurataan nyt miltei kaikkialla maailmassa suorana lähetyksenä tiedotusvälineistä. Ja mietitään, mitä moraalisia johtopäätöksiä tästä voidaan tehdä. Ja uutta on myös se, että tällaiseen toimintaan ovat ryhtyneet valtiot, joiden on katsottu edustavan länsimaisen oikeusajattelun parhaita perinteitä kuten vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.

 

 

Puhe terrorismista ja sen vastaisesta taistelusta on tarttuvaa. Kun vihollinen ja uhka kuvataan mahdollisimman voimakkain värein, silloin omatkin turvallisuuteen tähtäävät toimet saavat kenties aikaisempaa tukevamman jalansijan. Turvallisuuden ylläpitämiseen käytettäviä resursseja on helpompi vaatia silloin, kun on näyttöä selkeästi kasvaneista turvallisuusriskeistä. Tämä houkuttelee käyttämään vahvoja ilmaisuja olemassa olevista uhkakuvista.

 

 

Pidän tällaista kehitystä huolestuttavana vaikka se psykologisesti ja budjettipoliittisesti olisikin ymmärrettävää. On selvää, että syyskuun 11. päivän tuhoisat iskut olivat terrori-iskuja. Ja on selvää, että Istanbulissa viime viikolla tapahtuneet tuhoisat autopommi-iskut kahden synagogan edustalla olivat terrori-iskuja. Mutta minusta meidän täällä kotimaassa pitäisi harkita sitä, onko syytä sanoa minkkitarhan omistajien omaisuuteen kajoamista terrorismiksi.

 

 

Omaisuuden suoja on perusoikeuksiin kuuluva asia. Omaisuuden tuhoamiseen tähtäävä suunnitelmallinen toiminta muistuttaa terroristien toimintaa. Tätä samankaltaisuutta lisää se, että kettujen ns. vapauttamisella tähdätään määrättyihin yhteiskuntapoliittisiin päämääriin.

 

 

Tästä huolimatta pitäisin tavattoman tärkeänä sitä, että myös asioiden mittakaavaa pohdittaisiin. Ei usko olevan kenenkään etu, että Suomessa vahvistuu ajattelu, jonka mukaan maassamme vaikuttaa omista kansalaisista koostuvia erinäisiä terroristiryhmiä, joita vastaan valtio käy taistelua. On tietysti tärkeätä korostaa omaisuuden suojaa ja on tärkeätä tehostaa toimia, joilla rikolliset saadaan vastuuseen teoistaan. Mutta tämä kaikki voidaan tehdä ilman, että luodaan kuvaan terrorisminvastaisesta taistelusta. Tähän taisteluun olisi syytä suhtautua varauksellisesti juuri siksi, että kansainvälisellä tasolla tätä taistelua käydään paikoin Villin Lännen ottein.

 

 

Suomessahan syntyi jokin aika siten epätoivoinen tilanne, jossa kettutarhan omistaja väsyneenä ja ärsytettynä ja epätoivoisena ampui haulikolla siihen suuntaan, jossa hän arveli omaisuutensa tuhoajien olevan tekemässä tihutyötään. Miehen ampuma laukaus muistaakseni vahingoitti tulilinjalle osunutta vahingontekijää. Suomalaisen oikeusjärjestyksen nojalla tämäkin epätoivoinen pyssynsä laukaissut joutui teostaan edesvastuuseen. Hänen tekoaan ei lain edessä pidetty oikeutettuna siksi, että hän oli peloissaan ja epätoivoinen. Me emme elä Villissä lännessä, emme vielä ja toivottavasti emme koskaan.

 

 

Vastaavasti meidän järjestelmäämme kuuluu se, että laittomalle tiedustelulle sanotaan selkeästi ei, vaikka tiedustelun tarve sinänsä olisi kuinka ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Päätös tiedustelusta on tehtävä lain määräämässä järjestyksessä, joka takaa kaikille kansalaisille yhtäläisen perusoikeuksien suojan. Laittomasti tiedustelua tehneet saatetaan perusteellisen tutkinnan jälkeen edesvastuuseen lain edessä. Jälleen on kysymys siitä, että pelko ja epätoivo ei voi oikeuttaa lain vastaisiin menettelytapoihin. Jos otamme käyttöön käsitteen terrorismi ja terrorisminvastainen taistelu, lisääntyy riski, että alamme tuntea houkutusta ja oikeutusta oikaista joissakin kohdin ja ryhtyä sellaisiin järjestyksenpidon toimiin, joihin laki ei anna oikeutta.

 

 

Osallistuin vuosi sitten valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Valtavaan tietopakettiin, joka meille kolmen viikon aikana jaettiin, sisältyi mm. perehtyminen valmiustila- ja poikkeustilalakeihin. Menemättä yksityiskohtiin voi todeta, että näiden lakien olemassaolo vahvistaa ja alleviivaa ajatusta, että normaalioloissa ei ole lupa oikaista missään kohdassa. Normaalioloissa on toimittava voimassaolevan, tavanomaisen lain mukaan. Mikään akuutti pelko tai yllättävä uhka ei anna lupaa poiketa laista niin tarpeelliselta kuin se joskus tuntuisikin. Poikkeustilan varalta on olemassa hyvin rakennetut järjestelmät, joilla varsin nopeasti saadaan voimaan asianomaisen poikkeustilan edellyttämä lainsäädäntö.

 

 

Puhe terrorismista ja sen vastaisesta taistelusta on vaarallista siksi, että se on omiaan hämärtämään normaaliolosuhteiden ja poikkeustilan välistä eroa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeen Yhdysvaltain presidentti totesi maansa olevan sodassa. Tuota lausahdusta voi ymmärtää yksittäisen kansalaisen kokemuksena, mutta voi kysyä oliko vastuullista valtion asioiden hoitoa mennä sanomaan tuo tunteenpurkaus televisiokameroiden edessä. Kun kansalaiset aistivat, että menossa on valtiojohdon määrittelemä poikkeustila, jopa sotatila, alkavat ajatukset kulkea rataa, joka ei ole omiaan ylläpitämään rauhaa ja turvallisuutta arkielämässä.

 

 

Sisäisen turvallisuuden kannalta on keskeistä, että poliisi toimii normaalilla tavalla, vankan kokemuksensa, koulutuksensa ja asiantuntemuksensa nojalla kaikissa oloissa. Normaalioloissa toimitaan tavanomaisen lainsäädännön mukaan. Poikkeusoloissa sen mukaan, mitä silloin voimaan tuleva laki määrää ja sallii. Tärkeätä on, että poliisilla on riittävät voimavarat ja että toimintaympäristön muuttuessa koulutukseen panostetaan riittävästi. Suomalaisen poliisin kuten suomalaisten rauhanturvaajien erinomaisena vahvuutena on asiallisuus ja rauhallisuus, kyky olla provosoitumatta ja taito olla luontevassa vuorovaikutuksessa tavallisten kansalaisten kanssa. Sisäinen turvallisuus rakentuu suurelta osalta juuri näistä rivipoliisin perusvalmiuksista.

Mitä vahvemmin suomalaiset kaikissa tilanteissa tunnistavat poliisissa tavallisen suomalaisen miehen tai naisen sitä vähemmän heillä on tarpeita asettua vastustamaan poliisitointa instituutiona. Erinäiset mielenosoitustilanteet ovat puolin ja toisin vaativia. Mieltään osoittava kansalainen ymmärtää useimmiten poliisin läsnäolon ja rajan vetämisen tehtävän. Samoin poliisi koulutuksensa perusteella ymmärtää mielenosoitusten kuuluvan vapaan ja demokraattisen maan elämään. Väkivaltaiset tilanteet ja vastakkainasettelut syntyvät käsitykseni mukaan usein siitä, että joku tahallaan alkaa provosoida sekä mielenosoittajia että poliiseja. Tilanne voi kärjistyä ja tapahtuu kontrollin menettämistä puolin ja toisin, sekä ihmisten pään sisällä että yleisen turvallisuuden kannalta.

 

 

Demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapaus on niin perustava arvo, että sen pitäisi antaa jokaiselle mahdollisuus esiintyä mieltään osoittamassa avoimesti ja paljastetuin kasvoin. Asioiden ilmaisemisessa juuri kasvot ovat keskeinen viestintäväline. Mitä enemmän salaamme kasvomme, sitä enemmän on käytettävä muita keinoja asioiden ilmaisemiseen. Yleisen turvallisuuden kannalta on ymmärrettävää se huoli, joka syntyy, kun mahdolliset väkivaltaisen konfliktin lietsojat esiintyvät kasvot peitettyinä ja haluavat näin välttää joutumasta vastuuseen tekojensa seurauksista.

 

 

Suomalaisessa yhteiskunnassa toivoisi, että myös poliisi voisi kaikissa tilanteissa esiintyä omilla kasvoillaan. Ymmärrän, että joissakin hyvin vaarallisten rikollisjengien takaa-ajo tai kiinniottotilanteissa poliisilla on tarvetta suojata kasvonsa ja peittää identiteettinsä ja näin ajatella suojaavansa omaa siviilielämäänsä ja perheensä turvallisuutta. Mutta on selvää, että mitä useammin näemme televisiosta kuvia poliisista harjoittelemassa tai toimimassa kasvot mustan naamarin peitossa, sitä enemmän vahvistuvat ne ajatukset, joissa poliisia pelkäävät kansalaiset tuntevat halua kätkeä kasvonsa poliisin kohdatessaan. Turvallisuuden ja pelon tunne syntyy usein hyvin pienistä signaaleista.

 

 

Arvoisa kuulijat. Nostan lopuksi esiin vielä yhden teeman, joka liittyy sisäiseen turvallisuuteen. Suomessa vietetään huomenna lasten oikeuksien päivää. Luterilaisen kirkon piirissä on syntynyt vahva halu nostaa tässä yhteydessä esiin lasten ja nuorten asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Huomenna eri puolilla maata suoritetaan tämän asian merkeissä teesien naulaaminen kirkkojen oviin. Kyse on asiakirjasta, jonka nimi on Kymmenen teesiä vanhemmuudesta ja hyvästä lapsuudesta.

 

 

Teesien otsikkona on: Rakasta lasta, suojele lapsuutta. Haluamme muistuttaa siitä, että hyvän ja turvallisen yhteiskunnan perusteet ovat siinä, millaisen lapsuuden annamme lapsillemme. Tämän päivän lapset ovat huomisen vastuunkantajia. Siksi on tärkeätä, että lapset voivat rauhassa kasvaa sisäisesti turvallisiksi ihmisiksi, niin ettei heitä liian nuorina alisteta yhteiskunnan tehokkuusvaatimusten tai talouselämän tai kansainvälisen kilpailukyvyn odotusten ja paineiden alle. Lapsella on oikeus olla vapaa aikuisten maailman informaatiosta, kuvastoista, murheista ja vaatimuksesta.

 

 

Poliisi kuuluu niihin asioihin, jotka lapsi oppii tuntemaan jo hyvin nuorena. Lapset ja suomalaisen lapsen tämän päivän todellisuus ovat asia, jolta poliisi ei voi välttyä. Ei varmaan voi yliarvioida sitä, miten tärkeätä lapsen turvallisuuden kokemuksen kannalta on se, miten poliisi kohtaa lapsen. Vakaa käsitykseni on, että suomalainen poliisi on tässäkin onnistunut yleensä varsin hyvin. Lapset ymmärtävät, että poliisilta voi pyytää apua silloin kun pelottaa. Lapset kokevat että poliisin univormuun pukeutunut mies ja nainen ovat hyvän puolella. En näe merkkejä siitä, että tämä perusasetelma olisi muuttumassa ja onnittelen teitä siitä.

 

 

Lopuksi haluan toivottaa teille hyvää poliisipäällystöpäivien jatkoa täällä Turussa sekä menestystä ja hyvän Jumalan siunausta ja varjelusta elämäänne ja tärkeään työhönne kansamme turvallisuuden parhaaksi.

 

 

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu