Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kohtuullisuus kestäväksi arvoksi

09.01.2003

 

Turku 09.01.2003

Turunmaan Rotaryklubi

 

 

 

 

 

 

Yhteiskunnallista keskustelua maassamme on vuosisadan vaihteen molemmin puolin leimannut arvoihin kohdistuva kiinnostus. 1990 luvulla alkanut harrastuneisuus erilaisia ja eri foorumeilla käytäviä arvokeskusteluja kohtaan näyttää edelleen jatkuvan. Selityksiä tälle kiinnostukselle voi etsiä monesta suunnasta. Kiinnostus arvoihin nousee niistä ulkoisen maailman muutoksista kansainvälisellä poliittisella ja taloudellisella alueella, joita tapahtui erityisesti 1900 luvun viimeisen vuosikymmenen kuluessa.

 

 

Reaalisosialistisen järjestelmän romahtaminen sai aikaan tarpeen käydä uudenlaista yhteiskuntapoliittista ja ideologista keskustelua hyvän yhteiskunnan ja hyvän elämän edellytyksistä. Pitkään jatkuneen ideologisen vastakkainasettelun purkauduttua merkittävässä määrin, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta, pakotti läntisen maailman talous- ja yhteiskunta-ajattelun pohtimaan omaa tehtäväänsä tässä maailmassa uudelta pohjalta.

 

 

Kotimaan sisällä kehitys eteni 80- ja 90-luvun vaihteeseen tultaessa tunnetulla tavalla: Taloudellinen lama iski karkealla kädellä keskelle suomalaista optimistista hyvinvointiyhteiskunnan projektiamme. Turvallisuuden, vakauden ja hyvinvoinnin sekä huolenpidon rakenteita jouduttiin purkamaan voimavarojen yllättäen loppuessa. Leikkaukset, konkurssit ja saneeraukset johtivat suurtyöttömyyteen, ylivelkaantumisiin, köyhyyteen ja jopa nälkään. Velkaneuvottelujärjestelmät ja leipäjonot tulivat osaksi suomalaisen yhteiskunnan arkipäivän todellisuutta. Sairaaloissa leikkausjonot alkoivat kasvaa, potilassänkyjä alkoi ilmestyä sairaalan käytäville aikana, jolloin oli sielun silmillä toiveikkaasti katseltu yhden hengen potilashuoneiden visiota.

 

 

Voimavarojen riittämättömyys on käynnistänyt arvokeskusteluja monilla tasoilla. Syy on yksinkertainen: Kun resurssit ovat rajalliset, voidaan käsillä olevista tarpeista vain osa tyydyttää. Tällöin on pakko tehdä valintoja eri vaihtoehtojen, toistensa kanssa kilpailevien tarpeiden välillä. Valinnat voidaan tehdä harkitsematta tai harkitusti. Harkittujen valintojen tekeminen edellyttää valinnan perustelujen miettimistä. Valintojen perustelujen miettiminen on juuri sitä, mitä sanomme arvokeskusteluksi.

 

 

Arvokeskustelu kuuluu aidoimmillaan ja ytimeltään vain niihin yhteyksiin, joissa me keskustelemme valinnoista erilaisten todellisten vaihtoehtojen välillä. Jos valittavanamme on vain yksi vaihtoehto, ei arvokeskustelun käymisellä ole samaa tehtävää kuin silloin kun arvoista käsin yritämme tehdä ratkaisun eri vaihtoehtojen välillä. Kun päätöksentekijä Sanoessaan, että hänen tekemänsä ratkaisu oli ainoa vaihtoehto, päättäjä samalla ilmaisee, ettei ota vastuuta päätöksestään. Siksi jokaisen vallankäyttäjän ja päätöksentekijän tulisi välttää turvautumista ”ainoan vaihtoehdon” selitykseen paitsi milloin tilanne todellakin on sellainen, että mitään valintaa vaihtoehtojen välillä ei voida tehdä.

 

 

Ainoa vaihtoehto on käsitteenä aivan eri kuin ”ainoa järkevä vaihtoehto” tai ”ainoa perusteltu vaihtoehto.” Valintatilanteissa huolellisen harkinnan tulisikin juuri johtaa siihen, että harkinnan lopuksi voidaan todeta onko käytettävissä yksi tai useampia järkeviä tai perusteltuja vaihtoehtoja. Joskus järkeviä tai perusteltuja vaihtoehtoja jää vain yksi, joskus useita. Se, mikä kulloinkin on järkevää tai perusteltua valita, riippuu monista asioista. Yleensä ajatellaan, että järkevän ja harkitun valinnan tulisi perustua täsmälliseen tietoon. Monissa tapauksissa tieto on kuitenkin vain yksi osa valinnan perusteluista.

 

 

Liikkuessani autolla Keski-Euroopassa esimerkiksi Saksassa tai Ranskassa tiedän, että voin valita erityyppisten teiden välillä. Tiedän että Autobahn mahdollistaa nopean ja turvallisen etenemisen paikasta toiseen. Tiedän myös sen, että moottoritiet ovat moni paikoin kuin putkia joita käyttämällä en juuri kykene tekemään havaintoja ympäristöstä ja vaihtelevasta maisemasta. Hidaskulkuisia teitä käyttämällä menetän nopeudessa mutta voitan maisemiin tutustumisessa. Kun valitsen hidaskulkuisen tien moottoritien sijasta, tapahtuu valintani paitsi tietojeni perusteella myös arvojeni nojalla. Maisemien kauneus on sillä kertaa arvoasteikossa ylempänä kuin nopea eteneminen paikasta A paikkaan B.

 

 

Arvojen merkitys tulee tärkeäksi silloin, kun tietoihin perustuva harkintamme jättää jäljelle enemmän kuin vain yhden vaihtoehdon. Käytännön elämässä valinnat ja ratkaisut syntyvät useimmiten prosessissa, jossa niin arvot kuin käytettävissä oleva tietokin ovat samanaikaisesti vaikuttamassa asioiden punnintaan ja harkintaan. Joskus työskentelyn lähtökohtana on asian kannalta tärkeiden tietojen mahdollisimman tarkka kokoaminen. Hyvin usein harkinnan lähtökohtana on sen määritteleminen, mikä tai mitkä ovat ne perustavanlaatuiset arvot, joita edessä olevan ratkaisun ja valinnan toivotaan edistävän. Harkinnan tehtävänä on tällöin arvioida sitä, mikä käsillä olevista vaihtoehdoista kaiken käsillä olevan tiedon perusteella parhaiten edistäisi alussa tavoitteeksi määriteltyjä arvoja.

 

 

Katastrofitilanteessa, jossa pienen terveyskeskuksen ensiapuun tulee yhtä aikaa useita loukkaantuneita, toiminnasta tulee järkevää vain, jos se perustuu ennalta sovittuihin arvoihin ja tavoitteisiin. Pelkän harkitsemattoman ja spontaanin intuition varassa toimittaessa jälki olisi sattumanvaraista ja todennäköisesti monien kannalta kohtalokasta. Oletan, että arvona ei ole se, että yksi potilas kerrallaan hoidetaan niin hyvään kuntoon kuin se lääketieteellisesti on mahdollista. Tällöin nimittäin kävisi niin, että vain ensimmäiset pystyttäisiin pelastamaan. Todennäköisesti perustavaksi arvoksi on sovittu, että jokaista pyritään ensin auttamaan ensiavun kautta niin että jäävät henkiin ja ovat pelastettavissa. Aikaa yhteen potilaaseen käytetään mahdollisimman vähän, jotta mahdollisimman moni saadaan henkiinjäämisen kannalta välttämättömän ensiavun piiriin.

 

 

Arvot ja informaatio ohjaavat harkintaamme ja valintojamme ja siten myös toimintaamme. Harkittu valinta perustuu aina sekä arvoihin että tietoon. Jokainen valinta tapahtuu suhteessa johonkin tavoitteeseen tai päämäärään. Kun teemme valinnan, teemme sen siksi, että tuon valinnan kautta pääsisimme lähemmäksi sitä päämäärää jota tavoittelemme. Päämäärät, joita tavoittelemme - yksilöinä, yhteisöissä tai organisaatioissa - ilmaisevat sen, mitkä ovat meidän arvojamme. Arvokeskustelun kannalta on luontevaa ajatella Aristoteleen tapaan, että kaiken toiminnan lähtökohtana on se mikä on toiminnan päämäärä. Toiminnan syynä on siis toiminnan päämäärä. Arvot ovat toiminnan motiivi, moottori.

 

 

Nykypäivänä kaiketi vallitsevalle elämänmuodolle on tyypillistä jatkuva muutos, kiire ja tehokkuuden tavoittelu. Näyttää siltä, että motiivia ja motivoituneisuutta riittää. Samaan aikaan kuitenkin monet ovat huolissaan siitä, että ihmisillä näyttävät olevan arvot hukassa tai että meneillään on jonkinlainen arvokriisi. Mistä tämä kaikki vauhti ja tehokkuus, jos arvot ovat hukassa? Mikä ihmisiä motivoi ahertamaan ja olemaan jatkuvassa liikkeessä, jos on totta että motiivit ovat hukassa?

 

 

Kuulee väitettävän, että nykyajan ihminen tavoittelee mielihyvää. Tätä monet pitävät kyseenalaisena tavoitteena. Mielihyvää ei saisi tavoitella. Toiset sanovat, että nykyihminen on itsekäs ääri-individualisti, joka ei välitä siitä mitä muille kuuluu. Sitten kuullaan moitteita siitä, että yhä useammasta nykyihmisestä on tullut lyhytnäköinen saalistaja, joka ei sitoudu mihinkään vaan korjaa voitot kotiin sieltä mistä saa. Edelleen moititaan meidän aikamme ihmistä siitä, ettei hän viitsi sitoutua mihinkään.

 

 

Minusta näyttää, että ihmiset ovat hyvin erilaisia. Tunnen paljon ihmisiä, jotka elävät hyvin askeettista elämää. He tavoittelevat onnistumista ja menestystä työssä yli kaiken ja ovat tässä elämäntavassaan hyvin armottomia itseään kohtaan. Tärkeätä ei ole minun mielihyväni eikä edes terveyteni. Tärkeätä on saada jotain merkittävää aikaan, tärkeätä on päästä eteenpäin elämässä, tehdä hyvää tulosta ennätystahtiin itseään säästämättä.

Jotkut tällaisista menetyksen tavoittelijoista vaikuttavat epäsosiaalisilta ja kenties heitä voisi sanoa ääri-individualisteiksi. Monet kuitenkin ovat varsin sosiaalisia. Heillä on työhönsä ja työpaikkaan liittyvää vahvaa yhteisöllisyyttä. Erilaisilla projekteilla saatetaan tavoitella yhteistä onnistumista ja menestymistä. Tuossa yhteisössä eletään yhteisesti omaksutussa armottomuuden kulttuurissa, jossa ruoska ei väsy viuhumasta. Sitoutuminen omaksuttuihin arvoihin on äärimmäisen vahvaa. Yliopistotutkijoissa ja teollisuuden tuotekehityspuolella on paljon tällaisia ihmisiä.

 

 

Yksittäisen ihmisten suhde rahaan on sekin hyvin vaihteleva. Raha on väline, joka tekee mahdolliseksi erilaisten asioiden saavuttamisen. Vapaasti käytettävissä oleva raha lisää suoraviivaisesti henkilön tai yhteisön valtaa. Taloudellisten etujen saalistaminen ja rahanahneus ei olennaisesti eroa vallanhimosta. Rahanahneutta ja vallanhimoa on ollut aina. Kaikissa sivistyneissä yhteisöissä ihmisen näitä ominaisuuksia on paheksuttu ja halveksittu. Rahanahneuden ja vallanhimon tuomitseminen ei kuitenkaan ole merkinnyt sitä, että kaikki kaupankäynti tai liike-elämä olisi häpeällistä.

 

 

Länsimaisen sivistysihanteen mukaista on ajatella, että liike-elämä ja kaupankäynti on eettisesti kestävää silloin kun sen keskeisenä arvona on kohtuullisuus. Mitä enemmän yksilöllä on rahaa ja valtaa, sitä enemmän hän pystyy aiheuttamaan vahinkoa yksilöille ja yhteisölle ahneudellaan ja vallanhimollaan. Siksi on juuri rikkaiden ja vallan huipulla olevien tulee jatkuvasti arvioida oman toimintansa kohtuullisuutta. Kun Jeesus sanoo, että rikkaan on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan, hän kenties ajattelee juuri tätä: Rikas rakastuu valtaansa ja hänen on vaikeata pysyä kohtuullisena.

 

 

Ahneita ja vallanhimoisia ihmisiä on ollut aina. Nykyaikana me saamme aikaisempaa täsmällisempää ja laajempaa tietoa siitä, ketkä ovat ahneita ja mitä seurauksia heidän ahneudellaan on toisten ihmisten ja koko yhteiskunnan kannalta. Joidenkin mielestä ahneus suorastaan on talouselämän käyttövoima. Mielestäni tämä on hieman vaarallistakin liioittelua. En nimittäisi ahneudeksi lähes jokaisen ihmisen luonnollista pyrkimystä kohentaa omia ja läheistensä elinolosuhteita. On kaikkien etu että meissä tällainen luonnollinen oman elämän turvaamisen halu on. Tämä halu saa eri ihmisissä aikaan vaihtelevissa määrin toimeliaisuutta. Mitä ankeammat ovat luonnonolosuhteet, sitä enemmän vaaditaan toimeliaisuutta. Syntyvät työkalut, työtavat, yhteistyö, työyhteisöt, työnjako, kaupankäynti, sijoitustoiminta jne. aktiviteetit, jotka ilmenevät sitten myös talouselämänä.

 

 

Talouselämän perustana tuskin on ahneus vaan ihmisen luontainen halu suojella omaa elämäänsä, kotiaan ja perhettään. Ahneus on näistä katsottuna vihollinen, ei ystävä. Ahneus vie puolisot erilleen, vanhemmat eroon lapsistaan. Ahneus rahan perään saa unohtamaan muut elämän arvot. Rahanahneus ja vallanhimo asettavat rahan ja vallan ihmisen elämän arvokkuuden edelle. Rahan saalistamisessa yksittäiset työpaikat, työttömiksi jäävät ihmiset ja heidän perheensä sotkeutuvat jalkoihin.

 

 

Ahneuden vastakohta on kohtuullisuus. Kohtuullisuus alkaa sitä, että kysymme mikä meille on riittävästi.

 

 

Rahan omistamiseen liittyy ajatus, että turvallisuuden määrä on suoraan verrannollinen vapaasti käytettävissä rahan määrään. Monien ihmisten turvallisuuden tarpeelle ei ole määrää eikä rajaa. Siltä pohjalta on ymmärrettävissä, että mikään määrä rahaa ei voi tuntua riittävältä. Rahaa pitäisi olla vähintäänkin niin paljon, että sillä voisi rakennuttaa oman avaruusaseman, jonne voisi paeta silloin jos tämä maailma ydin tai muun totaalisen katastrofin uhkaama. Näin ajattelevaa on vaikea saada innostumaan kohtuullisuuden hyveestä rahan hankkimisessa.

 

 

Ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä suurimpia on, miten taloudellinen epävarmuus maassamme voisi jakaantua tasaisemmin. Miten suhteuttaa toisiinsa oikeudenmukaisella ja kestävällä tavalla pääomasijoitusten, yritysten ja yksittäisten kansalaisten epävarmuus ja taloudellinen perusturvallisuus. Pääomasijoitusten epävarmuuden kääntöpuolena on mahdollisuus huomattavaan taloudelliseen voittoon. Tavallisen palkkatyöntekijän taloudellisen epävarmuuden vastapainona on vain toivo siitä, että työpaikat säilyvät ja asuntolainat saadaan joskus maksettua. Onnistumisten ja epäonnistumisen mahdollisuuksia ja seurauksia tulisi voida jakaa nykyistä tasaisemmin. Tämä on täysin mahdollista, mikäli kohtuudella on sijaa liike-elämän keskeisten arvojen joukossa.

 

 

Kohtuullisuuden ihanne ja hyve voi kuulostaa tylsältä ja ikävystyttävältä. Kulttuurissamme on piirteitä jotka ilmentävät äärimmäisyyksien tavoittelua ja ihannointia. Mitä järkeä on siis kohtuullisuudessa? Entä jos elämä onkin kuin hyvä ateria? Hyvä ateria on sellainen, jossa olemme syöneet ja juoneet kohtuullisesti. Parhaan aterianautinnon saa se, joka tietää ja tunnistaa ja osaa sanoa itselleen: tämä on riittävästi, nyt on hyvä.

 

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu