Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Sekasorrosta keskinäiseen luottamukseen

25.08.2008

Juhlapuhe

Turun punavankileirin 90-vuotismuistotilaisuus 24.8.2008

Viime vuonna vietimme itsenäisen Suomen 90-vuotisjuhlia. Tänä vuonna on eri puolilla maata muistettu vuoden 1918 tapahtumia. Lukuisissa seminaareissa ja juhlissa on käyty läpi kansalaissodan ja sisällissodan kipeitä asioita. Taustalla on ollut ajatus, että syvien traumojen läpikäyminen on vapauttavaa mutta pakotettu vaikeneminen tukahduttavaa. Emme halua etsiä syvempää katkeruutta vaan lupaa tuntea surua koettujen menetysten johdosta. Oman historian tunteminen on välttämätöntä myös tulevaisuuden suunnittelussa.

Maamme julistautui itsenäiseksi joulukuun kuudentena vuonna 1917. Maan itsenäistyminen tapahtui erityisen epävakaana ajankohtana sekä sisä- että ulkopoliittisesti. Tätä kuvaa se, että eduskunta oli poliittisesti jakautunut jopa itsenäisyysjulistuksesta äänestettäessä. Osana Venäjää Suomi oli suuriruhtinaskuntana kyennyt saamaan aikaan periaatteellisia uudistuksia viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana, muun muassa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Eduskunnan valta oli kuitenkin käytännössä Tsaarin valtaa pienempi, mikä aiheutti toistuvia pettymyksiä ja ristiriitoja.

Poliittinen elämä oli viime vuosisadan alussa jäsentynyt puolueisiin, joiden merkitys oli suuri yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteutuessa. Työväestö kokoontui ajamaan yhteiskunnallisia tavoitteitaan ensin Suomen työväenpuolueen sitten Suomen sosialidemokraattisen puolueen riveissä. Vuoteen 1917 tultaessa sosialidemokraatit muodostivat yksin enemmistön eduskunnassa. Odotukset ja toiveet olivat korkealla. Käytännössä niiden edistämiseen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta. Eduskunta yritti lisätä itsemääräämisoikeuttaan itse säätämänsä ns. Valtalain avulla, mutta tuloksetta.

Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan syksyllä ja määräsi uudet vaalit, joiden tuloksena sosialidemokraatit menettivät enemmistöasemansa. Työläisten epäluottamus hallitusta kohtaan kasvoi. Elintarvikepula maassa oli pahentunut kesän aikana. Poliittinen tilanne oli epävakaa ja yhteiskunnalliset levottomuudet kasvoivat, kun apua ei kyetty järjestämään. Myös järjestysvallan puuttuminen synnytti turvattomuutta ja levottomuutta epätoivoisissa ihmisissä eri puolilla maata, muun muassa Turussa. Pettymykset purkautuivat marraskuussa suurlakkona ja väkivaltaisuuksina sekä SDP:n "Me vaadimme" ohjelmanjulistuksena.

Poliittiset tapahtumat Venäjällä synnyttivät epävarmuutta Suomessa, kun ei tiedetty mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Venäjältä kantautuneet tiedot ja huhut bolshevikkien vallankumouksesta antoivat pettyneille mallin siitä, että tie oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan kulkee aseellisen vallankumouksen kautta. Maahan tahdottiin luoda järjestys punakaartien avulla. Kun maassa oli merkittävä määrä venäläisiä sotilaita, uskottiin näiden avulla menestymiseen aseellisessa taistelussa. Työväestön ja sosialidemokraattien edustajista monet epäilivät tällaisen hankkeen oikeutusta ja menestymisen mahdollisuuksia. Poliittisessa harkinnassa voiton veivät kuitenkin ne, jotka olivat aseellisen vallankumouksen kannalla.

Punaiset saivat ilman suurempia taisteluita haltuunsa eteläisen Suomen tammikuussa 1918. Valkoinen senaatti oli siirtynyt Vaasaan. Senaatti käynnisti toimet maan valtaamiseksi takaisin punaisilta ja päätti nimetä suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Taistelut alkoivat tammikuun viimeisellä viikolla. Suojeluskunnat saivat apua Saksasta palaavilta ja siellä koulutetuilta jääkäreiltä sekä aivan sodan loppuvaiheessa Hangossa maihin nousseilta saksalaisjoukoilta. Huhtikuussa valkoiset valtasivat ensin Tampereen ja sitten Helsingin.

Sisällissodan taisteluissa surmattiin yhteensä 9403 henkilöä. Näistä punaisia 5200, valkoisia 3400 ja muita noin 800. Sisällissodan taistelujen kääntyminen valkoisten voitoksi merkitsi punaisten joutumista rankaisu- ja kostotoimenpiteiden kohteeksi. Sodan yhteydessä teloitettujen punaisten lukumäärä on paljon suurempi kuin sodassa kaatuneiden punakaartilaisten määrä. Syyttömiä teloituksiin eivät olleet punaisetkaan.

Että sisällissodasta tuli mittakaavaltaan poikkeuksellisen raaka, johtuu kuitenkin siitä, mitä tapahtui voittajan perustamilla vankileireillä. Toukokuun alussa vankeja arvioidaan olleen 81 000. Vankileirejä oli aluksi 64, josta vangit keskitettiin 13 leiriin eri puolille maata: Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Lahteen, Kuopioon, Lappeenrantaan, Mikkeliin, Ouluun, Riihimäelle, Tammisaareen, Tampereelle, Turkuun, Vaasaan sekä Viipuriin.

Maassa senaatti organisoi poikkeusjärjestelyin oikeuslaitosta saadakseen kaikki maanpetoksesta tai valtiorikoksesta epäillyt tutkituiksi ja tuomituiksi asianmukaisiin rangaistuksiin. Käytännössä kuitenkin joutuminen vankileirille merkitsi kuolemantuomiota tuhansille. Vankileireillä kuoli nälkään, sairauksiin, ja kulkutauteihin, erityisesti Espanjantautiin kaikkiaan lähes 14000 henkilöä. Miehiä, naisia, lapsia.

Turun vankileiriksi valittiin tyhjilleen jäänyt Sirkkalankadun kasarmi. Toukokuun puoliväliin mennessä tänne oli koottu tuhat vankia. Kesäkuun puolivälissä vankiluku oli suurimmillaan 3 300. Turun leiri oli Suomen kahdeksanneksi suurin punavankileiri. Vaikka Turussa olot eivät olleet aivan niin hirveät kuin Tammisaaressa tai Lahden Hennalassa, niin nälkä ja taudit tekivät kuitenkin tuhojaan.

Turun vankileiriä ei tunneta valkoisen terrorin pahimpana tyyssijana, sillä vain yksi punavanki, pakoa yrittänyt 18-vuotias tuusulalainen Hjalmar Frantsila, teloitettiin. Nälkään ja tauteihin kuoli sitäkin useampi. Vuoden 1918 vankileirejä tutkinut Jaakko Paavolainen laski vuonna 1971, että Turun leirillä kuoli 120 ihmistä. Suomen sotasurmat 1914–1922 -projekti on löytänyt yhteensä 175 kuollutta. Joukkoarmahdukset alkoivat syksyllä 1918. Turun vankileiri suljettiin heinäkuussa 1919.

Kansalaissodan uhrien muistaminen, menetyksiin liittyvän surun käsitteleminen oli vuosikymmenten ajan vaikeata, kun hautaamisesta tai haudoista ei kaikkien osalta ollut minkäänlaisia tietoja. Asian kipeyden takia tiedon etsiminen kyselemällä on ollut vaikeata. Ajallisen etäisyyden kasvaessa on omaisten surun ymmärtäminen ja kunnioittaminen saanut näkyvän tunnustuksen monilla hautausmailla, joille on voitu pystyttää muistomerkki vakaumuksensa puolesta kaatuneille. Monet ovat kokeneet merkittävänä myös sen, että vankileireillä tai teloituksissa kuolleiden joukkohautoja on paikannettu ja niillä on järjestetty vainajien kirkollinen siunaamistilaisuus.

Hyvin suuri merkitys omaisille on ollut valtioneuvoston käynnistämällä Suomen sotasurmat hankkeella, jossa on selvitetty mahdollisimman tarkkaan myös vuoden 1918 sodassa ja vankileireillä kuolleiden henkilöiden henkilöllisyys ja kohtalo.

* * *

Hyvät kuulijat!

Nuori tasavalta otti 1918 haparoiden ensiaskeleitaan. Keskinäisen luottamuksen ja kärsivällisyyden loppuminen vei maan sekasortoon ja aseelliseen vallankaappaukseen. Kun järjestys lopulta veljessodan veristen taistelujen jälkeen palautui maahan, johti epäluottamus tarpeettomiin, ylimitoitettuihin ja täysin epäoikeudenmukaisiin rankaisu- ja kostotoimiin laillisen hallituksen taholta josta juuri vankileirien synkkä historia ja vankileireillä kuolleiden suuri määrä kertoo.

Mikä on se ymmärrys, joka näiden asioiden äärellä voi syntyä? Minulle tuo historian kipeä vaihe on osoitus siitä, miten tärkeätä on luottamuksen varjeleminen yhteiskunnassa. Historian valossa meillä ei ole varaa sallia sitä, että mikään yhteiskuntaryhmä joutuu kokonaan sivuun tai syrjäytyy yhteiskunnan marginaaliin ja osattomuuteen. On tehtävä työtä sen eteen, että jokainen yhteiskunnassamme voisi tuntea luottamusta poliittista järjestelmäämme ja viranomaisten toimintaa kohtaan. Emme saa antaa sellaisen joukon kasvaa, jonka jäsenet kokevat, ettei heillä ole mitään tavoiteltavaa tai menetettävää elämässään. On erityisesti pidettävä silmällä niitä kehityskulkuja, joiden päässä ihmiset päätyvät epätoivoon ja epätoivoisiin tekoihin.

Luottamuksen varjeleminen on niin kotimaisen politiikan kuin kansainvälisen politiikan ajankohtaisen kipeä haaste. Viime päivät ovat osoittaneet, että missä epäluottamus saa kasvaa, siellä aseet alkavat puhua. Missä aseet puhuvat, siellä syyttömät siviilit kärsivät ja kuolevat, miehet, naiset, lapset. Taisteluissa ja vankileireillä. Tänä päivänä. Minulle tällainen muistotilaisuus on paitsi liittymistä omaisensa sodassa tai vankileirillä menettäneiden suruun, myös kannustus luottamusta lisäävään toimintaan arkipäivän työssäni.

Suomalaisen yhteiskunnan kehitys sekä sisäpoliittisesti että kansainvälisesti on esimerkki siitä, miten suuri voimavara keskinäinen luottamus on. Me emme kansakuntana ole löytäneet helppoa tietä kuljettavaksemme, mutta kulkiessamme olemme oppineet paljon. Minä toivon, että se mitä olemme oppineet, pysyy kansakunnan muistissa myös tulevaisuudessa.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu