Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Bioetiikka ja elämän rajallisuus

18.03.2004

 

Helsinki 18.3.2004

Terveydenhuollon bioeettisen toimikunnan seminaari


Nobelkirjailija William Goldingin pääteoksena pidetään vuonna 1954 ilmestynyttä kirjaa Kärpästen herra. Teos on tarina englantilaisista koulupojista, jotka sodan aikana joutuvat lento-onnettomuuden uhriksi, mutta pelastautuvat autiolle saarelle. Erikoisessa tilanteessa poikien on keskenään, ilman aikuisten apua, yhdessä huolehdittava ravinnon hankkimisesta ja turvallisuudesta. Lisäksi on pidettävä huolta merelle näkyvästä merkkitulesta, jonka varassa yksinomaan on heidän pelastumisen toivonsa.

 

 

Kirjailija kuvaa taitavasti sitä, miten hyvin kasvatettujen poikien sivistys vähitellen murtuu ja erilaiset pelot, kateus ja mustasukkaisuus, valtataistelut ja viha saavat vallan. Lopulta sivistyksestä on vain hyvin vähän jäljellä. Ihmisessä oleva irrationaalinen pahuus, tai ehkä pikemminkin hyvyyden puute ohjaa hänen käyttäytymistään. Tuossa äärimmäisessä tilanteessa eivät hyvä kotikasvatus ja koulusivistys riitä pitämään poikien sisällä uinuvaa villi-ihmistä aisoissa. Sivistyksen ja valistuksen kantama ja ylläpitämä valo sammuu. Poikien yhteiselämästä autiolla saarella tulee matka ihmisen mielen pimeyteen.

 

 

Golding on kirjoittanut teoksensa heti toisen maailmansodan jälkeen. Kirjaa voi lukea hyvin pessimistisenä kuvauksena ihmisestä. Kirjailijan näkemys on, että sivistys ja siihen kuuluva kyky kunnioittaa toista ihmistä muodostavat vain hyvin ohuen ulkokuoren ihmisessä. Tuo ohut kuori murtuu silloin, kun ihminen joutuu kasvokkain pahimpien pelkojensa ja perustavanlaatuisen turvattomuuden kanssa. Tarinan pojat eivät kykene hallitsemaan pelkojaan. Vähitellen pelko murentaa yhteisyyden ja keskinäisen luottamuksen. Lopulta elämä johtaa paniikinomaiseen käyttäytymiseen, jonka seurauksena muutama poika menettää henkensä ennen kuin pelastus vihdoin koittaa.

 

 

Goldingin kirja on vahva ja tarpeellinen puheenvuoro ei vain omana aikanaan vaan myös tänään. Ihmisen vilpitön hyväntahtoisuus ja toisen ihmisen loukkaamattomuuden kunnioittaminen eivät ole itsestään selviä mielenlaatuja. Nämä asenteet kylläkin ohjaavat käyttäytymistämme silloin, kun koemme olevamme turvassa ja kun elämä tuntuu olevan hallinnassa. Mutta näiden asenteiden lujuus testataan heti, kun jokin horjuttaa tuota turvallisuuttamme. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumat Yhdysvalloissa johtivat siellä ja osin myös Euroopassa poliittisiin ratkaisuihin, joiden sivistyksellistä perustaa ei voi pitää kovin vahvana. Sivistyneinä pidetyt ihmiset alkoivat käyttäytyä paniikinomaisesti. Kun tähän lisää viime viikon tapahtumat Madridissa, ollaan kuin keskellä Kärpästen herra romaanin kauhun ohjaamaa poikajoukkoa.

 

 

Myös ihan lähellä oleva ja henkilökohtainen elämä näyttää tänäkin päivänä sattumanvaraisesti ja varoittamatta heittävän meitä olosuhteisiin, joita kuvaa epävarmuus ja turvattomuus. Tahtomattamme joudumme tilanteisiin, joiden hallitsemiseen omat kykymme ja voimamme eivät riitä. Ennemmin tai myöhemmin joudumme tuntemattoman eteen ja silloin meidän on yritettävä tulla toimeen omien pelkojemme kanssa siten kuin taidamme.

 

 

Terveydenhuollon kysymykset koskevat keskeisesti yksilön turvallisuutta ja elämän hallintaa. Terveydenhuollossa tulevat vastaan pelottavat kysymykset elämän laadun heikkenemisestä, elämän rajallisuudesta, kivusta ja kärsimyksestä sekä elämän päättymisestä. Nämä sanat kuvaavat sellaisia inhimillisen todellisuuden ulottuvuuksia, joiden kohdalla yksilön elämänhallinta väistämättä joutuu kysymyksenalaiseksi. Näiden asioiden äärellä yksittäinen ihminen voi menettää osan levollisuudestaan ja asiallisuudestaan, hyvistä käytöstavoistaan ja jopa sivistyksestään.

 

 

Sivistyneeltä ja hyvin käyttäytyvältä ihmiseltä odotamme, että hän ei haudo itsemurhaa tai sano toivovansa kuolemaa. Niinpä tuntuu hieman kiusalliselta se, että vuosikymmenien ajan kunnioittamamme ihminen, jota käymme tervehtimässä, jankuttaa haluaan kuolla ja pyytää läheisiään rukoilemaan, että Jumala jo kutsuisi hänet pois. Yhtäältä ymmärrämme häntä, mutta jotenkin tuntuu, ettei tuollainen ole oikein hyväntapaista.

 

 

Kun elämä on hallinnassa ja turvallista, silloin kukin meistä ajattelee, että yhteiskunnan taloudellisia voimavaroja tulisi käyttää oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Tilanne muuttuu, jos me itse tai läheisemme kohtaa vaikean sairauden, jonka hoitoon tarvitaan äärimmäisen paljon rahaa. Joudumme paniikkiin ja odotamme ja vaadimme, että juuri me saamme erityishuomiota osaksemme. Pidämme oikeutettuna vaatia, että kaikki käytettävissä oleva lääketieteellinen tieto ja osaaminen suunnataan meidän tilanteemme helpottamiseen. Miten sovittaa yhteen yksilön pelot ja yhteiskunnan käytettävissä olevat resurssit, on terveydenhuollon rahoituksen keskeisimpiä kysymyksiä.

 

 

Tämän seminaarin työskentelyjaksojen otsikot avaavat näkökulmia sen epävarmuuden ja elämän hallitsemattomuuden kohtaamiseen, joka on arkipäivää erityisesti terveydenhuollon piirissä. Elämä itsessään on äärimmäisen ladattu käsite. Elämää voidaan selittää ja kuvata luonnontieteen kannalta hyvin laajasti ja kattavasti. Ja silti miltei jokainen on intuitiivisesti varma siitä, että luonnontiede ei kykene kokonaan vastaamaan kysymykseen, mitä elämä on.

 

 

Tuntuu oikealta, jopa täsmälliseltä, ajatella Raamatun ihmisen tavoin, että elämä on ihme. Vaikka tiedämme syyn ja seurauksen lain painoarvon, siltikin tuntuu oikealta ajatella, että elämä itsessään on jollakin tavoin intentionaalista. Toisin sanoen, että elämään itseensä sisältyy pyrkimys johonkin tai jotakin kohti. Aavistamme tarkoituksen, mutta emme väitä sitä tietävämme. Elämä on ihme ja salaisuus. Joku uskaltaa sanoa, että elämä tulee valmiiksi, kun se päättyy.

 

 

Oma elämä ja olemassaolo ovat kiinni toisissaan. Ei mikään ihme siis, että elämän uhatuksi kokeminen saa meidät pois tolaltamme. Ne, jotka ovat istuneet kuolevan vuoteen vierellä, tietävät, mitä ajatuksia herättää se, että ihminen yhtäkkiä onkin poissa, vaikka hänen ruumiinsa jatkaa olemassaoloaan. Ihmismieleen ei oikein mahdu ajatusta yksilön olemassaolon yhtäkkisestä lakkaamisesta. Mielen sisäinen maailma haluaa säilyttää sinne jääneet jäljet, jotta pois kutsutun olemassaolo edes jollain tavalla voisi jatkua. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa eri tavoin yritetään pehmentää kokemusta yksilön olemassaolon loppumisesta. Kristillinen traditio kenties pelkistetyimmillään uskoo, että yksilön olemassaolo jatkuu elämän päättymisen jälkeen, jos ei muulla tavalla niin Jumalan muistamana ja lopulta hänen luonaan.

 

 

Puhe elämän itsensä tarkoituksesta on eri asia kuin puhe ihmisen tehtävästä tai terveydenhuollon tehtävästä. Terveydenhuollon tehtävänä on pelastaa, suojella, edistää ja vahvistaa elämää. Elämän itsensä kannalta näyttää selvältä, että elämä on matka kohti kuolemaa. Elämän itsensä kannalta on voitava kysyä, onko kuolema elämään sisältyvä kokonaisuuden osa, jopa elämän tarkoitus. Tämän jälkeen on heti kysyttävä, voimmeko tietää, milloin kuolema on elämän itsensä tarkoittama. Tämän kysyminen on kenties samaa kuin sen kysyminen, milloin kuolema on luonnollinen.

 

 

Terveydenhuollon bioetiikan työpöydälle kuuluu väistämättä kysymys siitä, miten suhteutuvat toisiinsa ihmispersoonan yksilöllisen arvon kunnioittaminen ja yksilön elämän oman rytmin kunnioittaminen. Kysyn, voisiko elämän oman rytmin kunnioittaminen tarkoittaa sekä potilaan asenteiden, toiveiden ja tahdon yksilöllisen rytmin kunnioittamista että hänen kehonsa oman elämän rytmin kunnioittamista. Näin sanoessani tiedän, että asia ei ole niin yksinkertainen. Potilaan asenteita ja tahtoa samoin kuin hänen kehonsa elämänvoimaa voidaan hoidoilla ja lääkkeillä piristää. Elämänhalua voidaan merkittävästi lisätä terveydenhuollon käytössä olevin menetelmin. Tietyssä elämänvaiheessa ihminen saattaa olla äärimmäisen kiitollinen siitä, että hän intensiivisten hoitojen avulla sai lisää vuosia elämäänsä.

 

 

Terminaalihoidon alueella tehtävässä työssä löytyvät ymmärtääkseni ne yksilön elämänrytmiä koskevat havainnot, joiden perusteella voidaan todeta, että tämän ihmisen elämä on tulossa valmiiksi. Hoitojenkin jälkeen näyttää siltä että elämän rytmi kaikilla alueilla viestii lähdön läheisyyttä. Kipujen ankaruus viestii sekin omalla tavallaan sitä, että elämä ei ole se paikka, jossa tuo ihminen kokee olevansa kotona. Ja juuri siksi kivun hoito on tärkeätä, jotta ihminen mahdollisimman levollisesti voisi kulkea oman rytminsä mukaisesti elämänsä viimeiset askeleet. Niin että kuolema ei niinkään olisi pakoa elämästä kuin elämän tulemista valmiiksi.

 

 

Rakkaus ja pelko, elämä ja kuolema. Näiden muodostamassa jännitekentässä syntyvät terveydenhuollon eettiset mallit ja käytännöt. Meidän käsissämme, jotka itsekin olemme osallisia niin kuoleman pelosta kuin elämän rakastamisestakin.

 

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu