Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kristus pelastaja

24.03.2008

Saarna Tuomasmessussa Turun Mikaelinkirkossa 22.3.2008

Pääsiäisyö on valtataistelun yö. Vastakkain ovat kuolema ja elämä. Kun yö vaihtuu aamuksi, elämä voittaa. Orjuutta pakeneva Jumalan kansa kulkee meren läpi ja pelastuu. Ristillä tapettu Jeesus herätetään kuolleista. Syntisen ihmisen tuhoavalta itsekkyydeltä murretaan valta kasteen armon avulla.

Mitä tapahtui voittoisan taistelun jälkeen? Mooseksen kirjassa kerrotaan, että kun israelilaiset Jumalan ihmeen avulla onnistuivat pääsemään meren läpi egyptiläisiä pakoon, naiset puhkesivat kiitoslauluun. Mutta jo hetken päästä ankea ja ikävä erämaavaellus jatkui. Markuksen evankeliumissa lukee, että kun naisille kerrottiin Jeesuksen nousseen kuolleista, he vapisivat järkytyksestä ja olivat syvästi peloissaan. Roomalaiskirjeessä Paavali kehottaa hyvin

suorapuheisesti kastettuja kristittyjä jatkamaan taistelua kunkin sisimmässä olevaa synnin valtaa vastaan.

Elämän ja kuoleman, vapauden ja synnin välinen valtataistelu jatkuu, vaikka erävoitto onkin saatu.

Niinpä me edelleen kokoonnumme hautajaisiin, koska kuolema on edelleen totta. Hautajaisissa meille, kuolleita rakkaitamme sureville, kerrotaan Jeesuksesta, jota myös surtiin ja ikävöitiin, kun hän kuoli. Toistuvasti kuulemme, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja että tämä ylösnoussut Jeesus on ystävällisenä vastassa omiaan kuoleman portin tuolla puolen. Me siis elämme kuoleman varjostamassa maailmassa, mutta kirkko sanoo meille, että tässä ei ole kaikki. "Kristus nousi kuolleista ja haudoissa oleville elämän antoi". Meille annetaan tämä sana, jotta kuolemalla ei olisi viimeistä sanaa.

Entä mitä kuuluu sille toiselle taistelulle? Kamppailulle, jota käydään sinun ja minun mielen sisällä, sielun sopukoissa? Tuleeko siitä koskaan valmista? Koittaako minulle ja sinulle koskaan sellainen pääsiäisaamu, jolloin olemme oikeasti vapaat pelosta, häpeästä, syyllisyydestä ja omasta pahuudestamme?

Apostoli Paavalista olisi voinut tulla hyvä psykoterapeutti, ellei hän olisi saanut hengellistä kutsumusta. Hän kirjoittaa paljon Kristuksesta, mutta on samalla kiinnostunut ihmisen mielen sisäisestä maailmasta. Hänellä on unelma terveestä ja tasapainoisesta ihmisestä, jonka mieli on eheä ja kirkas. Ihminen

voi olla psyykkisesti terve vain silloin, kun hän on sisäisesti täysin vapaa. Mielenterveyden edistämisessä tärkeintä on mielen eheyttäminen ja vapauttaminen, uskoo Paavali.

Paavali ymmärsi, että parantava mielen eheytyminen voi tapahtua vain niin, että ihminen vapautetaan menneisyyden painolasteista ja hänelle annetaan luottavainen usko tulevaisuuteen. Kristillinen seurakunta on terapeuttinen vapautusliike, joka julistaa Jumalan armoa ja anteeksiantamusta Kristuksessa Jeesuksessa. Kun virressä sanotaan, että Kristus on lääke synnin vaivoihin, tarkoitetaan juuri tätä armon terapeuttista, parantavaa merkitystä.

Miten tätä armon lääkettä on käytettävä, millä annostuksella ja reseptillä? Paavali käsittelee myös tätä kysymystä. Mitä pahempi tauti, sitä enemmän lääkettä, hän sanoo. Eli missä synti on tullut suureksi, siellä tarvitaan armoa ja anteeksiantamusta suurina annoksina. Jotkut ymmärsivät tämän väärin ja pakottivat Paavalin pohtimaan asiaa seuraavasti:

Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme päässeet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä? (Room. 6: 1-2)

Armo on lääke, joka on tarkoitettu vain syntisille. Lääkkeen tarkoituksena on tehdä ihminen terveeksi synnin sairaudesta. Mutta vaikka lääke onkin hyvää, ei ole mitään järkeä siinä, että jo parantunut potilas altistaa itsensä uudelleen sairaudelle, jotta saisi taas nauttia tuota lääkettä.

Entä jos, en pääse irti sairaudestani? Yritän nauttia lääkettä, mutta se ei tunnu vaikuttavan? Vapautta ei löydy, mieli on pahasti haavoittunut. Kuka auttaa meitä, jotka olemme kroonisesti syntisiä?

Joudun toistuvasti paniikkiin oman mieleni sisäisessä maailmassa. Olen kuin israelilaiset kaislameren rannalla ajatellessani sitä, mitä olen elämässäni tehnyt tai jättänyt tekemättä. Tehtyjen tekojen aiheuttama häpeä ja syyllisyys tulevat kohti kuin muinaisen Egyptin faaraon sotajoukot tehdäkseen minusta menneisyyteni orjan. Öisin, suden hetkenä aamuyöllä, kun uni ei tule, tulevaisuuden haasteet ja tehtävät nousevat eteen uhkaavina. Toivo hiipuu, luottamus elämään murenee, usko hiipuu pois. Edessä on umpikuja. Mihin nyt?,

sielu parka kysyy hädissään.

Uskon, että moni meistä käy näitä taisteluja mielensä sisällä. Usein ne ovat myös ihan konkreettisesti taisteluja elämästä ja kuolemasta. Joskus kuolema voittaa, kun ahdistunut ja epätoivoinen ihminen päätyy itsemurhaan etsiessään vapautusta sisäisestä vankilastaan. Kuoleman varjo painaa meitä itsemurhien ja muun itsetuhoisen käyttäytymisen muotoisena. Tähänkin kaivattaisiin pääsiäisen valoa.

Kristusta, armolääkettä, tarjoillaan siksi, ettei kukaan pelkonsa, häpeänsä ja syyllisyytensä painamana tappaisi itseään. Asia on vakava. Kristus-lääke ei ole makeinen, joka tuo hetken nautinnon ja hyvän mielen. Kristus-lääke ei ole yskänpastilli, joka kirkastaa puheen ja auttaa laulamaan korkeammalta. Se on lääke, joka kirkon vanhan opetuksen mukaan vapauttaa "synnin, kuoleman ja

Perkeleen vallasta".

Tätä lääkettä me juhlimme pääsiäisenä. Kirkon tärkein tehtävä on pitää lääkevarasto kunnossa ja lääkejakelu toimivana. Meitä sairaita nimittäin riittää. Seurakunnassa sairaskin voi auttaa toista sairasta. Syntinen voi johdattaa toisen syntisen Kristuksen luokse. Epäilevä Tuomaskin voi johdattaa uskoon. Pelastus on tässä, koska ylösnoussut, parantava Kristus elää ja lahjoittaa armonsa niin sinulle kuin minullekin.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu