Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Ihmisoikeuspolitiikan resurssit ja haasteet

01.10.2009

Puheenvuoro

Perus- ja ihmisoikeusfoorumi eduskunnassa 1.10.2009

Suomalaisen yhteiskunnan eettiset ja moraaliset arvot ovat eurooppalaista perua. Meidän kulttuurimme ja sivistyksemme ovat osa eurooppalaista kulttuuri- ja sivistysperintöä, jonka pääjuuriksi luetaan tavallisimmin seuraavat kolme asiaa: antiikin kreikan humanismi, kristinuskon yksilön arvoa korostava ihmiskäsitys sekä roomalainen oikeudellinen ajattelu. Yhdessä nämä muodostavat historiallisen perustan, jonka pohjalta niin oikeusvaltioajattelu kuin ihmisoikeusajattelukin ovat kehittyneet. Kun tähän lisätään valistuksen, rationalismin ja liberalismin vaikutus meillä on käsissämme se pohja jolta ihmisoikeusajattelu on kehittynyt. Aatteellinen pohja on vanha vaikka ihmisoikeusterminologia on vielä nuorta.

Suomalaisen yhteiskunnan kehitys aktiiviseksi ja aloitteelliseksi toimijaksi kansainvälisillä foorumeilla alkoi 1800-luvulla Ruotsin yhteydestä irrottautumisen jälkeen. Kansallisen identiteetin vahvistaminen merkitsi monien siteiden ja vuorovaikutuksen lisäämistä Keski-Euroopan suuntaan. Paitsi Äiti-Venäjä, myös Skandinavia ja etenkin Keski-Eurooppa toimivat peilinä, josta yritimme katsoa itseämme ja arvioida omia kehityshaasteitamme ja mahdollisuuksiamme.

Maan itsenäistyminen 1917 toi meille täysivaltaisuuden oman asemamme ja aktiivisuutemme määrittelemisessä kansainvälisissä yhteyksissä. 1800-luvun lopulta alkaen vahvistunut kansalaisyhteiskunta oli tavattoman tärkeä voimavara itsenäisen valtion ja yhteiskunnan kehittämisessä. Monet kansalaisyhteiskunnan kannalta tärkeät yhdistykset, järjestöt sekä poliittiset liikkeet ovat syntyneet 1800-luvulla. Sisällissodan yhteenotoissa menetettiin valtava määrä juuri kansalaisyhteiskunnan voimavaroja. Tästä huolimatta maan kehittäminen käynnistyi nopeasti itsenäisyyden ajan alkuvuosina.

Ratkaisevaa ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien vahvistumiselle oli se, että maata kyettiin rauhan tultua kehittämään demokraattisen järjestelmän puitteissa. Demokratiaa uhkasivat vaarat milloin oikealta milloin vasemmalta. Kansanvaltaisen järjestelmän säilyminen kuitenkin takasi sen, että kaikkien väestöryhmien edustajat olivat mukana yhteiskunnan kehittämisessä. Tämä mahdollisti sellaisen politiikan, jossa demokratian lisäksi korostuivat tasa-arvo, yhtäläinen sosiaaliturva, laaja kansansivistys yleisen oppivelvollisuuden kautta, sekä työväestön olojen kehittäminen työsuojelun, vakuutusten ja eläkkeiden muodossa. Kaikki nämä ovat olleet tärkeitä asioita perus- ja ihmisoikeuksien vahvistumiselle. Perusoikeuksien toteutumisen kannalta tärkeä uskonnonvapauslaki tuli myös voimaan jo itsenäisyytemme alkuvuosina.

Toisen maailmansodan ja meidän talvi- ja jatkosotamme jälkeen Suomi sijoittui geopoliittisella kartalla idän ja lännen väliin rauhansopimusta allekirjoitettaessa ja sen jälkeen. Maan ja yhteiskunnan kehityksen turvaamisessa keskeiseksi asiaksi tuli luottamusta vahvistavien hyvien naapuruussuhteiden ylläpitäminen Neuvostoliittoon. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja eräät muut rauhansopimuksen velvoitteet pakottivat poliittisiin ratkaisuihin, joissa yksilöiden ihmisoikeudet jäivät vähemmälle huomiolle.

Kylmän sodan muuttuessa idän ja lännen välisen liennytyksen kaudeksi Suomen valtiojohto havaitsi Suomen olevan kansainvälisesti merkittävä resurssi maantieteellisen ja poliittisen sijaintinsa takia. Hyvien suhteiden ylläpitäminen Neuvostoliittoon ei ollut sulkenut pois suhteiden ylläpitämistä Yhdysvaltoihin ja läntisen Euroopan maihin. Jälkeenpäinkin ajateltuna ETYK:in saaminen Helsinkiin oli merkittävä foorumi Suomelle. Uskon että tämä tapahtuma paitsi toi Suomelle näkyvyyttä myös lisäsi meidän itseluottamustamme terveellä tavalla ja antoi eväitä aktiiviseen toimintaan rauhan- ja ihmisoikeuskysymyksissä.

Hyvät kuulijat

Valtioneuvoston selonteko sisältää laajan katsauksen Suomen ihmisoikeuspolitiikasta tänään. Asiakirjasta käy hyvin ilmi se, että Suomen ihmisoikeuspolitiikka ankkuroituu kansainväliseen oikeuteen ja erilaisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Mitkä ovat Suomen erityiset resurssit ihmisoikeuspolitiikassa? Arvelen, että vastausta on esitettävä kahdesta suunnasta. Ensinnäkin olemme esimerkki yhteiskunnasta, jonka historia osoittaa sen miten kansalaisyhteiskunta luo hyvän pohjan demokratian kehittämiselle ja miten monipuoluejärjestelmän pohjalta toimivan demokratian avulla on saatu aikaan ennätysmäisen nopea hyvinvoinnin kasvu sekä tasa-arvon ja perusoikeuksien lujittuminen. Toiseksi meidät tunnetaan maailmalla toisen maailmansodan jälkeiseltä kaudelta asiallisena, luotettavana ja diplomaattisesti taitavana maana. Osa tätä resurssiamme ovat kansainvälisesti arvostetut merkkihenkilömme rauhantyön ja diplomatian alueella.

Suomella on tahtoa, osaamista ja kokemusta ihmisoikeuksien edistämisessä kansainvälisillä kentillä. Kansainvälinen yhteisö kohdistaa meihin odotuksia. Tämä merkitsee sitä, että meidän omaa tonttiamme myös seurataan. Valtioneuvoston selonteossa tuodaan avoimesti esiin niitä huomautuksia mitä kansainvälinen yhteisö on meille antanut koskien puutteita perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa Suomessa. Muutamat asiat kuten vankeinhoidon eräät puutteet ovat olleet toistuvasti huomautusten kohteena. Samoin meiltä odotetaan nopeita toimia alkuperäiskansojen oikeuksien vahvistamisessa saamelaisten osalta kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Mitä tulee kriminaalipolitiikkaan, niin keskusteltuani useiden vankeinhoidossa työskentelevien kanssa olen tullut siihen käsitykseen, että vankeinhoito tulisi ymmärtää nykyistä paljon vahvemmin ennalta ehkäisevänä toimintana. Onnistuessaan vankeinhoito ehkäisee uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä.

Lopuksi nostan esiin vielä yhden lähitulevaisuuden haasteista kansainväliselle ihmisoikeuspolitiikalle. Tarkoitan poliittis-uskonnollisten ääriliikkeiden vahvistumista eri puolilla maailmaa. Osa näistä liikkeistä hahmottaa läntisen maailman liberaalin ja demokraattisen järjestelmän ja sen edustamat arvot ja sen tuottaman kulttuurin vihollisekseen. Asetelmalle on historialliset taustansa, joiden pohjalta historiantutkija voi ymmärtää mistä tällainen juontaa. Taustalla on paitsi kulttuurisia yhteentörmäyksiä myös silkkaa taistelua siitä, kenellä on valta.

On tärkeätä erikseen todeta, etten tässä tarkoita sitä että esimerkiksi Islam uskontona edustaisi tällaista poliittis-uskonnollista fundamentalismia. Niin kuin kristittyjen joukossa on sekä maallistuneita, maltillisia että fundamentalistisia äärisuuntien kannattajia niin näitä on myös muslimien joukossa. Tämän hetken maailmassa näyttää siltä että radikaalein poliittis-uskonnollinen fundamentalismi nousee islamin piiristä. Räikein väkivalta nousee näistä ryhmistä. Hamasin vaikeudet selviytyä siitä erillisen islamistisen ääriliikkeen kanssa ovat ehkä ääriesimerkki siitä, minkälaisesta ilmiöstä on kyse.

Juuri tästä syystä olisi äärimmäisen tärkeätä että islam-asiantuntemusta jatkuvasti vahvistetaan osana ihmisoikeustyötä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Kotimaassakin on varsin tavallista että islamin todellisuutta tulkitaan yksinkertaistavalla ja harhaanjohtavalla tavalla julkisessa keskustelussa. Samalla kun puhumme islamistisista ääri-ilmiöistä, on muistettava se, että myös kristinuskon piirissä esiintyy vaikutusvaltaisia ryhmiä, joiden linjaukset vaikeuttavat merkittävästi mm HIV:n ja Aidsin torjuntaa sekä naisten oikeuksien ja seksuaaliterveyden vahvistamista.

Yleisemmin olisi syytä syvällisesti tutkia sitä, minkälainen uskonnollisuus mitätöi demokraattisen yhteiskuntamallin ja sen mukaisen oikeusvaltio- ja ihmisoikeusajattelun. Millaisen kohtaamisen ja keskustelun avulla voidaan edistää ihmisoikeuksia sielläkin missä uskonnolliset tai hengelliset auktoriteetit ovat demokraattisen järjestelmän yläpuolella. Ihmisoikeuksien edistämisessä ei voida edetä, ellei onnistuta rauhan saavuttamisessa. Rauhan saavuttaminen ei ole mahdollista jos luottamusta konfliktin osapuolten välillä ei kyetä rakentamaan. Luottamuksen rakentaminen edellyttää valmiutta kohdata konfliktin toinen osapuoli.

Suomen ja Euroopan Unionin ihmisoikeuspolitiikassa tulisi mielestäni nykyistä enemmän paneutua tämän ongelma-alueen tutkimiseen ja rakentavien konfliktin ratkaisujen etsimiseen. On tunnistettava uhat ja riskit. On etsittävä avaimet konfliktin ratkaisuun. On päättäväisesti torjuttava viholliskuvien syntyminen ja vahvistuminen.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu