Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Tiedote 17.10.2006

09.12.2006

Turun arkkihiippakunnan entinen piispa Ilkka Kantola SDP:n ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin

Teologian tohtori Ilkka Kantola lähtee SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Vuoteen 2005 Turun piispana työskennellyt Kantola toimii nykyisin Helsingin Diakonissalaitoksella lapsi- ja perhetyön johtajana.

Kantola kertoo lähteneensä ehdokkaaksi vakavan pohdinnan ja monien keskustelujen jälkeen. – Aluksi olin yllättynyt, kun minua pyydettiin ehdokkaaksi. Päätös ehdolle lähtemisestä oli lopulta helppo. Kantolan mukaan siirtyminen kirkon johtopaikalta kirkollisen järjestön kautta työväenliikkeen joukkoihin ei ole jyrkkä suunnanmuutos vaan jatkoa elämänpolulla. – Elämän mieli ja tehtävä ovat sisimmässäni aina olleet kytköksissä muutamiin perustaviin arvoihin ja periaatteisiin. Näitä ovat lähimmäisenrakkaus, jokaisen ihmisen ainutkertaisuus ja ihmisarvo sekä erilaisuuden suvaitseminen ja armo. Sosialidemokraattisen liikkeen eettinen arvomaailma on perustavalla tavalla sama, Kantola huomauttaa.

Suomalainen yhteiskunta on globalisaation paineissa muuttunut yhä enemmän kilpailukyky-yhteiskunnaksi. Kilpailu on menetelmä, jolla erotetaan heikot vahvoista. Kantolan mielestä on tärkeätä, että poliittisessa keskustelussa kysytään, miten huolehditaan niistä kansalaisista ja väestöryhmistä, jotka eivät selviydy kilpailusta jatkoon. – Näillä ihmisillä on oltava puolestapuhujansa.

– Työssäni kirkon piirissä olen kohdannut ihmisiä, jotka joutuvat päivittäin kysymään, miten he selviytyvät arjen keskellä tässä kilpailussa. Lähiajan haasteet sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ovat valtavat. Olen mielelläni mukana niiden joukossa, jotka vastaavat siitä, että myös yhteiskunnan heikompiosaisista huolehditaan.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu