Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Armon meri

10.09.2008

Kolumni

Varsinais-Suomen Luonnonsuojelupiirin Tavoitteena terve Itämeri -kirjoitussarja 10.9.2008

Olen saaristomeren kasvatti. Lapsivedestä päästyäni ei mennyt kauaa, kun minut pantiin miedosti suolaiseen meriveteen Turun lähisaaristossa, Rymättylässä. Vesi oli kirkasta. Se oli terveellistä ja puhdistavaa. Muistan äidin huuhtomassa pyykkejä, valkoisia ja kirkkaita, merivedellä.

Muistan retket veneellä. Mukana oli uutta perunaa ja muuta syötävää. Perunat keitettiin merivedessä, jossa suola oli valmiina. Merivesi kävi myös tiskaukseen, vaikkei se lämmintä ollutkaan.

Sitten, jälkeenpäin ajatellen hyvin nopeasti, saaristomeri muuttui. Vihreä leväkasvusto lisääntyi nopeasti. Kuollessaan se muuttui ruskeiksi leväpaakuiksi, jotka täyttivät ennen niin kirkasvetisen uimarannan. Kalaverkkojen ohuet langat olivat yhtäkkiä täynnä limaa ja leväkasvullisuuden jäänteitä. Lämpimillä ilmoilla haju oli pistävä. Sinilevän ilmaantuminen merkitsi loppua veneretkien merivesipohjaiselle perunankeitolle ja astioiden tiskaamiselle. Kirkas, puhdas resurssi oli muuttunut myrkylliseksi.

Muutosta edelsi ajallisesti maatalouden ja karjanhoidon nopea tehostuminen ja modernisaatio. Viljelyspinta-alan kasvu ei saaristossa ollut suurta. Suuret muutokset koskivat viljelymenetelmiä ja viljelypinta-alan käyttöä. Peltoja salaojitettiin. 1960- ja -70-luku oli kehittyvien kaivinkoneiden ja avo-ojituksen tehostamisen aikaa. Lapiomiehet väistyivät ja vedet virtasivat. Keinolannoitteiden käyttö mahdollisti siirtymisen pois vuoroviljelystä, jossa osa pelloista oli ympärivuotisesti kasvuston peitossa. Veden poistuminen pelloilta salaojien ja avoviemäreiden kautta nopeutui. Karjanlannan käsittely muuttui lietelantapohjaiseksi, mikä lisäsi pelloille kulkeutuvan ravinnepitoisen nesteen määrää merkittävästi.

Modernisaatio näkyi tietysti myös urbaanissa osassa maata jo tätä ennen. Vesivessa merkitsi vallankumousta yhdyskuntajätteiden haittavaikutusten lisääntymisessä. Voimakas teollistuminen tapahtui pääosin vesistöjen äärellä, eikä vesiensuojelu ollut päällimmäisenä huolena, kun jätteistä haluttiin eroon. Tosiasiassa Itämeri on ollut samaan aikaan sekä kaatopaikka että ruokakaappi.

Vuosisatojen ja tuhansien ajan ihmiset ovat olleet meren armoilla siellä liikkuessaan ja sieltä ravintoa etsiessään. Usein on meri lahjoittanut runsaan tai kohtalaisen saaliin. Toisinaan se on ollut armottoman kitsas ja vihaiseksi äityessään se on armottomasti vienyt merenkulkijan tai kalastajan syvyyksiin.

Ihmisyhteisöjen kehityksen yksi keskeinen juonne on ollut kamppailu luonnon voimien kanssa ja myös niitä vastaan. Tavoitteena on ollut luonnon haltuunotto ja sen käyttäminen ihmisen omien tarpeiden tyydyttämiseksi. Kamppailu on ollut armotonta puolin ja toisin. Teknologian kehittyminen on antanut ihmiselle yhä uusia kykyjä alistaa luonto valtaansa.

Luonnossa, kuten Itämeressä, tapahtuvat pysyvät muutokset ovat merkki siitä, että kamppailuasenne on lopulta väärä. Jos me jatkamme taistelua entisin keinoin, me lopulta tuhoamme luonnon. Meidän vihollisemme ei ole meri vaan meidän oma ahneutemme ja välinpitämättömyytemme. Itämeri voidaan pelastaa sitten, kun kaikki Itämeren rantavaltiot sitoutuvat riittäviin parannuksiin kolmella alueella: maa- ja karjatalouden päästöjen leikkaamisessa, yhdyskuntajätteiden puhdistamisessa sekä laivaliikenteen turvallisuudessa ja öljyvahinkojen torjunnassa.

On aika armahtaa Itämerta, ja lisätä ponnisteluja sitovien suojelutoimien vauhdittamiseksi taloudellisin, poliittisin ja diplomaattisin keinoin. Tehdään Itämerestä armon meri, ei anneta sen kuolla! Paljonko sinä olisit valmis maksamaan Itämeren pelastamiseksi?

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu