Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Onko elämää vuoden 2209 jälkeen

17.07.2009

Kolumni Turun Sanomat 17.7.2009

Saaristomerellä, Björköstä Nauvoon alkuviikosta purjehtiessa siihen taas törmäsi. Lähes tuuleton meri paljastaa sinilevän määrän. Levä on paikoin niin paksua, että se näyttää kasvishernekeitolta. Rannassa, lahdenpohjukoissa, jossa vesi seisoo paikallaan, levä kukkii todellakin sinisenä. Nyt ymmärrän, miksi sitä sanotaan sinileväksi.

Ympäristön havaittava saastuminen aiheuttaa muutoksen maailmankuvassani. Rakastamani meri on kuolemassa. Käännettä parempaan ei havaitse, vaikka sitä odottaa ja toivoo.

Suomen on omassa ympäristöpolitiikassaan hoidettava oma tonttinsa kuntoon. Tämä koskee erityisesti maatalouden aiheuttamaa ravinnekuormitusta. Toiseksi Suomen politiikan tulee olla aktiivista ja kokoaikaisesti aloitteellista naapurimaiden, erityisesti Venäjän, Baltian maiden ja Puolan suuntaan. Itämeren alueen laajin ja monimuotoisin saaristoalue kuuluu Suomeen. Sen tuhoutuminen olisi juuri meille kohtalokasta.

Yhteistyön naapurimaiden kanssa on tähdättävä paitsi sitoviin sopimuksiin jätevesipäästöjen vähentämiseksi sekä öljyvahinkotorjuntakyvyn kehittämiseksi, myös omiin rahallisiin panostuksiin. Hallituksen tekemät ratkaisut merentutkimusorganisaation uudistamiseksi eivät ole herättäneet pelkästään luottamusta. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan ja Valtiontalouden tarkastusviraston tulisikin tarkoin seurata tehtyjen organisaatiomuutosten vaikutusta itse toimintaan merentutkimuksen ja ympäristönsuojelun osalta.

Ympäristöä koskevan tutkimuksen tulisi olla ehdottomasti riippumatonta. Ympäristön muutosta koskevat huolenaiheet ovat nousemassa yhä suuremmiksi. Ja on ilmeistä että peruuttamattomien ympäristövahinkojen torjumiseksi vaadittavat toimenpiteet ovat entistä kalliimpia. Lyhyen ajan taloudelliset intressit ovat kovat ja ne ovat usein vastakkaiset ympäristön kestävyyden turvaamiselle.

Päätökset ovat pieneltä osaltaan yksittäisten ihmisten omia ratkaisuja, mutta merkittävimmät päätökset tehdään poliittisella, lainsäädännön tasolla. Oikeita päätöksiä varten tarvitaan oikeata ja luotettavaa tietoa ympäristön tilasta ja kehityksestä sekä keinoista, joilla epäsuotuisa kehitys voidaan pysäyttää. Tieto lisää tuskaa, mutta ehkä on niin että vasta riittävä ahdistus saa meidät suostumaan tarvittaviin päätöksiin.

Ajatus siitä, että havaittu ilmastonmuutos voi johtaa hallitsemattomaan ilmaston lämpenemiseen tällä planeetalla, herättää kysymyksiä, joita ei ole ennen tullut kysyneeksi. Onko todellakin koko maapallon elämä vaarassa tuhoutua?

Kykeneekö ihminen aiheuttamaan niin suurta tuhoa, että maan ekosysteemi ei kykene palauttamaan tasapainoa? Mitä minulle merkitsee tieto mahdollisuudesta, että sivilisaatiomme saattaa pahimmassa tapauksessa lakata olemasta kahdensadan vuoden kuluttua?

Eikä kyse ole myöskään siitä, että joku kahjo haluaisi tuhota elämän painamalla ydinasenappia. Uhka hallitsemattomasta ilmaston lämpenemisestä nousee meidän jokapäiväisestä elämäntavastamme, joka perustuu laajalti fossiilisiin polttoaineisiin.

Ikävintä on ettei tähän ilmaston lämpenemisuhkaan oikein voi suhtautua uskonnollisena katsomuksena. Ei voi ikäänkuin harkita omaksuuko sellaisen uskonnollisen vakaumuksen, johon sisältyy ajatus maailmanlopusta lähitulevaisuudessa.

Maailmanlopun uhkaa ei tällä kertaa taida päästä pakoon etsimällä vastauksia eksaktien luonnontieteiden parista. Päinvastoin, juuri luonnontieteet tuottavat nyt huolestuttavaa tietoa maailman tilasta ja tulevaisuuden uhkista.

Uhkaa voi yrittää paeta kahdella tavalla. Joko niin että kieltäytyy ajattelemasta koko asiaa ja uskottelee että tutkijat ovat väärässä. Tai sitten niin, että ottaa tutkimustiedon tosissaan ja tekee voitavansa sen eteen että ilmaston lämpeneminen saataisiin ajoissa pysäytetyksi.

EU on ollut aloitteellinen tässä asiassa. Yhdysvaltojen uusi hallitus on herättänyt toiveita. Huonomminkin voisi olla. Sopimukset, joissa tavoitteeksi asetetaan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen kahteen asteeseen, ovat tärkeitä ilmaistessaan oikeansuuntaista tahtotilaa ja tietoisuutta uhkan olemassaolosta.

Mutta pelkät sopimukset eivät riitä. Tulevat sukupolvet odottavat, että päättäjien hyvä tahto konkretisoituu käytännön politiikkana, joka pelastaa tulevaisuuden elämälle ja sivistykselle tällä planeetalla myös vuoden 2209 jälkeen.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu