Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Itsenäisen Suomen nykypäivä

11.12.2008

Juhlapuhe

Vantaan kaupungin ja Korson sosialidemokraattien juhla 6.12.2008

Suomi viettää tänään itsenäisyytensä 91-vuotisjuhlaa. Tällaisena päivänä mielet ja mietteet suuntautuvat sekä menneeseen että tulevaan. Oman sukupolveni edustajana haluan ilmaista syvän kiitollisuuteni ja arvonantoni veteraanisukupolvea kohtaan, jonka ansiosta meillä Suomessa on kaikki se hyvä, mikä meillä tänä päivänä on. Sotavuosien raskaitten velvollisuuksien täyttäminen ja sodan jälkeisen ajan ankara työ maan jälleenrakentamisessa ja kehittämisessä ansaitsevat meidän kaikkien kunnioituksen.

Suomen itsenäisyys, sen säilyminen sotien raunioittamassa Euroopassa sekä maan kehittyminen nykyisenkaltaiseksi vauraaksi länsimaaksi eivät ole millään tavalla itsestään selvyys. Historia ei tapahdu vääjäämättä vaan ihmisten tekemien ratkaisujen ja ponnistelujen tuloksena. Maamme historia olisi voinut muodostua aivan toisenlaiseksi.

Kuluneella viikolla annettiin Finlandia palkinto nuorelle kirjailijalle Sofi Oksaselle hänen romaanistaan Puhdistus. Luin teoksen itsekin syksyn aikana. Kirja on rankkaa luettavaa. Se avaa yhden näkökulman naapurimaamme kohtaloihin Neuvosto-Viron ajoilta nykyaikaan. Historian todellisia tapahtumia kuvataan maahan poljettujen naisten näkökulmasta. Poliittisen koneiston ja miesten toteuttaman väkivallan ja mielivaltaisen alistamisen kohteina naisen asema oli koiran asemaa huonompi. Kirjaa lukiessa tajuaa jälleen kerran, miten paljolta kärsimykseltä me olemme välttyneet, kun kykenimme säilyttämään itsenäisyytemme. Ymmärtää miten ratkaisevia yksilön kannalta ovet keskeiset arvot, itsenäisyys ja vapaus.

Mutta helppo ei ole ollut Suomenkaan, suomalaisten naisten ja miesten tie. Kun Suomi 90 vuotta sitten vietti itsenäisyytensä yksivuotispäivää, kansakunta oli äärimmäisellä tavalla kahtia jakautunut. Takana olivat sisällissodan veristen taisteluiden ja sen jälkeisen vankileirikurjuuden kokemukset. Väkivallan ja julmuuden tuloksena nuoressa itsenäisessä tasavallassa oli tuhansittain leskiä, orpoja ja lapsensa tai läheisensä menettäneitä kansalaisia. Ihmisten mielet ja sielut olivat rikkirevittyjä. Kansa jäi itsenäisen valtion synnytystuskissa juuri ja juuri henkiin kansana. Isänmaa oli vapaa, mutta miten ihmiset kokivat isänmaansa, kun veljessodassa vastakkain olivat erilaiset käsitykset itsenäisestä Suomesta? Suomi oli itsenäinen, mutta miten itsenäisiä olivat suomalaiset kahtia jakautuneessa ja henkisesti syvien iskujen haavoittamassa kansakunnassa? Millaista isänmaallisuutta tunnettiin vastasyntyneessä Suomessa, jossa vajaan vuoden sisällä oli koettu aseellinen vallankaappausyritys ja sen väkivaltainen kukistaminen sekä voittaneen osapuolen epäinhimilliset rankaisutoimet hävinneitä kohtaan?

Nuori kansakunta joutui äärimmäisen suuren tehtävän eteen. Tapahtuneesta huolimatta ja juuri sen takia oli pyrittävä kaikin tavoin rakentamaan keskinäistä luottamusta ja yhtenäisyyttä. Käytännössä tämä ulkonaisen yhtenäisyyden rakentaminen tarkoitti sitä, että kuin yhteisestä sopimuksesta päätettiin vaieta menneistä asioista. Uskottiin, että vaikeatkin haavat arpeutuvat ja paranevat aikanaan, kun niitä ei kosketella. Samaan aikaan tavalliset ihmiset niin punaisten kuin valkoistenkin puolella tunsivat sisimmässään katkeruuden, häpeän ja syyllisyyden tunteita siitä, missä olivat olleet mukana ja mihin olivat osallistuneet. Tuhannet olivat kuin ajopuina joutuneet voimakkaiden virtojen kuljetettaviksi kun johtajien nostattamat suuret tunteet ja sokea usko oman asian oikeutukseen oli antanut heille sen moraalisen perustan, joka lopulta johti omavaltaisiin ja sattumanvaraisiin surmatekoihin tai välinpitämättömyyteen taisteluissa ja vankileireillä.

Ihmisten mielissä 90-vuotta sitten oli myös tavattoman paljon surua. Inhimilliset menetykset olivat suuret. Koteja tuhoutui valtava määrä. Perheiden ja yksilöiden elämä raunioitui käytännössä. Uutta elämää jouduttiin rakentamaan nollatasolta alkaen. Kun kansakunta valitsi selviytymisstrategiakseen vaikenemisen, merkitsi tämä sitä, ettei menetysten suremiselle, surutyölle, jäänyt tilaa. Ihmiset koteloivat oman surunsa sisälleen. Monet sairastuivat tavalla tai toisella tämän käsittelemättömän surunsa takia. Tänä päivänä monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että vain suremisen kautta voidaan parantaa suurten menetysten aiheuttamia haavoja.

Usein kuulee väitettävän, että vasta talvisota yhdisti suomalaiset yhdeksi kansaksi. Ulkoinen uhka ja sen menestyksekäs torjuminen yhteisvoimin on tietysti yhdistänyt etenkin rintamalla rinta rinnan taistelleita miehiä. Poliittisten näkemysten erot jäivät taustalle silloin, kun juoksuhaudoissa ja korsuissa jaettiin vahtivuoroja. Sodan päätyttyä poliittinen ilmapiiri maassa oli voimakkaasti jakautunut. Päälinjana kuitenkin säilyi monipuoluejärjestelmään perustuvan demokratian vahvistuminen. Hyvin pian kävi selväksi, että tämä yhteistyöhön ja sopimuspolitiikkaan perustuva linja koituu kaikkien parhaaksi. Ulkopoliittisissa, talouspoliittisissa ja maan kehittämiseen liittyvissä paineissa löydettiin riittävä yhteisymmärrys niin suunnasta kuin keinoistakin. Tulokset puhuvat puolestaan.

Nyt taakse jäävä vuosi on ollut kansalaissodan merkkivuosi. Vuoden mittaan on eri puolilla maata järjestetty monenlaisia tapahtumia, seminaareja ja muistotilaisuuksia tämän kipeän aiheen ympärillä. Merkkivuoden aikana ja sen tapahtumiin liittyen on julkisuuteen saatettu kansalaissotaa koskevaa uutta tutkimusta. Olen itse osallistunut muutamiin tämän merkkivuoden tapahtumiin.

Minusta on näyttänyt siltä, että henki näissä tapahtumissa on ollut totuutta etsivä ja samalla hoitava. 90-vuoden välimatka murheellisiin tapahtumiin on helpottanut asioiden täsmällistä arviointia ja tutkimushavaintojen tarkkaa raportointia. Kipeän aiheen käsittelyllä on pyritty piirtämään tarkkaa ja monipuolista kuvaa siitä, mitä tapahtui ja mitkä asiat johtivat eri vaiheissa niihin katastrofaalisiin seurauksiin, jotka tunnemme. Merkkivuoden aikana eri tapahtumat, muistohetket ja muistotilaisuudet ovat antaneet tuhansille ihmisille mahdollisuuden ja luvan ilmaista avoimesti suruaan.

Vuosikymmenten jälkeen ilmoille pääsevä suru ei ole kuluneena vuonna jakanut kansakuntaa. Painopiste ei ole ollut syyllisten etsimisessä ja jälkikäteen annettavissa tuomioissa tai taannehtivasti esitetyissä anteeksipyynnöissä. Ennemmin on käynyt niin, että suru yhdistänyt meitä. Suru on muistuttanut meitä nuoren tasavallan synnytystuskien kivuista. Ne synnytyskivut ovat osa yhteistä historiaamme, jonka emme toivo koskaan toistuvan tämän maan kohdalla.

Mitä kuuluu Suomelle tänään? Mitä näemme kun yritämme katsoa eteenpäin? Juuri nyt meitä huolestuttaa edessä oleva taloudellinen taantuma. Toisella puolella maailmaa alkunsa saanut rahoituskriisi ulottaa vaikutuksensa myös Eurooppaan ja Suomeen. Kasvun pysähtyminen uhkaa maassamme kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Kodeissa, yrityksissä ja kunnissa tunnetaan suurta epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Ihmiset odottavat, että maan poliittinen johto toimii päättäväisesti ja johdonmukaisesti työllisyyden edistämisessä ja taloudellisen selviytymisen vahvistamisessa. Taloudellisen taantuman tilanteessa valtion tehtävänä on elvyttävillä toimilla rakentaa silta yli epävarmuuden synkän virran. Nyt olisi tärkeätä vahvistaa luottamusta siihen, että vaikeina aikoina kannettavaksi tulevat kuormat kannetaan yhdessä. Viime laman jäljiltä on vielä paljon ihmisiä, joiden haavat eivät ole ehtineet parantua kovien leikkausten jäljiltä. Oikeaa isänmaallisuutta ja yhteisöllisyyttä olisi nyt huolehtia siitä, ettei näiden ihmisten asemaa entisestään heikennetä silloin, kun niukkenevista resursseista päätetään valtion ja kuntien tasolla.

Hyvinvointivaltiomme on toistuvasti arvioitu olevan kriisissä jo ennen kuin talouden suhdanteet yhtäkkiä heikkenivät. Hyvinvointivaltion kriisinä on pidetty toisaalta sitä, että sen rahoittaminen on käymässä yhä vaikeammaksi tilanteessa, jossa verotuksen kiristämistä ei pidetä mahdollisena. Toisaalta hyvinvointivaltio kriisin merkkinä on pidetty sitä, että monet keskeiset hyvinvointipalvelut toimivat puutteellisesti. Valtio ja kunnat eivät riittävästi kykene huolehtimaan ihmisten hyvinvoinnista tänä päivänä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kansalaisten hyvinvointi ei koskaan ole ollut eikä voi olla vain valtion tai kuntien vastuulla oleva asia, paitsi joidenkin ihmisten kohdalla. Puhe hyvinvointivaltiosta on saattanut antaa väärän kuvan hyvinvoinnin rakentumisesta. Hyvinvoinnin perustava lähtökohta on aina ollut ihminen itse, hänen tahtonsa ja pyrkimyksensä. Oman selviytymisen turvaaminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen on ihmisen luonnollinen ja jopa hyvin alkeellinen pyrkimys. Vastasyntynyt korottaa äänensä saadakseen huomiota, suojaa, lämpöä ja ravintoa. Heti synnyttyään ihminen aloittaa hyvinvoinnin edistämistyönsä.

Toisten ihmisten, äidin, perheen, suvun ja yhteiskunnan tehtävänä on tämän yksilön hyvinvointipyrkimyksen tukeminen. Hyvinvointivaltiossa yhteiskunnan tehtävänä on yksilön kasvun ja kehityksen tukeminen niin, että yksilön omat voimat edistää omaa hyvinvointiaan kasvavat. Hyvä yhteisö huolehtii siitä, että sen jokainen jäsen kykenee selviytymään ja saa riittävän tukevat jalansijat omia askeleitaan varten. Suomessa valtion ja kuntien tulee rakentaa näitä pitäviä jalansijoja ihmisille monin eri tavoin ja eri ikävaiheissa. Uskon, että meidän tulisi vielä paljon enemmän olla kiinnostuneita ihmisten yksilöllisistä erityistarpeista, mahdollisuuksista ja vahvuuksista. Jokaisen tulisi voida tuntea, että hänellä on oikeasti mahdollisuus tulla vahvemmaksi, päästä eteenpäin, parantaa omaa tilannettaan ja onnistua elämässään.

Itsenäisyys on tärkeä arvo paitsi kansakunnan myös yksilön kohdalla. Julkisen vallan tulee mahdollistaa yksilöiden itsenäinen elämä ja hänen yksilöllinen kehityksensä ja eteenpäin pääsemisensä. Hyvinvointi valtiossa, kunnissa ja kodeissa syntyy yhteisön vahvistamien ja yhteisön kannustamien yksilöiden omien pyrkimysten tuloksena. Näin itsenäisyyspäivänä minä unelmoin sellaisesta hyvinvointivaltiosta, jossa kansalaiset tuntevat voivansa hyvin ja jossa he tuntevat olevansa oman elämänsä itsenäisiä toimijoita. Kun lähivuosina yhä suurempi osa ihmisistä siirtyy eläkkeelle, he ovat juuri sitä väkeä, joka on innokas pitämään itse huolta omasta hyvinvoinnistaan. Kuntien ja valtion tehtävänä on tämän innokkuuden ja aktiivisuuden tukeminen.

Elämä tapahtuu enimmäkseen muista syistä kuin kuntien ja valtion päätöksestä. Elämä syntyy ja kasvaa meistä, ihmisistä, kansalaisista. Julkisen vallan tehtävänä on luoda turvaa ja vahvistaa mahdollisuuksia tämän meidän elämämme kehittymiselle ja eteenpäin menolle sekä menestymiselle. Julkinen valta ei voi tehdä meitä onnellisiksi, mutta sen tehtävänä on rakentaa siltoja, joita pitkin meidän on hyvä kulkea kun tavoittelemme hyvää ja onnellista elämää.

Toivotan hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu