Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Politiikkaa rahalla

19.06.2009

Kolumni Turun Sanomat 19.6.2009

Kun otsikot päivästä toiseen puhuvat pääministerin valehtelusta, on poliittinen järjestelmä jonkinasteisessa kriisissä. Vaikka lehdet voi laittaa juhannussaunan pesään, paranevat poliittisen järjestelmän mustelmat hitaammin. Viime keskiviikkoinen yhteenotto eduskunnassa opposition ja pääministerin välillä jäi lyhyeksi. Puhemiesneuvosto piti kuitenkin pääministeriin kohdistuvaa julkista kirjoittelua sen luokan asiana, että eduskunnan tiukkaan aikatauluun otettiin ylimääräisenä numerona mahdollisuus kysyä pääministeriltä oliko hän puhunut totta eduskunnan edessä oman puolueensa vaalirahoitusasiassa.

Kysymys siitä, onko pääministeri valehdellut eduskunnan edessä, on poliittisten käytöstapojen kannalta vakava kysymys. Sen vakavuus liittyy siihen nauttiiko hallitus eduskunnan luottamusta ja onko pääministerillä edellytykset jatkaa tehtävässään. Tällä kertaa taustalla on kuitenkin paljon laajempi asia, vaalirahoituksen avoimuus. Nykyaikaisessa mediayhteiskunnassa vaalirahoitus vaikuttaa merkittävästi siihen, kuka pääsee käyttämään ylintä poliittista valtaa. Siksi äänestäjillä on oikeus tietää, mitkä tahot ovat vaalirahoituksen takana.

Vaalirahoituksen antajalla on laillinen oikeus tukea niitä tavoitteita, joita ehdokas ja puolue ajavat. Niin ammattiyhdistysliikkeellä kuin yrityksillä ja elinkeinoelämälläkin on oikeus edistää vaalirahoituksen avulla sellaisen vaalituloksen syntymistä, joka todennäköisimmin edistää niiden tavoitteita. Sama koskee yksittäisiä henkilöitä, jotka saattavat merkittävällä määrällä rahoittaa ehdokkaan tai puolueen kampanjaa. Kansanvallan näkökulmasta on tärkeätä, että tieto rahalla vaikuttamisesta on julkinen. Julkisen tiedon perusteella äänestäjä voi arvioida, onko valituksi tullut henkilö tai vaaleissa menestynyt puolue enemmän rahoittajansa kuin äänestäjiensä asialla.

Erityisen tärkeää tämän arvioiminen on silloin, kun vaalirahoituksen antajana on taloudellista voittoa tavoitteleva yritys tai yhteisö. Merkittävän tuen saaminen on omiaan synnyttämään paitsi kiitollisuutta myös kiitollisuuden velkaa ja henkistä sidettä lahjan saajan ja antajan välille. Kun tämä suhde on julkisesti tiedossa, voidaan arvioida vääristääkö kiitollisuuden velka poliittista päätöksentekoa niin, että kansanvalta jää yksityisen intressin varjoon. Esimerkiksi kaavoitusta koskevat ratkaisut ovat sellaisia, joissa yksittäisen yrityksen intressi voi olla vastakkainen laajojen kansalaisryhmien tavoitteille.

Aatteellisten yhdistysten, kansalaisjärjestöjen ja ammattiyhdistysliikkeen antama vaalirahoitus ei demokratian näkökulmasta sisällä samanlaisia ongelmia kuin yksityisten yritysten antama vaalirahoitus. Niiden olemassaolo ei tähtää yksityisten voittojen kartuttamiseen vaan jäsenistön etujen ajamiseen. Ammattiyhdistysliikkeen asettamat yhteiskunnalliset tavoitteet ovat sen jäsenistön asettamia tavoitteita. Tuki puolueille ja ehdokkaille tähtää näiden yhteisten tavoitteiden edistämiseen. Huomattava osa jäsenistöstä ja vaalituen rahoittajista myös äänestää sitä puoluetta, jota hänen järjestönsä taloudellisesti tukee. Ammattiyhdistysliikkeeltä saadun vaalirahoituksen muodostama uhka kansanvallan toteutumiselle on siten lähinnä teoreettinen. Tästä huolimatta vaatimus ammattiyhdistysliikkeen vaalirahoituksen avoimuudesta on mielestäni oikeutettu. Salailu syö poliittisen järjestelmän uskottavuutta ja ylläpitää epäilyksiä korruptiosta.

On todettu, että ammattiyhdistysliikkeen jäsenistöllä on oikeus tietää oman järjestönsä antamasta vaalirahoituksesta. Vastaava vaatimus voidaan esittää yritysten osalta. Jos yritys harjoittaa poliittista vaikuttamista, asiakkaalla on oikeus tietää siitä. Yritysten antama vaalirahoitus on viimekädessä asiakkailta kerättyä rahaa. Vaalirahoituksen julkisuus antaisi asiakkaille mahdollisuuden valita, mitä poliittista ohjelmaa hänen rahoillaan tuetaan. Asiakkaiden halu tietää yrityksen harjoittamasta politiikasta ei ole uusi asia. Kun yritykset voivat rahoillaan vaikuttaa politiikkaan, on tämä mahdollisuus taattava myös yritysten asiakkaille. Tämä toteutuu vasta sitten kun vaalirahoituksesta tulee julkista.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu