Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kuntatyön etiikka

21.01.2000

 

Lieto 21.1.2000

Piispantarkastus Liedon seurakunnassa

 

 

Puhe Liedon kunnan työntekijöille

 

 

Puheenvuoroni otsikoksi olen kirjoittanut Kuntatyön etiikkaa. Pyrin tarkastelemaan tätä aihepiiriä erityisesti ajatellen kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden tehtävää. Taustaksi kuitenkin yritän muutamalla sanalla selittää sitä, miksi piispa saattaa ottaa nykyaikaisessa yhteiskunnassa tällaisen puheenvuoron käyttäjän roolin.

 

 

Ensinnäkin puheenvuoroni lähtee siitä, mikä on piispan suhde kuntiin omassa hiippakunnassaan. Piispa hoitaa tuomiokapitulin kautta kirkollista aluehallintoa hiippakunnassa. Piispan ja tuomiokapitulin tehtävänä on valvoa ja tukea seurakuntien hallintoa ja toimintaa. Seurakunnat ovat pitkälti samoja alueellisia yksiköitä kuin kunnat. Niinpä piispantarkastusten yhteydessä käydään aina keskusteluja paitsi seurakunnan myös kunnan edustajien kanssa, vaikka piispa ei luonnollisesti voikaan tarkastaa kunnan toimintaa. On tavallista, että näiden seurakuntavierailujen yhteydessä piispa tapaa kuntien viranhaltijoita ja johtavia luottamushenkilöitä. Näillä tapaamisilla on kaksi tavoitetta: (1) Kunnan kanssa käytävien keskustelujen kautta pyritään saamaan lisätietoja paikkakunnan toimintaympäristöstä. Usein saadaan kuvaa siitä, millainen yhteiskunnallinen tilanne, ikärakenne, elinkeinorakenne ja työttömyys sekä millaiset sosiaalitoimen ja koulutuksen haasteet paikkakunnalla ovat. Tästä tiedosta on apua kirkon ja seurakunnan työlle paikkakunnalla. (2) Toiseksi pyritään kartoittamaan olemassa olevia yhteistyösuhteita seurakunnan ja kunnan välillä niiden tehdessä työtä samojen ihmisten hyväksi samalla paikkakunnalla. Näiden tapaamisten kautta piispa tulee pohtineeksi asioita paitsi seurakuntien myös kuntien kannalta.

 

 

Mikä sitten tekee etiikkaa ja moraalia koskevat kysymykset niin ajankohtaiseksi? Yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on juuri päättyneen vuosituhannen lopussa antanut runsaasti tilaa eettisille ja moraalisille kysymyksille. Tämä ilmiö näyttää syntyneen ainakin kahdesta erityyppisestä taustasta.

 

 

Yhtäältä on kaivattu perusteellista arvokeskustelua, jota on monin paikoin alettu käydäkin.

 

 

Sodanjälkeinen yhteiskunnallinen kehitys on ollut hyvin keskeisesti hyvinvointivaltion rakentamista. Tämän rakentamisen lähtökohtana olivat aikanaan suhteellisen selkeät tavoitteet, päämäärät ja arvot. Hyvinvointivaltion rakentaminen oli pitkälti välineiden luomista sellaiselle elämälle ja yhteiskunnalla, joka oli laajalti hyväksytty yhteiseksi tavoitteeksi. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana näkyviin tulleet ympäristönsuojelua koskevat ongelmat sekä tämän vuosikymmenen alussa kohdattu lama ja suuret poliittiset muutokset maailmalla pakottivat miettimään uudelleen myös päämääriä, tavoitteita ja arvoja. Näytti siltä, että tulevaisuutta ei voida enää rakentaa vain miettimällä sitä, mitkä ovat parhaita keinoja yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Oli käynnistettävä keskustelu itse tavoitteista ja päämääristä. Syntyi lähes ennen näkemätön tilaus filosofialle ja arvokeskustelulle.

 

 

Toisaalta media on nostanut sitkeästi ja uskollisesti esiin erilaisia johtavassa asemassa olevien ihmisten väärinkäytöksiä. Iltapäivälehtien lööpeissä ovat olleet milloin poliitikot ja ministerit, milloin kuntien tai valtion virkamiehet epäiltyinä, syytettyinä tai tuomittuina erinäisistä moraalisista tai juridisista väärinkäytöksistä. Kansalaiskeskustelun henki on selvästi ollut sellainen, että johtavassa asemassa olevalta voidaan edellyttää paitsi juridista moitteettomuutta myös moraalista nuhteettomuutta. Tapahtuneiden tai oletettujen rötösten ja niitä koskevan keskustelun hyöty on ollut se, että yleisemminkin on syntynyt keskustelua siitä, mikä on moraalin ja juridiikan ero ja mikä on niiden välinen järjestys.

 

 

Yhtäältä siis etiikka ja moraali ovat tulleet muotiin tietynlaisen filosofisen keskustelun aiheina. Toisaalta moraaliset kysymykset ovat tulleet kiinnostaviksi käytännön tasolla, kun ihmiset, joilta on odotettu tiettyä esimerkillisyyttä tai mallikelpoisuutta, ovat pettäneet nämä moraaliset odotukset.

 

 

Edellä todettujen seikkojen lisäksi kysymys kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden roolista ja moraalista on juuri nyt tärkeä siksi, että kuntien itsehallinnollista asemaa on viime vuosina vahvistettu. Kuntien itsemääräämisoikeuden vahvistuminen asettaa väistämättä uusia haasteita kunnille. Vallan lisääntyessä lisääntyy myös vastuu. Vastuun lisääntyminen on eettinen ja moraalinen asia.

 

 

Yksi esimerkki eettistä vastuullisuutta edellyttävistä haasteista on muun muassa kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvä suunnittelu ja päätöksenteko. Kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvät päätökset muodostavat tärkeän osan kunnan tulevaisuuden suunnittelussa. Ne vaikuttavat siihen, millaisia työpaikkoja kuntiin syntyy ja millaista väkeä kuntaan muuttaa. Mutta kaavoitus- ja rakentamispäätöksillä vaikutetaan myös kunnassa jo asuvien kuntalaisten elinympäristöön ja monissa tapauksissa heidän omaisuutensa arvon kehittymiseen. Suuria ajankohtaisia eettisiä haasteita ovat tietysti myös kysymykset, jotka koskevat työttömyyttä, maatalouden tulevaisuutta, lasten ja nuorten hyvää elämää sekä ikääntyvän väestön ja avohuollon piirissä olevan väestön tukea ja hoivaa.

 

 

 

Eettisten haasteiden edessä on tarpeen, että meillä on oikeanlaiset välineet näiden kohtaamiseen. Eettiset kysymykset ovat asioita, joiden ratkaiseminen ei ole vain tekninen kysymys. Kun käymme keskustelua etiikasta ja moraalista, puhumme silloin siitä, mikä on velvollisuutena tai mikä on oikein mikä väärin. Yritämme sanoa jotain siitä mikä on moraalisesti hyvää, mikä on pahaa. Moraalissa teemme eron sen välillä, mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei. Moraaliin kuuluu myös se, että erotamme toisistaan sellaisen toiminnan, joka on rehellistä tai kunniallista ja sen joka on epärehellistä tai häpeällistä.

 

 

Etiikkaa ja moraalia voimme sanoa sellaiseksi ajattelun alueeksi, jossa ajattelemme edellä sanottuja asioita ja kysymyksiä. Etiikan normeille eli säännöille ja periaatteilla sekä etiikan arvoille on ominaista tietynlainen henkilökohtaisuus. Tämä henkilökohtaisuus on tyypillistä moraalille, ja tässä moraali eroaa esimerkiksi lakiin kirjoitetusta säännöstöstä. Moraalin henkilökohtaisuus ilmenee siinä, mitä me perinteisesti sanomme omaksitunnoksi. Omatunto toimittaa tietynlaista henkilökohtaisen moraaliauktoriteetin virkaa.

Henkilökohtaisena moraalin vartijana useimpien ihmisten omatunto sallii heidän poiketa lain noudattamisesta joissakin tapauksissa. Lievästä ylinopeudesta harva kantaa huonoa omaatuntoa. Käveleminen päin punaista liikennevaloa öisellä kadulla, jossa ei juuri ole liikennettä, ei aiheuta omantunnonvaivoja. Toisaalta moraaliauktoriteettina toimiva, moraalia vartioiva omatunto voi vaatia meiltä enemmän kuin mitä lait ja asetukset vaativat.

 

 

Jos huomaat kaupan kassalla saaneesi rahasta takaisin enemmän kuin mitä sinun kuuluu saada, omatuntosi sanoo, että sinun pitää palauttaa ylimääräiset rahat kassanhoitajalle. Konkreettinen ja käytännöllinen moraalinen ohje syntyy tässä siitä, että asetut tuon kassanhoitajan asemaan ja tajuat, että jos et palauta rahaa, hän joutuu kärsimään erehdyksensä takia. Sinua ei ehkä voitaisi syyttää varkaaksi, vaikka et palauttaisikaan rahoja, mutta silti omatuntosi sanoo, että ylimääräisten rahojen pitäminen itsellä ei olisi moraalisesti hyväksyttävää tai kunniallista. Yleisinhimillinen, useiden kulttuurien ja uskontojen kunnioittama moraaliperiaate onkin ns. kultainen sääntö: Kaikki minkä tahtoisitte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.

 

 

 

Moraali vaatii meitä toimimaan oikein ja tekemään hyvää ikään kuin sisäisistä syistä silloinkin, kun ei ole olemassa rangaistuksen uhkaa väärien tekojen takia eikä ulkopuolelta saatavia palkkioita hyvien ja oikeiden tekojen johdosta. Kunnissa esimerkiksi todella hyvin toimiva koulujärjestelmä tai hyvin järjestetty vanhusten huolto tai päivähoito nojaa paitsi olemassa oleviin säädöksiin myös näissä tehtävissä toimivien ihmisten moraaliin ja omaantuntoon. Hyvä suunnittelu ja toiminnan käytännön toteutus tulevat mahdolliseksi vasta silloin, kun siinä työskentelevien ihmisten toiminta syntyy ihmisistä sisältäpäin. Kun se syntyy heidän innostuksestaan ja visioistaan, heidän arvostamistaan tavoitteista ja päämääristä sekä heidän eettisistä periaatteistaan ja näkemyksistään käsin. Hyvä elämä ei ylipäänsä rakennu vain kuuliaiselle normien noudattamiselle, vaan etiikalle, joka perustuu yksilön syvästi kunnioittamille arvoille, tavoitteille ja päämäärille. Nykyaikaisen, nopeasti muuttuvassa maailmassa toimivan kunnan tulisikin rakentaa toimintansa syvällisesti oivallettujen arvojen ja laajaa kannatusta nauttivien päämäärien pohjalle eikä yksinomaan olemassa olevan normiohjauksen varaan. Kuntien itsehallinnon lisääntyminen tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet normiohjauksen vähentyessä.

Koska moraali on aina jotakin henkilökohtaista, on moraalisen toiminnan kannalta välttämätöntä, että meillä on jokin käsitys siitä, keitä me olemme. Hyvä tai ainakin kohtuullinen itsetuntemus on keskeinen moraalisen toiminnan lähtökohta. Jokaisen ihmisen mutta erityisesti yhteisöstä vastuuta kantavan henkilön olisi kysyttävä itseltään seuraavia kysymyksiä: Mitä minä tavoittelen elämässäni? Mikä on minulle erityisen arvokasta ja pyhää? Mitkä periaatteet ovat minulle loukkaamattomia? Mikä minun mielestäni kuuluu hyvään ja tavoiteltavaan elämään? Minkälaista hyvää ja toimivaa yhteisöä olen itse tavoittelemassa ja edistämässä omassa tehtävässäni yhdessä toisten kanssa?

 

 

Nykyaikainen työelämä korostaa niin yrityksissä kuin julkisella puolellakin työntekijän henkilökohtaista suhdetta työhönsä. Tällä korostuksella on rajansa. On tarpeen muistaa, että työntekijällä on oikeus myös muuhun elämään kuin vain työhönsä. On selvää, että meillä jokaisella täytyy olla oikeus henkilökohtaisiin asioihin ja niiden vaatimiin uhrauksiin. Kuitenkin juuri etiikan alue on se, jossa henkilökohtaisuudella on kaikkein tärkein asema. Etiikka on sitä että annat työn kulkea oman sielusi kautta ja jätät oman henkilökohtaisen jälkesi omaan työhösi. Henkilökohtaisenakin etiikka on silti aina yhteisöllistä. Eettisyys ja moraali liittävät meidät yhteisöömme. Niinpä yhteisön menestyksen kannalta on arvokasta, jos me osaamme keskustella arvoistamme ja eettisistä periaatteistamme toistemme kanssa niin, että havaitsemme, mikä meille on se yhteinen pohja, jonka varaan voimme rakentaa. Vain se, joka suostuu osaksi moraalista yhteisöä, voi kokea, että tuo yhteisö on hänen puolellaan ja hänen tukenaan.

 

 

Jatkukoon siis arvokeskustelu ja itsetutkistelu, dialogi ja debatti tällä uudella vuosituhannella, jonka olemme Jumalan armosta saaneet aloittaa. Antakoon hän viisautta, kärsivällisyyttä ja voimaa meille kaikille oman kutsumuksemme toteuttamiseen.

 

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu