Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Suomi Kauhajoen jälkeen

30.09.2008

Kolumni

Kansanlehti.fi 30.9.2008

Hotelliaamiaiselle Reykjavikissa 23. syyskuuta kantautui ensin yksi, sitten monta tekstiviestiä Suomen Kauhajoelta. Ampumavälikohtaus koulussa, kuolonuhrit mahdollisia. Saman päivän aikana selviää uhrien lukumäärä: kymmenen + yksi.

Muutaman päivän aikana käy selväksi, että kyse on Jokelan kaltaisesta massamurhasta taustoineen ja motiiveineen. On toteutunut se, mitä moni pelkäsi Jokelan jälkeen. Kyse ei ole yksittäisestä tapahtumasta vaan uudenlaisesta ilmiöstä yhteiskunnassamme. Oma häpeä ja itsensä vihaaminen kääntyy vihaksi muita ihmisiä kohtaan. Tuloksena on itsetuho siten, että mukaan kuolemaan otetaan mahdollisimman monia niistä, joiden edessä oma häpeä tuntuu pahimmalta. Tuttuja ihmisiä, omia luokkatovereita.

En tietenkään väitä tietäväni mistä suomalaiskoulujen massamurhat ovat siinneet. Mutta luulen, että jotain edellä kuvatun kaltaista on taustalla. Tiedämme ainakin, että taustalla on epäonnistumista, kiusatuksi tulemista, yksinäisyyttä, erilleen ajautumista ja lopulta vihaa, joka purkautuun niihin, jotka arkipäivässä ovat siinä ihan lähellä. Mieleen tulee väkisinkin hiljattain suomennettuna julkaistu kirja Poikani Kevin (Lionel Shriver: We Need to Talk About Kevin), jossa kuvataan Yhdysvaltalaisen perheen pojan outoa elämänkulkua nuorukaiseksi, joka panee koulussaan toimeen massaurhan. Romaani voitti ilmestyessään 2005 Orange-palkinnon.

Kauhajoen tapahtuman jälkikeskusteluissa on ollut useita säikeitä. On perustellusti, myös kansainmväisissä kommenteissa, ihmetelty Suomessa olevaa aseiden ja lupien määrää. Suomi on USA:n ja Jemenin jälkeen kolmanneksi aseistetuin maa, kun katsotaan kuinka paljon meillä on aseita kansalaisia kohden. Toinen keskustelun säie on koskenut koulujen oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon voimavaroja. On arvioitu, että onnettomat tapahtumat olisi voitu estää, jos nuorten miesten kohdalla mielen sairastuminen olisi ajoissa havaittu ja jos terapiaa olisi ollut saatavilla. Lama-ajan leikkausten on arveltu olevan yksi syy siihen, että olemme nyt tässä tilanteessa.

Kolmas keskustelun ulottuvuus on nostanut esiin kotien vastuun ja meidän jokaisen vastuun lähimmäisestämme. Nuori ministeri Katainen on, vähän kömpelöin sanakääntein, peräänkuuluttanut "välittämisen ryhtiliikettä" maahan. Onko ryhti juuri nyt oikea sana, kun kaksi erittäin ryhdikkäältä näyttänyttä nuorta miestä on omasta mielestään ryhdikkäästi ottanut lähimaailmaansa hetkeksi haltuun?

Olen itse hätkähtänyt muutamista (muistakin) keskusteluhavainnoistani. Erityisen järkyttävää oli katsoa onnettomuusviikon torstai-illan A-talk ohjelmassa ministeri Holmlundin kovaa ja kylmää esiintymistä. Syntyi kuva, ettei ministeri ymmärrä, mitä maassa on tapahtunut. Että hän ei ollenkaan kykene eläytymään Kauhajoella omaisensa menettäneiden suruun ja tuskaan. Että hän ei ymmärrä, miltä tuntuu olla oppilas, joka kouluun mennessään ajattelee pistoolia, tai miltä tuntuu olla opettaja, jota painaa vastuu oppilaiden turvallisuudesta maassa, jossa saman vuoden aikana tapahtuu kaksi käsiaseella toteutettua massamurhaa. Vaikutelma ministerin empatiakyvyttömyydestä syntyi tavasta, jolla Holmlund suhtautui mm. pääministerin esittämiin vaatimuksiin ampuma-aselain reippaasta tiukentamisesta. Oliko liikaa odotettu, että ministeri olisi selkeästi luvannut ampuma-aselakien tiukentamista?

Myös pääministeri Vanhasen eräät kommentit synnyttivät vaikutelman empatiakyvyn puutteesta. Lehtitietojen mukaan Vanhanen on varoitellut psykolgisoimasta Kauhajoen tapahtumia. Hän on korostanut, että Kauhajoen ja Jokelan myötä maahamme on ilmaantunut uusi rikollisuuden laji. On tietenkin totta että massamurha on rikos. Mutta maatamme nyt kohdannut kriisi ei avaudu oikealla tavalla niin, että sitä tarkastellaan ensisijassa rikollisuusilmiönä. Jos näin tehdään, silloin keskitytään siihen, miten rikolliset saadaan ajoissa kiinni. Poliisi keskittyy nettiseurantaan ja kansalaiset alkavat arvioida sitä, kuka meistä milloinkin aikoo syyllistyä massamurhan toteuttamiseen. Lehdistä on jo saanut lukea ehdotuksia siitä, miten meidän tulee tarkkailla toisiamme ja ilmoittaa poliisille, jos lähimmäisemme käyttäytymisessä tapahtuu outoja muutoksia.

Kun asiaa tarkastellaan rikollisuutena, ei päästä kiinni ilmiön syihin. Syihin pääseminen edellyttää sitä, että annamme luvan siihen, että asiantuntijat poihtivat ilmiön psykologisia ja sosiaalisia taustatekijöitä. Asiat ovat psykologiassa usein tuskastuttavan vaikeaselkoisia, mutta tämän ei saan antaa turhauttaa yhteiskuntapolitiikan tekijöitä. On tietoisesti tähdättävä siihen, että tällaiselle väkivaltakäyttäytymiselle ei ole tarvetta. Pelkään, että ongelmasta ei selvitä pelkästään kansalaisten keskinäisen välittämisen korostamisella. Kyllä me nyt tarvitsemme myös tietoista rahallista panostusta lasten- ja nuorisopsykiatrian puolelle. Tarvitsemme lisää ammattilaisia koulujen ja oppilaitosten terveydenhuollon ja oppilashuollon tehtäviin. Toivottavasti valtiovarainministeri oli tosissaan kun hän sanoi, että tämän ongelman ratkaisemiseen hallitus on valmis käyttämään niin paljon rahaa kuin tarvitaan.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu