Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kristilliset arvot ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus

01.02.2008

Alustus Lapin kristillisten sosialidemokraattien tilaisuudessa

Rovaniemi 22.1.2008

Kristillisten arvojen juuret ovat Vanhassa testamentissa. Näin siitäkin huolimatta, että juuri Vanha testamentti sisältää paljon sellaisia moraalisia näkemyksiä, joita emme kristittyinä voi hyväksyä. Kristinuskon kannalta keskeistä on Vanhan testamentin opetus ihmisestä ja maailmasta hyvän Jumalan tahtomana ja luomana. Jumalan luomistekoina niin maailma kuin ihminenkin kantavat jälkeä Jumalasta itsestään ja ovat jotain perin arvokasta, kunnioitettavaa ja pyhää jopa jumalallista.

Ajatus ihmisen eettisestä vastuusta tulee Vanhassa testamentissa esiin. Ihminen on vastuussa niin itsestään kuin lähimmäisestään ja luomakunnasta. Vanha testamentti sisältää kauaskantoiset moraalikäskyt, jotka tunnemme kymmenen käskyn kokoelmana. Käskyt asettavat ihmisille paitsi uskonnollisia myös moraalisia velvollisuuksia. Käskyt neljännestä kymmenenteen asettavat rajoja toiminnallamme yhteisössä, jotta yhteiskunta voisi olla mahdollisimman ehjä, rauhanomainen ja oikeudenmukainen. Käskyjen taustana on tietysti oman aikansa yhteisö ja elämänmuoto, mutta siitä huolimatta käskyillä on paikkansa myös modernissa yhteiskunnassa ja niiden vaikutus heijastuu lainsäädäntöömme. Esimerkiksi tappamisen, varastamisen ja väärän todistuksen kielto ovat sellaisenaan selkeitä tämän päivänkin lakeja, joilla vahvistetaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

Yhteiskuntaetiikan ja politiikan kannalta erityisen kiinnostavia Vanhassa testamentissa ovat eräät profeettojen opetukset.

Jes. 58: 3-8:

He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita,

he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat:

3 "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?"

Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia

etujanne,

te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne.

4 Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa,

raakoja nyrkiniskuja.

Te ette enää pidä sellaista paastoa,

joka kantaa rukoukset taivaisiin.

5 Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?

6 Toisenlaista paastoa minä odotan:

että vapautat syyttömät kahleista,

irrotat ikeen hihnat

ja vapautat sorretut,

että murskaat kaikki ikeet,

7 murrat leipää nälkäiselle,

avaat kotisi kodittomalle,

vaatetat alastoman, kun hänet näet,

etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

8 Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin

aamunkoi

ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.

Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi

ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.

9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."

Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi

ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,

10 jos annat nälkäiselle omastasi

ja ravitset sen, joka kärsii puutetta,

niin sinun pimeyteesi koittaa valo

ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.

11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.

12 Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.

13 Jos et polje tomuun sapattia,

etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni,

jos nimität sapattia ilon päiväksi

ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi,

jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla

asioillasi,

et käy kauppaa etkä aja omia etujasi,

14 silloin saat iloita Herrasta. Minä annan sinun kulkea kaikkien vuorten yli, ja olet saava elantosi isäsi Jaakobin perintömaasta. Näin on Herra puhunut.

Aamos 5: 7-13:

7 Voi teitä, jotka teette lainkäytöstä katkeraa

koiruohoa

ja jätätte heitteille oikeuden!

10 Te vihaatte sitä,

joka kaupunginportin kokouksessa

vaatii oikeaa tuomiota,

ja inhoatte sitä,

joka kertoo totuuden.

11 Te poljette tilattomia

ja viette maanvuokrana heidän viljansa.

Sen tähden teidän käy näin:

Vaikka te rakennatte taloja hakatuista kivistä,

ette saa asua niissä.

Vaikka te istutatte ihania viinitarhoja,

ette saa nauttia niiden viiniä.

12 Sillä minä tiedän teidän rikostenne luvun ja syntienne määrän. Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla.

13 Sen takia viisas vaikenee tällaisena aikana, sillä tämä on paha aika.

Aamos 21-24:

21 -- Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan

niitä,

minä en voi sietää juhlakokouksianne.

22 Kun te tuotte minulle

polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,

minä en ota niitä vastaan.

Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi,

minä en katsahdakaan.

23 Vie pois minun luotani virsiesi pauhu!

En halua kuulla sinun harppujesi helinää.

24 Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.

Aamos 8: 4-8:

4 Kuulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia

ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!

5 Te sanotte:

"Milloin päättyy uudenkuun juhla,

että saamme myydä viljaa,

milloin sapatti, että saamme avata varastot?

Silloin voimme taas

pienentää mittaa,

suurentaa hintaa

ja pettää väärällä vaa'alla.

6 Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla. Ja akanatkin myymme jyvinä!"

7 Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta:

-- Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!

8 Eikö maa tämän takia järise, eivätkö kaikki sen asukkaat valita? Eikö se kaikkineen nouse kuin Niilin vesi, kohoa ja laske kuin Egyptin virta?

Miika 7: 1-4:

1 Voi minua!

Minun on käynyt

niin kuin käy hedelmänkorjuun jälkeen

ja viininkorjuuajan mentyä:

ei löydy enää rypäleitä syötäväksi,

ei viikunoita, vaikka kuinka etsin.

2 Oikeamieliset ovat kadonneet maasta,

yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa.

Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin,

metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa.

3 He tekevät taitavasti pahaa.

Virkamies vaatii lahjuksia,

tuomari tuomitsee maksun mukaan,

mahtimies puhuu omaan pussiinsa.

Yhtä köyttä he kaikki vetävät.

4 Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas. Jerusalem! Koston päivä on tulossa, tähystäjäsi ovat sen ilmoittaneet. Kaikki on kaaosta ja sekasortoa!

Sakarja 7: 9-10:

"Näin sanoo Herra Sebaot:

-- Tuomitkaa oikein,

osoittakaa toinen toisellenne

hyvyyttä ja laupeutta.

10 Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne.

Nämä Jumalan tahdon ilmauksina esitetyt puheet ovat suorasukaista yhteiskuntakritiikkiä, jossa tähdätään oikeudenmukaisen yhteiskunnan ja rauhan palauttamiseen. Uskonnon harjoittaminen ei saa olla tekosyy sille, että yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ei ryhdytä poistamaan jokaiselta kohdin. Uskonto ei ole paikka, johon ihminen voisi turvallisesti paeta moraalista vastuutaan. Jumalaa ei voi palvella ohi lähimmäisen.

Kristinusko syntyi Rooman valtakunnan Välimeren itäisellä rannalla Palestiinassa juutalaisuudesta irtautuneena Jeesus-liikkeenä. Jeesus-liikkeen jäseniä alettiin kutsua kristityiksi siitä syystä, että Jeesuksen kuoleman jälkeen hänestä alettiin puhua Kristuksena.

Liikkeen olemassaolo perustui monenlaisiin aineksiin ja kokemuksiin. Keskeistä ainesta olivat Jeesuksen seurassa olleiden ja hänen puheitaan kuunnelleiden ihmisten kokemukset. Jeesus oli puhunut tavalla, joka oli tehnyt ihmisiin vaikutuksen. Hän oli arvostellut erityisen kärkevästi uskonnollisia vallanpitäjiä ja yhteiskunnallista eliittiä. Näin tehdessään hän oli sanonut toimivansa Jumalan antamin valtuuksin. Jeesuksen toiminta muistutti juutalaisten historiasta tuttujen profeettojen julistusta. Kuten profeetat, niin Jeesuskin puhui heikoimmassa asemassa olevien, halveksittujen ja yhteiskunnan ulkopuolelle sysättyjen puolesta.

Jeesus nosti esiin ihmisten yhdenvertaisuuden ja yksilön elämän ainutkertaisuuden. Kaiken etiikan ja moraalin perustaksi oli asetettava ”kultainen sääntö”, joka ohjaa ihmisen asettumaan toisen ihmisen asemaan. ”Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” (Matt. 7:12)

Hän opetti solidaarisuutta ja lähimmäisenrakkautta ja sosiaalista tasa-arvoa esimerkein, jotka hämmästyttivät niitä, jotka olivat halveksittuja ja loukkasivat yhteiskunnallisen eliitin edustajia, jotka pitivät itseään mallikelpoisina kansalaisina. Tuttu vertauskertomus Laupiaasta samarialaisesta on hyvä esimerkki tällaisesta suorasukaisesta opetuspuheesta. Hätään joutuneelle ei ole mitään apua yhteiskunnallisesta eliitistä, hän saa avun vasta kun toinen yhteiskunnasta syrjäytetty ihminen pysähtyy hänen rinnalleen.

Suorasukaisten puheidensa ja saavuttamansa suosion takia Jeesus sai paikallisten uskonnollisten johtajien vihat niskoilleen erityisesti Jerusalemissa. Häntä syytettiin jumalanpilkasta, ja lopulta roomalainen valtion viranomainen Pontius Pilatus tuomitsi hänet kuolemaan rauhoittaakseen levotonta juutalaista kansanosaa.

Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen opetuslapsensa ryhtyivät levittämään Jeesuksen opetuksia. Uusi testamentti kertoo siitä, miten opetuslapset kokivat vahvasti, että Jeesus on noussut kuolleista ja jollakin näkymättömällä tavalla elää heidän keskellään. Opetuksen sisällöksi tuli paitsi Jeesuksen opetus ja esimerkki myös sen jatkuva toistaminen, että Jeesus Kristus elää seurakunnan keskellä ja jakaa ilot ja murheet ihmisten kanssa. Kristinusko hahmottui heti alussa ylösnousemususkona, jonka rinnalla eli vahva eettinen opetus. Kristittyjen etiikan harrastus ei jäänyt opetustuokioiden pitämiseksi, vaan alusta lähtien kristityt alkoivat rakentaa elämäntapaa, jossa korostui kaikkien ihmisten ainutkertainen arvo.

Taustana tälle ihmisarvoajattelulle oli Vanhasta testamentista ja juutalaisuudesta tuttu ajatus luomisesta, siitä että koko maailma ja kaikki ihmiset ovat Jumalan luomina arvokkaita. Kaikki elämä on Jumalan kädestä lähtenyttä ja sen takia kunnioitettavaa ja arvokasta ja pyhää. Tähän kristityt lisäsivät oman uskonsa Kristuksen merkitykseen. Kristityt opettivat, että Jeesuksen kuolema ja kärsimys oli uhri, jonka hän antoi kaikkien ihmisten puolesta. Kristuksen uhrikuolema osoitti ja alleviivasi Jumalan rakkautta jokaista ihmistä kohtaan. Siksi oli entistä selvempää ja kiistattomampaa se, että jokaisella ihmisellä on korvaamaton arvo Jumalan edessä.

Tämä yksilön äärettömän arvon kunnioittaminen oli keskeinen motivaatioperusta kristittyjen jo alkuseurakunnassa käynnistämälle diakonisella auttamiselle joka kohdistui kaikkein heikoimpiin ja turvattomimpiin väestöryhmiin. Historiantutkijat ovat osoittaneet, että Rooman valtakunnassa tällainen asennoituminen ja toiminta olivat jotain poikkeuksellista. Kului kuitenkin lähes kolme vuosisataa ennen kuin kristinuskon myönteinen merkitys tunnustettiin Rooman valtakunnassa. Valtion kannalta nähtiin se hyvä, mitä kristityt saavat aikaan yhteiskunnassa pitäessään huolta kaikkein heikoimmista. Kristityt olivat valtakuntaa rakentava tekijä, eivät enää uhka yhteiskuntarauhalle. Uuden aseman saavuttamiseen suhteessa valtiovaltaan vaikutti epäilemättä myös se, että kristinuskon opetuksiin sisältyi elementtejä, joissa kuuliaisuus esivallalle oli vahvasti esillä.

Kristityillä ja kirkoilla on parituhatvuotisen historian aikana ollut erilaisia yhteiskunnallisia rooleja erilaisissa yhteiskunnissa ja poliittisissa järjestelmissä. Hengellisen valtansa ohella kirkot ovat ajoittain olleet johtavia poliittisia valtatekijöitä. Toisaalla kirkot ovat yhteiskunnallisissa asioissa olleet alamaisia ja kuuliaisia maalliselle esivallalle. Näistä vaihteluista riippumatta kirkot ovat enemmän tai vähemmän vaikuttaneet yhteiskunnassa yksilöiden eettiseen ja moraaliseen ajatteluun oman, alkuperäisen arvoperinteensä pohjalta. Uskonpuhdistuksen ja kirjapainotaidon myötä kirkon jäsenten mahdollisuus lukea Raamattua omalla kielellään kasvoi olennaisesti. Tämä lisäsi ihmisten mahdollisuutta tutustua omin silmin kristillisen opetuksen lähdekirjallisuuteen.

Kirkon alamaismainen suhde esivaltaan on ajoittain osoittautunut hyvin kohtalokkaaksi. Helsingissä 18. tammikuuta pidetyssä seminaarissa pohdittiin kirkon roolia Suomessa vuoden 1918 sisällissodassa. Kirkon puolelta seminaarissa tunnustettiin se, että kirkko liian kritiikittömästi asettui yksinomaan esivallan ja sittemmin valkoisen vallan puolelle tuona vaikeana, kansakuntaa jakavana historian hetkenä. Kirkko ei ollut uskollinen varsinaiselle tehtävälleen anteeksiannon ja sovinnon rakentajana, heikompien ja kärsivien puolestapuhujana, ihmiselämän loukkaamattomuuden puolustajana. Natsisaksan aikana evankelinen kirkko Saksassa oli kykenemätön asettumaan Hitlerin hirmuvaltaa vastaan. Nämä tapaukset ovat esimerkkejä siitä, miten kristilliset arvot eivät aina ole kyenneet johtamaan kirkkoa työhön oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta.

Mitä ovat kristilliset arvot tänään ja mikä on niiden suhde yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen?

Oman aikamme suurin haaste oikeudenmukaisella yhteiskunnalle on vallalla oleva markkinaliberalistinen ajattelusuuntaus ja uskomusjärjestelmä. Ajattelun taustalla on aivan määrätynlainen ihmiskäsitys, jossa ihminen ymmärretään ahneeksi, itsekkääksi, omaa etuaan kaiken aikaa tavoittelevaksi yksilöksi. Ihmisen kaiken toiminnan motiivina on hänen oman etunsa tavoitteleminen. Taloudellisesti järkevä ihminen pyrkii koko ajan ajamaan omaa etuaan. Ihmistä ei saa motivoiduksi toimintaan muutoin kuin siten, että hänelle itselleen on odotettavissa siitä jotain etua.

Markkinaliberalistinen ajattelu kaventaa ihmiskuvaa siitä, miten ihminen ymmärretään vaikkapa humanistisessa traditiossa tai kristinuskossa. Kristinuskossa ihminen ymmärretään yhteisölliseksi olennoksi, jonka elämässä rakkaus, välittäminen ja huolenpito sekä elämän jakaminen toisten kanssa on merkityksellistä. Ihminen ei ole onnellinen omiaan etujaan ajavana ja toisten kanssa joka hetki kilpailevana yksilönä. Onnellisuus ja elämän merkityksellisyys löytyvät myös pyyteettömän auttamisen ja hyvän tekemisen alueilta. Ihmisillä on laajasti kokemuksia hetkistä, jolloin he tuntevat kiitollisuutta elämää tai Jumalaa kohtaan. Kauppiasmoraalin lisäksi ihmisissä on vahvana huolenpitomoraali. Elämä koetaan myös lahjana, ei vain kilpailun ja henkilökohtaisten saavutusten avulla saatuna askeleena ylöspäin.

Markkinaliberalistisen ajattelun taustalla oleva vapauskäsitys on negatiivinen. Vapaus on vapautta jostakin, ei johonkin. Olennaista on ihmisen vapauttaminen kaikista esteistä. Kun esteet on poistettu, ihminen voi toteuttaa pyrkimyksiään, ajaa omaa etuaan ja edistää henkilökohtaista onneaan. Tämän ajattelutavan mukaan ihminen on vapaana aktiivinen ja tehokas ja saa aikaa paljon. Rajoittamaton kilpailu käyttää hyväksi ihmisen ahneutta ja tuottaa parhaan tuloksen talouselämän tuottavuuden näkökulmasta.

Kovassa kilpailussa yhteiskunta kuitenkin jakautuu voimakkaasti vahvoihin ja heikkoihin, voittajiin ja häviäjiin. Häviäjilläkin voi säilyä teoreettinen vapaus tehdä mitä vain, mutta ei käytännön tilaisuutta valita vaihtoehtojen välillä. Kovassa markkinaliberalismissa köyhillä ei olisi varaa käydä koulua, eikä saada todellisia valinnanmahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin.

Kristillis-humanistisessa liberalismissa vapaus ymmärretään positiivisena vapautena. Yksilön vapaus on vapautta johonkin, ei jostakin. Tässä ajattelussa työ vapauden puolesta on työtä todellisten valinnanmahdollisuuksien luomiseksi kaikille ihmisille yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden pohjalta. Ihminen tulee vapauttaa, jotta hänellä olisi mahdollisuus tulla omaksi itsekseen. Juuri itsekkyys, ahneus ja oman edun ajamisen tarve ovat niitä sidoksia, joista kristinusko tai humanistiselta pohjalta lähtevä kasvatus tahtovat ihmistä vapauttaa. Kasvatuksen ja sivistyksen avulla ihmisestä voi tulla sosiaalinen ja eettisesti vastuullinen yhteiskunnan jäsen.

Maailma ei tule hyväksi niin, että annetaan ahneudelle kaikki valta, vaan niin, että opitaan sanoutumaan ahneudesta irti. Sosiaalinen ja eettisesti vastuullinen ihminen ei aja vain omaa hyväänsä. Hän sovittaa oman hyvänsä muiden ihmisten ja yhteiskunnan hyvään. Hän tajuaa olevansa vastuullinen myös seuraavien sukupolvien hyvästä. Siksi hän sitoutuu huolehtimaan myös luonnon suojelemisesta ja koko maapallon elämän edellytysten turvaamisesta.

Ahneus saattaa pyörittää taloutta, mutta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ei voi rakentaa ahneuden varaan. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa korkea verotus ja laajat kaikille ulottuvat palvelut muodostavat vahvan keskinäisen solidaarisuuden kentän. Hyvinvointivaltiossa jokainen kansalainen on mukana yhteisesti rahoitetussa riskienvakuutusjärjestelmässä. Elämä ei kohtele kaikkia tasapuolisesti. Kenelle tahansa saattaa tulla vastoinkäymisiä tai kriisejä. Tämän takia pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta toimii turvana, joka antaa tulevaisuuden eväät silloinkin kun elämä on uhattuna. Se, jolla ovat asiat hyvin, auttaa sitä, jolla asiat ovat huonosti, koska hän toivoo että häntäkin autettaisiin silloin, jos hänen asiansa olisivat huonosti. Taustalla on kristillinen ja monen muunkin uskonnon tunnustama vastavuoroisuuden periaate, Kultainen sääntö: ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tämä on ollut ja on edelleen hyvä lähtökohta oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle.

Oikeudenmukaisuutta on se, että elämän epävarmuuksien ja sattumanvaraisuuden yksilöille tuottamaa epäoikeudenmukaisuutta ja eroja hyvinvoinnissa korjataan ja tasoitetaan yhteisten ponnistusten ja voimavarojen avulla.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu