Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Ikääntyvän ihmisen arvo ja arvokkuus

07.09.2000

 

Pori 7.9.2000

Valtakunnalliset sairaskotipäivät

 

 

Ihmisen arvo ja itsenäinen selviytyminen

 

 

1. Miltä ikääntyminen näyttää

 

 

Tulee aika, jolloin heräämme huomaamaan elämän väistämättömiä tosiasioita. Meille rakkaat ihmiset vanhenevat. Lisääntyvät vuodet tuovat tullessaan uudenlaisia kulumia rakkaitten ihmisten kehossa. Kehittyneen lääketieteen avulla kulumia on tosin pystytty hoitamaan leikkauksen ja keinotekoisten kehonosien avulla niin, että vaikeaa liikuntarajoitteisuuden kohtaamista voidaan siirtää tuonnemmaksi. Vaikeampaa on läheisten kohdalla havaita se, että inhimilliseen vuorovaikutukseen ja tavanomaiseen kanssakäymiseen liittyvät valmiudet alkavat heikentyä. Ikääntyvän ihmisen huomattava kuulon heikkeneminen on lievimmästä päästä näitä kommunikaatiota haittaavia tekijöitä. Ajoittaiset muistikatkokset tai lähimuistin pidempi ja pysyvämpi poissaolo ovat kipeitä asioita havaita läheisen ihmisen kohdalla.

 

 

Sitä huomaa, että ihminen joka on aina osannut käyttäytyä tyylikkäästi ja arvokkaasti ei enää siihen kykene. Sitä huomaa säikähtävänsä omia tunteitaan, pelästyvänsä omia reaktioitaan. Tulee torjunnan ja kieltämisen vaihe. Tulee uhrautumisen ja ylihuolehtimisen vaihe. Tulee vihdoin elämän rajojen tunnistamisen, tunnustamisen ja hyväksymisen vaihe. Ihminen on juuri ihmisyytensä takia vanheneva ja ikääntyvä. Vanheneminen, voimien heikkeneminen, kamppailu rajoituksia ja sairauksia vastaan on osa ihmisenä olemisen olosuhdetta, kun katsotaan yksilön koko elämänkaarta. Ihminen ei lakkaa olemasta ihminen silloin, kun hänellä todetaan syöpä tai koronaaritauti. Hän ei lakkaa olemasta ihminen silloin, kun hän masentuu ja vajoaa syvään depressioon ja toivoo kuolemaa. Ihminen ei lakkaa olemasta ihminen silloin, kun hän fyysisen vanhenemisen prosessien johdosta vajoaa ajattelun, muistin ja kommunikaation alueella lapsuutensa maisemiin ja menettää otteensa tähän aikaan ja paikkaan.

 

 

2. Yksilön määritteleminen - uhka ihmisarvolle

 

 

Ihmisen ikääntymisen tosiasian kohtaaminen pakottaa pohtimaan kysymystä ihmisen määritelmästä. Mikä on ihminen? Miten määrittelemme ihmisen? Olen edellä yrittänyt sanoa jotain siitä, millaisiin ajatuksiin tuon kysymyksen pohtiminen, ihmisen määritelmän etsiminen, on minut johtanut, kun olen kohdannut vanhenevia, kuolevia ja vanhenemistaan ja kuolemistaan vastaan taistelevia ihmisiä, vieraita ja tuttuja yksilöitä.

 

 

Ihmisarvon kannalta kysymys yksilön määrittelemisestä on ratkaiseva. Ajatellaanpa vaikka suurta sairaalaa. Sairaalan toiminta tähtää määrätynlaiseen hyvään lopputulokseen. Tulosten saavuttamisen kannalta on tärkeätä, että toiminta organisoidaan tehokkaasti. Siksi on välttämätöntä, että erilaiset sairaudet ja vammat erotellaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Pyrkiessään sairauksien ja vammojen hoitamiseen sairaalalaitos tulee samalla luokitelleeksi ja määritelleeksi ihmiset sairauksien perusteella. Tehokkuuden tavoittelun melskeessä ihmisen yksilöllisyys tulee uhatuksi. Samalla kun heille puetaan sairaalan potilasvaatteet ja heidät ohjataan osastolle, heidät määritellään tietyn sairauden tai diagnoosin kantajiksi. He ovat ensi sijassa sairauden tai vamman kantajia. Vain vierastunnin aikana, kun ystävät ja sukulaiset käyvät tervehtimässä, heidän yksilöllisyytensä saa tilaa.

 

 

3. Yksilöllisyys ihmisarvon kivijalkana

 

 

Yksilöllisyyden menettäminen merkitsee meidän kulttuurissamme hyvin voimakasta ihmisarvon loukkausta. Ihmisen omanarvontuntoon, kokemukseen omasta ihmisarvosta, sisältyy usko oman itsen ainutlaatuisuuteen, oman persoonan ainutkertaisuuteen ja yksilöllisyyteen. Ihmisarvon kunnioittaminen näkyy meidän kulttuurissamme yksilön kunnioittamisena. Yksilöä ei pohjimmiltaan voida korvata toisella yksilöllä, hän ei ole vaihdettavissa. Yksilöstä ei perimmältään voida todeta, että hän on samanlainen tapaus kuin joku toinen. Niinpä yleisen tason määritelmät tekevät aina väkivaltaa yksilöille. Yleisen tason määritelmiä ja luokituksia on vaikea käyttää niin, ettei samalla loukattaisi yksilöiden ainutkertaisuuden periaatetta tai ihmisarvoa.

 

 

Niinpä keskustelu ikääntyvistä ihmisistä on tietyllä tavalla ongelmallista. Joudumme niputtamaan yksilöitä tietyn määritelmän sisään puhuessamme ikääntyvistä ihmisistä yhtenä joukkona. Ihmisarvon kannalta on välttämätöntä muistaa, että ikääntyvien joukkoon kuuluva ihminen on aina ensi sijassa yksilö, jota määrittävät pääasiassa jotkin muut asiat, kuin se, että hän on ikääntyvä. Jokaisella on etunimi. Jokaisella on ainutkertainen elämänhistoriansa. Jokaisella on toiveensa ja pelkonsa. Jokaisella on muistonsa ja mielikuvansa. Jokaisella on ystävänsä ja sukulaisensa. Jokaisella on sen hetkinen ilonsa ja surunsa, sairautensa ja terveytensä.

 

 

4. Ikääntyminen - kuka toimii?

 

 

Ikääntyminen on erikoinen sana. Se on verbipohjainen substantiivi, joka tuntuu ilmaisevan jotakin prosessia tai toiminnan tilaa. Ikääntyminen on sitä, että jollekulle tapahtuu jotain. Hän joka ikääntyy, tuntuu olevan jotenkin syrjässä ja sivullinen vaikka tapahtuminen koskettaa nimenomaan häntä itseään. Omassa kielen käytön maailmassani vanheneminen on parempi, aktiivisempi sana. Vanheneminen kuulostaa tapahtumiselta, jonka sisältöön voi itse ainakin jossain määrin vaikuttaa. Saattaahan joku sanoa, että hänen tavoitteenaan on vanhentua arvokkaasti.

 

 

5. Yksilön ihmisarvo syntymän ja elossa olemisen perusteella

 

 

Tarkastelen seuraavassa kysymystä ikääntyvän tai vanhenevan ihmisen ihmisarvosta kahdesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin ihmisarvolla tarkoitetaan tavallisesti jotain perustavanlaatuista ihmiselle kuuluvaa asiaa, joka ei saa riippua ihmisen ominaisuuksista, ei hänen syntyperästään, uskonnostaan, yhteiskunnallisesta asemastaan tai sukupuolestaan. Tällainen kaikille yhteisen ihmisarvon periaate on keskeinen lähtökohta YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Tämän ihmisarvon tunnustamiseen olemme sivistysvaltiona sitoutuneet. Ihmisen ominaisuuksista riippumaton ihmisarvo kuuluu yhtä hyvin avuttomalle vastasyntyneelle kuin apua tarvitsevalle ikääntyvälle ja monien sairauksien vaivaamalla vanhukselle. Ihmisen arvoa ei ole lupa mitata hänen suorituskykynsä, kauneutensa, ystävällisyytensä, huumorintajunsa tai kärsivällisyytensä tai varakkuutensa perusteella. Jokaista ihmistä tulee kohdella hänen yksilöllisyyttään kunnioittaen elämän kaaren alusta sen loppuun saakka.

 

 

Miksi tällainen ihmisarvon periaate on haluttu asettaa, on kysymys, johon on vaikea vastata oman kulttuurin sisältä käsin. On kuitenkin selvää, että sekä juutalaisuuden että etenkin kristinuskon mutta myös islamin opetuksella luomisesta on ollut ratkaisevan tärkeä merkitys tässä. Niiden vaikutuksesta on vahvistunut sellainen elämäntapa ja kulttuuri ja sivistys, jossa yksilöiden ainutkertaisuudella ja siihen ankkuroituvalla tasa-arvolla on luovuttamaton asema.

 

 

6. Takaako annettu ihmisarvo ihmisarvon kokemuksen?

 

 

Onko tämä yleinen ihmisoikeuksien periaate riittävä, kun tavoittelemme ihmisarvon säilymistä ikääntyvän ihmisen kohdalla? Yksilön syntymään ja olemassaoloon, eli elävänä olemiseen, liitetty ihmisarvon käsite on tärkeä ja luovuttamaton, mutta se tarvitsee mielestäni rinnalleen laajempaa ihmisarvon pohdintaa. Ihmisarvo ei saa jäädä kauniiksi periaatteeksi, jonka suojassa erilaiset ihmiset ikään kuin säilötään tai eristetään ihmisarvoisina omaan osaansa, omalle ulkoapäin määritellylle paikalleen yhteiskunnassa.

 

 

Ihmisarvon kokemisen kannalta yksilön kohdalla tuskin on riittävää, että hän saa toistuvasti kuulla vakuutteluja siitä, että hän on ainutkertainen yksilö ja arvokas syntymänsä ja elossa olemisensa perusteella. Ulkoapäin ajatellen ihmisarvoon riittää syntyminen ja yksilön elossa oleminen ihmisenä. Yksilön itsensä kannalta tämä tuskin aina riittää siihen, että hän kokisi olevansa arvokas yksilönä tai että hän voisi sanoa omistavansa täyden ihmisarvon.

 

 

7. Subjektiivinen ihmisarvo ankkuroituu merkityksen kokemiseen

 

 

Yksilöllä on useimmissa tapauksissa tarve kokea olevansa osa jotain kokonaisuutta, jolla on tarkoitus. Kokemus tarkoituksellisesta paikasta, merkityksellisestä osasta, tuo olennaisen lisän ihmisarvon kokemiseen. Omaa arvoaan ja merkitystään pohdiskeleva yksilö kysyy, onko minusta mitään apua millekään, onko minusta enää hyötyä, enkö voisi olla vielä jollekulle avuksi.

 

 

Ei ole harvinaista, että vaivojensa takia hitaaksi tullut ja sairauksiensa takia kipujansa ja väsymystään valittava vanhus kuitenkin pitää ehdottoman vastenmielisenä ajatusta, ettei hänen apuaan tai palveluksiaan enää odotettaisi tai kaivattaisi. On aivan pakko saada vielä leipoa lapsia varten, on pakko vääntäytyä vävypojan tyttären perheen talonrakennustyömaalle vävypojan avuksi. Nämä vanhenevat ihmiset tuntuvat sanovan: ”Älkää jättäkö meitä. Antakaa meidän olla kiinni elämässä. Antakaa meidän pitää ihmisarvomme.”

 

 

Kokemus ihmisarvosta näyttää olevan sidoksissa yksilön kokemukseen siitä, että hänellä itsellään on merkityksellinen paikka maailmassa. Pelkkä oleminen maailmassa on osallisuutta maailmaan paljon ohuemmin kuin merkityksellinen oleminen on. Mistä muodostuu merkityksellinen oleminen, mistä löytyvät ne tekijät jotka mahdollistavat ikääntyvälle tai vanhenevalla yksilölle kokemuksen että hänen elämällään, vaikkapa tällä juuri nyt käsillä olevalla päivällä on jokin tarkoitus tai merkitys.

 

 

8. Merkitysten maisema tietoyhteiskunnan hengästyneisyydessä

 

 

Tämän hetken ja ehkä myös lähitulevaisuuden yhteiskunnallisessa keskustelussa suurimmat merkitykset ja arvot kiinnittyvät sellaisiin käsitteisiin kuin tieto, informaatio, informaatioteknologia, tietoyhteiskunta. Läntisen maailman yhteinen projekti, tehdä maailmasta yksilön kannalta vaivaton ja nautinnollinen, edellyttää tiedon ja teknologian jatkuvaa kehittymistä.

 

 

Kaikkein merkittävimpiä yksilöitä ovat ne, joilla on taito tehdä informaatioteknologisia keksintöjä ja johtaa tietotekniikkaa tuottavia yrityksiä. Kuljettaessa kohti yksilön kannalta vaivatonta ja nautinnollista maailmaa tarvitaan jokaisen osaamista ja innostusta. Suuressa hengästyneisyydessä, joka näyttää kuorruttavan koko informaatioteknologian maailmanvalloitusta, nuoruus on kova sana. Kaikki on kaiken aikaa muutoksen alla.

 

 

Tekniset keksinnöt tulevat käyttöön keskeneräisinä, mutta ei se mitään. Ennen kuin olet ehtinyt selvittää, mikä on mennyt vikaan, markkinoille tulee jo uusia laitteita ja järjestelmiä, ja sinun täytyy keskittää energiasi niiden opiskeluun. Ei ole aikaa jäädä valittelemaan epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. On oltava notkea ja helposti uuteen sopeutuva. Mitä nopeampi olet, sitä suurempi merkitys elämällesi tulee. Mitä vähemmän katsot taaksepäin, sitä enemmän näet mahdollisuuksia edessäsi ja sitä todennäköisemmin löydät edestäsi merkittäviä tehtäviä ja tilanteita, joissa koet itsesi korvaamattoman arvokkaaksi yksilönä.

 

 

9. Ihmisarvoa loukkaava tiedon käsite

 

 

 

Niin sanotun tietoyhteiskunnan tulemisessa tiedon käsite on ollut typerällä mutta myös julmalla tavalla yksipuolinen. Näin voi sanoa erityisesti, kun ajattelee niitä yksilöitä, jotka me niputamme ikääntyvien ihmisten luokkaan. Yhtäkkiä mikä tahansa informaatio, mainostekstin pätkä tai suttuinen kuva onkin tietoa, jonka liikuttaminen paikasta toiseen valon nopeudella on asetettu yhteiskunnan keskeisimmäksi tehtäväksi. Tällainen tiedon käsite on äärettömän kaukana klassisista tiedon käsitteistä kuten määritelmästä, jonka mukaan tieto on perusteltu, tosi uskomus.

 

 

Teknologisen hurmion tultua jokapäiväiseksi näyttää siltä, että sisältöä koskevat kysymykset ovat jääneet pahasti taka-alalle. Julmaa on se, että tässä yhteydessä ikääntyvä ihminen joutuu miettimään, olisiko hänen etsittävä merkityksellistä elämän ehtoota opettelemalla uusia taitoja, joiden avulla voisi operoida täysivaltaisesti upeassa tietoyhteiskunnassa, kuten maksaa laskuja tai käydä tietokoneen avulla 450 kaupassa samana iltana. Onko osallisuus tietoyhteiskuntaan sellaista osallisuutta, joka voi aidolla tavalla tuottaa ihmisarvon kokemuksia. Jotkin uutiset vanhempien ihmisten harrastuksista todistavat, että ainakin joidenkin kohdalla näin on käynyt.

 

 

Mutta samalla on selvää, että ikääntyviin ihmisiin kuuluva yksilö ei voi kuvitella pärjäävänsä kilpailussa nuorempien tietoyhteiskunnan toimijoiden kanssa. Heillä ei ole kilpailukykyä modernin maailman arvojen mukaan määritellyillä tiedon markkinoilla.

 

 

10. Elämänkokemus - ihmisarvoinen tiedon käsite

 

 

Ikääntyvien ihmisten joukkoon kuuluvien yksilöiden ihmisarvon kannalta olisikin tarpeen kohdistaa huomio toisenlaisiin tiedon käsitteisiin. Meiltä alkaa olla koko lailla unohtunut luottamus siihen, että suurella todennäköisyydellä elämän pituus korreloi suoraan yksilön viisauden ja tietynlaisen elämisen taitoihin liittyvän tiedon määrään. Tänä aikana monissa maissa muualla maailmassa edelleenkin kunnioitetaan ja arvostetaan vanhuksia, vanhempaa sukupolvea. Pitkän aikavälin kokemus on kaikkialla ollut se, että yhteisön iäkkäimpien ihmisten merkitys koko yhteisön elämän kannalta oli ratkaisevan tärkeä.

 

 

Vaikka ikääntyvän ihmisen voimat ovat aina olleet heikommat kuin seuraavan sukupolven, heillä on ollut keskimäärin huomattavasti enemmän sellaista tietoa ja viisautta, joka on tarpeen hyvän tai kohtuullisen elämän saavuttamiseksi. Siksi ikääntyviä ihmisiä on kunnioitettu. Heidän ihmisarvonsa ei ole perustunut pelkästään heidän syntymiseensä tai elossa olemiseensa ikään kuin tasa-arvoperiaatteen mukaisesti. Vaan heidän ihmisarvonsa ja myös ihmisarvon kokemuksensa on perustunut siihen, että heillä on aidolla tavalla tarkoituksellinen rooli maailmassa omalla paikallaan.

 

 

Viime aikoina käyty keskustelu suurista ikäluokista, eläkepommista ja vanhusten huollon paineista on omalla tavallaan heijastellut tiedon käsitteemme yksipuolisuutta ja myös taloudellisten arvojen määräävää asemaa arvojemme joukossa. Mietimme, kuinka suuren rasituksen eteen valtiontalous on joutumassa. Samalla me emme vahingossakaan tule arvioineeksi sitä, miten suuri voimavara meillä voisi olla ikääntyvissä ihmisissä, heidän viisaudessaan, tiedoissaan ja taidoissaankin. Kukaan ei tee taloudellisia laskelmia tällaisen viisauden ja tiedon arvosta.

 

 

Ikääntyviin kuuluvilla on ihmisarvo, tietenkin, syntymänsä ja elossa olemisensa perusteella. Mutta entä jos heillä olisi ihmisarvo myös sillä perusteella, että heillä on jotain annettavaa yhteiskunnalle? On jotenkin luonnollista ajatella, että eläkkeelle pääsy merkitsee pääsyä ansaittuun lepoon, mutta monelle eläkkeelle joutuminen on kriisin paikka, etenkin jos ei löydä uutta merkityksellistä omaa paikkaa maailmassa eläkeläisenä. Saatamme paljon kokeneita ja monissa taisteluissa viisastuneita ihmisiä eläkkeelle, syrjään, ja ajattelemme, että siellä nyt saavat olla rauhassa, eivät kuitenkaan pärjäisi nopearytmisessä tietoyhteiskunnassamme.

 

 

Taloudellisten arvojen korostuminen hyvän elämän ja onnellisen tulevaisuuden perustana on omiaan vaarantamaan ikääntyvien, tuotannosta sivuun siirtyneiden ihmisarvon toteutumista. Kun samaan aikaan tiedon käsite on muuttunut yksipuolisella tavalla joko taloutta palvelevaksi teknilliseksi tiedoksi tai toimeliaisuutta ylläpitäväksi informaatiomuusiksi, ei juurikaan saa huomiota sellainen tiedon käsite, jossa tiedon piiriin lasketaan yksilön elämänsä kautta hankkima eettinen, vuorovaikutustaitoihin liittyvä, tunteiden kohtaamista helpottava osaaminen ja viisaus. Kun tällainen yhteisön dynamiikkaan ja yksilön sisäiseen maailmaan liittyvä tieto jää jalkoihin, riistetään samalla ikääntyviltä ja tässä merkityksessä viisailta ja tietäviltä yksilöiltä ainutkertainen mahdollisuus kokea merkityksellinen paikka ja ihmisarvon toteutuminen omalla kohdalla.

 

 

Tämän hetken yhteiskunnassa keskeiset haasteet liittyvät elämisen taitojen oppimiseen yksilöiden kohdalla. Monet kehityssuunnat viime vuosina ovat osoittaneet, että yksilöt tavoittelevat onnellisuutta miltei epätoivoisella vimmalla, mutta yhä uudelleen löytävät itsensä kompuroimasta oman elämänsä raunioissa osaamattomina ja avuttomina. On tietysti liioittelua väittää, että ikääntyvällä sukupolvella olisi tarjolla kaikki se tieto, mitä onnellisen tai kohtuullisen elämän elämiseen tarvitaan. Tietysti maailma on nyt toinen kuin heidän aikanaan. Mutta silti on osaamisalueita, joissa ikääntyvän ihmisen tieto ja viisaus olisi suureksi avuksi niille, meille nuoremmille, jotka nyt käymme omaa taisteluamme monessa suhteessa kokemattomina ja vähäisin tiedoin varustettuina.

 

 

Pidän varsin todennäköisenä, että yksilön tapa tuntea tunteita ei ole kovinkaan paljon muuttunut. Siten viisaus tunteiden kohtaamisessa ja käsittelemisessä on todennäköisesti sellaista viisautta, jota ikääntyvällä sukupolvella on keskimäärin paljon enemmän kuin meillä nuoremmilla. Niinpä ihmisarvoiseen ikääntymiseen, hyvään vanhenemiseen, tulisi kuulua sellaisia tilanteita ja paikkoja, joissa nuorempi ikäluokka voisi ottaa vastaan edelliseltä sukupolvelta muutakin kuin uutisleipää tai apua tahkon kiertämisessä.


Kristinuskon perussanomaan kuuluu usko siihen, että Jumalalla, elämän antajalla on oma suunnitelmansa jokaista yksilöä varten. Hänen suuressa taideteoksessaan jokaisella on oma paikkansa, jota ilman Luojan taideteos ei olisi se mikä se on. Kristillisessä elämäntulkinnassa tälle symboliikalle on aina oleva luonnollinen paikkansa. Monien kristittyjen henkilökohtaiset todistukset antavat meille syyn uskoa, että näin kuvatulla jumalasuhteella on ollut ratkaiseva merkitys myös heidän ihmisarvonsa ja yksilöllisen arvokkuutensa kokemisen kannalta. Ei ole liioiteltua sanoa, että kristillinen julistus on parhaimmillaan tehnyt suurtyön yksilöiden ihmisarvon uskollisena vahvistajana ja ylläpitäjänä.

 

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu