Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Työväentalot syntyivät tarpeeseen

08.09.2008

Juhlapuhe

Työväentalo Rientola 100 vuotta Vihti 6.9.2008

Juhlimme tänään 100-vuotiasta työväentaloa, Vihdin Nummelan Rientolaa. Taloa juhliessamme emme juhli vain rakennusta, vaan myös sitä kansalaisliikettä, joka synnytti talon sata vuotta sitten. Ja me juhlimme sitä kansalaistoimintaa, joka sadan vuoden aikana on löytänyt kotinsa tämän talon suojissa.

Jokainen yhteisin ponnistuksin aikaansaatu rakennus viittaa ihmisiin, joilla on ollut yhteiset arvot ja yhteiset tavoitteet. Talon satavuotisjuhlassa ajatukset kulkeutuvat sadan vuoden takaisiin ihmisiin ja historiaan. Millaisia olivat ne ihmiset, jotka rakensivat tämän talon? Mihin he uskoivat, mitä he tavoittelivat, mistä he unelmoivat? Minkälainen oli se yhteisö, jonka keskellä tällainen tahto ja toteutus syntyivät? Minkälainen oli se yhteiskunta, jossa tällainen yhteisö syntyi ja määritteli suuntansa ja kiteytti arvonsa ja päämääränsä?

Vuonna 1908 Suomi oli ehtinyt olla lähes sata vuotta osa Venäjää. Suomalaisten käsitys Suomesta kansakuntana oli vahvistunut 1800-luvulla kun Suomi oli muuttunut Ruotsin itäisestä maakunnasta Venäjän luoteisosan suuriruhtinaskunnaksi. Autonominen asema Venäjän yhteydessä antoi tiettyjä vapauksia ja uudenlaista innostusta suomalaisten yhteiskunnallisten ratkaisujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Maailma oli monella tavalla nopeassa muutoksessa. 1800-luvulla oli syntynyt erilaisia kansalaisliikkeitä niin uskonnollisella kuin poliittisellakin puolella. Herätysliikkeiden ja poliittisen puolueiden syntyminen olivat molemmat todisteita uudenlaisen, aktiivisen kansalaisyhteiskunnan nopeasta kehittymisestä.

Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen merkitsi vanhojen auktoriteettien aseman kyseenalaistamista ja heikentymistä. Oikeus itsenäiseen harkintaan ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään olivat keskeisiä tavoitteita kaikissa kansalaisliikkeissä. Valtaa pitävät auktoriteetit eivät katsoneet suopeasti kansalaisten oman aktiivisuuden kasvua. Niin luterilaiset kirkolliset auktoriteetit kuin Venäjän tsaarikin ryhtyivät erinäisiin vastatoimiin kansalaisten kasvaneen omaehtoisen toiminnan johdosta. Yhteiskunnallisella puolella edettiin kuitenkin suurin askelin viime vuosisadan alussa. Suomalaiset saivat läpi merkittävän yhteiskunnallisen uudistuksen, kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tuli suuriruhtinaskunnassa voimaan vuonna 1906.

Työväentalo Rientola pystytettiin siis maahan, jossa kokonaiset väestöryhmät kuten naiset ja tilaton väestö ja työväki oli juuri hyväksytty mukaan yhteiskunnallisen vallan käyttäjiksi. Yhteiskuntarakenne muuttui jyrkästi, kun ihmisten luokittelulla säätyihin ei enää ollut samanlaista merkitystä. Poliittisen vallan käytön pohjana ei enää ollutkaan kansalaisen syntyperä tai sääty. Uudessa yhteiskunnassa poliittinen valta perustui yksilöiden ja poliittisten kansalaisliikkeiden aktiivisuuteen.

Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden synnyttämä haaste oli valtava. Muutos herätti aivan varmasti myös pelkoa ja turvattomuutta. Kun säädyt eivät enää kantaneet vastuuta yhteiskunnan kehityksestä, kuka ottaisi vastuun kantaakseen? Kun perinteisiin auktoriteetteihin perustuva järjestelmä purettiin, kuka sitten osaisi käyttää selkeätä isännän ääntä ja johtaa asioita kaikkien parhaaksi? Kuka pitää huolen kaikkein heikoimmista, köyhimmistä ja oppimattomimmista, jos he eivät itse osaa käyttää heille annettua valtaa? Miten ihmiset saadaan ymmärtämään nykyaikaisen demokratian mahdollisuudet, kuten äänestämisen yhteiskunnallinen merkitys?

Työväentalot syntyivät todelliseen tarpeeseen. Ne olivat toki näkyvä ilmaus jo syntyneestä ja vahvaksi kasvaneesta yhteisöllisyydestä. Mutta ennen muuta ne kertovat siitä syvällisestä ymmärryksestä, joka työväenyhdistysten aktiivisilla ihmisillä oli. Uusi, demokraattinen yhteiskunta tarvitsi uudenlaista vapaaehtoista yhteisöllisyyttä, harrastuneisuutta ja aktiivista opiskelua, kouluttautumista sekä monipuolista kansansivistystä. Työväentaloista tehtiin eräänlaisia kansalaisyhteiskunnan perusopetuksen ja kansalaiskasvatuksen foorumeita.

Ihmisten vapaa-ajan käytölle tuona aikana, jolloin ei vielä ollut televisiota, tuli uudenlaista sisältöä. Menneinä vuosisatoina ihmisten kokoontumisen paikkoja olivat kaupankäyntiin liittyvät markkinat tai hengelliseen elämään liittyen kirkon tilaisuudet. Työväentalot toivat etenkin maaseudulle valtavan kulttuurisen muutoksen tarjotessaan puitteet monipuoliselle harrastustoiminnalle ja poliittis-yhteiskunnallisille kokouksille ja koulutustilaisuuksille. Niillä on ollut ratkaiseva merkitys suomalaisen demokratian, kansanvallan, kehittymisessä. Työväentalojen seinien sisällä on rakennettu yhteisöllisyyttä, jonka parhaat hedelmät näkyvät suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvuuksina.

Demokratia, kansanvalta, edellyttää ja olettaa, että ihminen ei ole vain itsekäs, vaan sosiaalinen, yhteisöllinen olento. Demokratia ei toimi, jos jokainen yksilö ajaa vain omaa etuaan. Suomalaisessa järjestelmässä on alusta lähtien ollut monia poliittisia puolueita. Puolueet kokoavat yhteen ihmisiä, joilla on yhteisiä arvoja ja tavoitteita. Poliittinen toiminta on yhteisten asioiden edistämistä, ei henkilökohtaisen edun ajamista. Tällainen on mahdollista ihmiselle, jos uskomme sivistykseen kuuluvan sen, että ihminen luontaisesti tuntee vastuuta paitsi omasta lompakostaan myös yhteisestä ja lähimmäisensä hyvästä.

Tällaisen ihmiskäsityksen ja sivistyksen vahvistaminen ja varjeleminen on ollut eräs keskeinen tehtävä sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä. Me olemme olleet alusta lähtien sivistyspuolue, joka katsoo että niin poliittiset oikeudet kuin oppineisuus ja sivistyskin kuuluvat jokaiselle kansalaiselle. Sivistyksen kautta luodaan kaikille perustavanlaatuiset mahdollisuudet paitsi oman menestymisensä edistämiseen myös osallisuuteen koko yhteisön ja yhteiskunnan rakentamisessa.

Viime viikon lehtiuutiset paljastivat jälleen, että maassa merkittävää valtaa käyttävillä saattaa olla hyvin erilaisia käsityksiä ihmisestä. Lehtitietojen mukaan Björn Wahlroos oli valottanut omaa ihmiskäsitystään Helsingissä Mainostajien päivillä käyttämässään puheenvuorossa. Wahlroos oli korostanut yksityisen omistamisen merkitystä moraalisen sitoutumisen perustana. Hänen mukaansa ihminen ei välitä huolehtia sellaisesta, mikä ei ole kenenkään omaisuutta, koska ihminen huolehtii vain omasta omaisuudestaan. Esimerkkinä ihmisen välinpitämättömyydestä hän mainitsi Neuvostoliiton reaalisosialistisen järjestelmän, jonka ikävät jäljet ovat olleet nähtävillä mm. ympäristön laajana tuhoutumisena.

Wahlroos on ehkä oikeassa Neuvostoliiton suhteen, mutta tämä ei silti todista, että ihminen ei voisi olla enemmän sosiaalinen kuin itsekäs. Neuvostoliiton reaalisosialistisen järjestelmän heikkoudet olivat ilmeiset. Mutta tästä ei pidä tehdä sitä päätelmää, ettei sivistykseen perustuvalle yhteisöllisyydelle ja yhteisvastuulle olisi merkittävää sijaa Suomessa tai maailmassa. Suomalaisen yhteiskunnan arvokkaimmat asiat kuten tasa-arvoinen koulujärjestelmä, vapaa tutkimus, kattava perusterveydenhuolto, inhimilliset hoivapalvelut eivät juurikaan nojaa yksityiseen omistukseen tai muutoinkaan rahallisiin kannustimiin. Opettajat, tutkijat, terveyskeskuslääkärit, hoitajat ja monet muut sitoutuvat työhön sielullaan ja sydämellään.

Toki he pitävät oikeana sitä että heille myös maksetaan työn tekemisestä. Mutta tämän kaltaiset ammatit ovat esimerkkejä työstä, joissa työn laatu on koulutuksen ohella enemmän seurausta työntekijän vahvasta sisäisestä kutsumuksesta kuin rahallisista kannustimista. Vasta kun työmäärä ylittää kaiken kohtuuden, alkaa ilmetä uupumuksen seurauksena kyynisyyttä ja välinpitämättömyyttä työn laatua kohtaan. Henkinen ylikuormitus on vakava uhka kenen tahansa kutsumukselle. Mutta yleisesti ottaen nämä ihmiset ovat vahvasti yhteisöllisiä, toisista ja koko yhteisöstä vastuuta tuntevia henkilöitä. He välittävät ja huolehtivat ja näkevät vaivaa, vaikka saisivat saman palkan pienemmälläkin työllä. Ajatus virkavastuusta ja virkaan kuuluvasta vahvasta työsuhdeturvasta ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisten uskollisuus työssä on palkittu vahvalla työsuhdeturvalla, kun raha ei ole ollut kannusteeksi käypä väline.

Wahlroosin ajatus ihmisen itsekkyydestä ja yksityisen omistamisen innostavasta merkityksestä on haastava. Voimme joko palkita ihmisen itsekkyyttä antamalla entistä enemmän tilaa yksityiselle omistamiselle ja yksityiselle liiketoiminnalle. Tai voimme tutkimuksen, opetuksen ja kulttuurin keinoin pyrkiä lisäämään yhteisöllisyyttä, yhteisvastuuta ja solidaarisuutta ihmisten yhteisöissä niin, että luontaiselle itsekkyydelle ja ahneudelle jää entistä vähemmän tilaa. Mitä enemmän yksilö jätetään oman onnensa sepäksi yksin takomaan, sitä vaikeampaa hänen on oivaltaa, että yhteinen onnen takominen luo kestävämmän maailman sekä hänelle itselleen että yhteisölle kokonaisuutena.

Lähestyvät kunnallisvaalit haastavat myös meidät sosialidemokraatit pohtimaan, minkälaisten arvojen pohjalta ja minkälaisen ymmärryksen varassa me teemme poliittista työtä kuntien ja kaupunkien valtuustoissa. Minkälainen ihmiskäsitys meillä on? Jaksammeko uskoa kuntien työntekijöiden yhteisvastuuseen ja yhteisöllisyyteen, vai annammeko periksi opille ihmisen ahneudesta? Satsaammeko organisaatioiden ja johtamiskulttuurin kehittämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin kun haluamme nostaa julkisen sektorin tuottavuutta? Vai etsimmekö tehokkuutta ja tuottavuutta siirtämällä kuntien palvelutoimintoja entistä enemmän yksityisen liiketoiminnan piiriin?

Tutkimusten mukaan suomalaiset pitävät tärkeänä sitä, että valtio ja kunnat huolehtivat perusopetuksesta, terveydenhuollosta ja vanhusten ja ikäihmisten koti- ja laitoshoidon palveluista. Ihmiset ovat valmiita maksamaan veroja, jos voivat luottaa siihen, että he saavat maksutta tai lähes maksutta tarvitsemansa palvelut silloin kun tarve ilmenee. Tämä perusasenne kuitenkin muuttuu toisenlaiseksi silloin, jos kansalaiset toistuvasti pettyvät silloin, kun he tarvitsevat palveluita. Hiljattain julkaistussa Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa kävi ilmi, että myös sosialidemokraattien joukossa on merkittävä joukko heitä, jotka ovat dramaattisesti pettyneet kuntien palvelujen laatuun. Pettymyksiä ovat koneet eniten kaikkein pienituloisimmat ja ne joilla on vähiten koulutusta. Tämä ryhmä on juuri se ryhmä joka ei ole korkealaatuisen työterveyshuollon piirissä, eikä muutenkaan kykene turvautumaan yksityisiin terveyspalveluihin.

Nämä paljon kuntien palveluita käyttävät ja usein pettyneet ihmiset haikailevat yksityisten palvelujen asiakkaiksi. He eivät enää luota kuntien kykyyn tuottaa hyviä tai asiallisia terveys- ja sosiaalipalveluja. Siksi he toivovat, että kunnat siirtäisivät enemmän toimintojaan kaupallisille markkinoille, yksityiselle sektorille. Käytännön kokemukset ovat niin vahvoja pettymyksiä, että sosialidemokraattien tärkeänä pitämä periaate julkisten palvelujen säilyttämisestä jää toiseksi. Käytäntö voittaa teorian.

Tämä on minusta tärkeä havainto juuri nyt kun valmistaudumme kunnallisvaaleihin. Tutkimus antaa vakavan viestin siitä, että meidän on toden teolla toimittava niin kuin puheenjohtaja Urpilainen julistaa: Terveydenhuoltoon on tehtävä laaturemontti. Palvelujen laadun selkeä kehittäminen on aivan välttämätöntä myös päivähoidossa, perusopetuksessa ja vanhustenhuollossa. Laadun parantamiseen tarvitaan rahaa, jotta kunnat selviävät haasteesta. Hallituksen budjettiesitys ei ota riittävän vakavasti sitä laadullista ongelmaa, joka kuntien palveluissa monin paikoin on. Me olemme vaatineet ja tulemme vaatimaan merkittävästi suurempaa panostusta kuntien valtionosuuksiin. Emme voi hyväksyä sitä, että laitoshoidossa oleva vanhus on aliravittu siksi, ettei kukaan ehdi auttamaan häntä syömisessä. Emme voi hyväksyä sitä, että psyykkisesti sairastunut nuori joutuu odottamaan puoli vuotta ennen kuin pääsee psykoterapiaan.

Laadun kehittämisessä ei ole kyse vain rahasta. Kuntien palveluprosessit ja niitä tuottavat organisaatiot tulee arvioida kriittisesti niin, että asiakas- tai kuntalaisnäkökulma on keskeisesti esillä. Kuntatyönantajan on rohkeasti tuettava henkilöstöä muutosprosesseissa ja huolehdittava henkilöstön jaksamisesta. Mitä paremmin työnantaja huolehtii henkilöstöstään, sitä paremmin henkilöstö tulee tuottaneeksi korkealaatuisia palveluita kuntalaisasiakkaille.

Hyvät kuulijat.

Sata vuotta sitten. tämän työväentalon syntyaikoihin, ihmiset unelmoivat omasta, itsenäisestä Suomesta. Paremmasta Suomesta, jossa kärsimys ja kurjuus, nälkä ja sorto ovat poissa. Puheissaan ja ajatuksissaan he tavoittelivat Suomea, jossa jokaisen kodin lapsi pääsisi kouluun, jossa jokaisen kunnan kaikki asukkaat saisivat nopeasti lääkärinapua, jossa jokaisella ihmisellä työelämän jälkeen olisi riittävä vanhuuden turva. Nämä unelmat eivät jääneet haaveiksi.

Ihmisillä on unelmia ja muutostoiveita myös tänään. Toreilla ja turuilla ihmiset puhuvat pettymyksistään, mutta niiden takaa löytyy odotuksia ja muutostoiveita, niitä joita voi sanoa myös unelmiksi. Maailma ei ole valmis. Suomi ei ole valmis. Meillä on tehtävää. Pysyäksemme liikkeellä puolueena me tarvitsemme viestejä ja terveisiä kodeista ja työpaikoilta, sairaaloista ja marketeista, päiväkodeista ja yliopistoista. Siksi me keräämme ihmisten unelmia. Unelmat eivät ole sosialidemokraateille keino paeta ankaraa todellisuutta. Ei, unelmat ovat meille viesti ihmisten todellisista kokemuksista ja ajatuksista. Ne ovat viesti, joka pitää meidät liikkeellä.

Ai mistä minä unelmoin? Siitä, että tämä työväentalo on kansalaisyhteiskunnan elinvoimainen paikka myös sadan vuoden päästä. Että tämä rakennus edelleen on yhteisöllisyyden ja sivistyksen talo tämän paikkakunnan ja isänmaan ja koko maailman parhaaksi menestykseksi.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu