Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Pakolaisten vastaanotto kunnissa

29.08.2008

Kirjallinen kysymys KK 603/2008

28.8.2008

Väestön ikääntyessä ja työvoiman vähentyessä työperäinen maahanmuutto on yhä tärkeämpää. Inhimillisistä syistä myös pakolaisten vastaanotto on järjestettävä asianmukaisesti, vaikka vaikeista oloista tulevien henkilöiden sijoittuminen työelämään vie aikansa. Suomi on sitoutunut tarjoamaan kansainvälistä apua 750 pakolaiselle vuodessa, ja budjettivarojen on vastattava tätä sitoumusta.

Maahanmuuttajien kotoutumista ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskevan lain (493/1999 ) toisessa luvussa määritellään valtion, läänin, kunnan ja työvoimatoimiston vastuu maahan saapuvien henkilöiden ohjauksesta. Lain 6 d §:ssä kunnan vastuulle määritellään maahanmuuttajien kotoutumista edistävien toimenpiteiden ja palveluiden järjestäminen. Nämä toimenpiteet voivat lain 7 §:n mukaan olla esimerkiksi kieliopetusta, tulkkausta tai työmarkkinatoimenpiteitä.

Jos kunta on laatinut maahanmuuttajalle kotouttamisohjelman, kunnalle korvataan kyseisen lain 8 §:n mukaan pakolaisten vastaanotosta aiheutuneet kustannukset valtion talousarvion rajoissa. Valtion vuoden 2008 budjetissa on momentille 26.40.63 varattu pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon 53 152 000 euroa. On kuitenkin tullut esille, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon varatut määrärahat ovat pitkään olleet alimitoitettuja (hallintovaliokunnan lausunto HaVL 9/2008 vp).

Vaikka Suomi on sitoutunut vastaanottamaan pakolaisia, kunnat ovat haluttomia hyväksymään pakolaistaustaisia asukkaita. Kunnissa vedotaan pakolaisten raskaisiin palvelutarpeisiin ja kunnallisten vuokra-asuntojen puutteeseen. Kuntien vastaanottohaluttomuuden vuoksi pakolaisten laitosmainen asuminen venyy tarpeettomasti. Tällä hetkellä vastaanottokeskuksissa asuntoa odottaa 229 pysyvän oleskeluluvan saanutta henkilöä. Mitä nopeammin nämä henkilöt pääsevät oikeisiin koteihin, sitä helpommin he sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja pääsevät työelämään.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo edistää pakolaisten vastaanottoa kunnissa?

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu