Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Politiikan moraalista ja käytännöstä

23.01.2010

Puhe Oulun sos.dem. piirin koulutus Oulu

Keskustelu politiikan moraalista ei ole uusi asia. Poliitikkojen moraalista on keskusteltu niin kauan kuin poliitikkoja on ollut olemassa, antiikin Kreikasta meidän päiviimme asti. Suomessa uusin politiikan moraali koskeva kiihkeä keskustelu syntyi vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkimainingeissa. Kesällä 2008 kävi ilmi, että osa kansanedustajista oli jättänyt tekemättä lain vaatiman ilmoituksen vaalirahoituksestaan. Media kävi asianmukaisella innolla skandaalin käryisen aiheen kimppuun silla seurauksella että skandaali syveni nopeasti. Kansanedustaja, Keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli antoi lausunnon, jossa hän totesi, ettei ole välittänyt tehdä lain vaatimaa ilmoitusta, koska sen tekemättä jättämisestä ei seuraa mitään rangaistusta.

Yleisölle syntyi kuva, että kansanedustajat kyllä säätävät lakeja, mutta eivät itse välitä niitä noudattaa. Moraalinen närkästys oli suurta ja sitä paitsi oikeutettua. On oikeutettu odotus, että lainsäätäjä osoittaa lainkuuliaisuutta. Kansalaisilla on moraalinen oikeus paheksua lainsäätäjää, joka ei täytä tätä odotusta. Kansanedustajan lain noudattamatta jättäminen tai rikkomukset ovatkin median hampaissa herkästi juuri siksi, että erityisesti heidän lainsäätäjinä odotetaan noudattavan lakeja.

Siksi uutiset ylinopeussakoista tai pimeän työvoiman käytöstä tai televisioluvan maksamatta jättämisestä ovat isoja uutisia silloin kun rikkomukset ovat kansanedustajan tekemiä. Vaikka näin on, silti me kansanedustajat syyllistymme silloin tällöin ainakin lievään ylinopeuteen tai kävelemme toisinaan punaisia liikennevaloja päin. Kansalaisten ja median jonkinlaista suhteellisuudentajua osoittaa, että aivan kaikkea ei kuitenkaan pidetä skandaalin arvoisena asiana, vaan jonkinlaisia inhimillisiä heikkouksia, jossa lainkuuliaisuudesta lipsutaan, sallitaan myös lainsäätäjiltä.

Kysymys lain vastaisen toiminnan puolustelusta vaalirahoituksen yhteydessä on monta astetta vakavampi asia kuin lain rikkominen itse. Media tunnisti aivan oikein sen, että kyseessä ei ole mikä tahansa laista poikkeaminen ja sen puolustaminen. Timo Kalli on itse kommentoinut lausumaansa, että hänelle tuli jokin pimeä hetki ajattelussa sillä kohdalla.

Eduskuntavaaleissa on kysymys poliittisen järjestelmämme kulmakivestä. Toimivan demokratian perusedellytys on, että vaalit ovat oikeudenmukaiset ja reilut. Säännökset vaalirahoituksen avoimuudesta eivät ole syntyneet sattumalta vaan pitkällisen keskustelun jälkeen. Vaalirahoitusilmoitukset katsottiin välttämättömäksi keinoksi lisätä vaalien avoimuutta ja julkisuutta. Vaalirahoituksella vaikutetaan merkittävästi vaalien tulokseen. Ei kukaan laita kymmeniä tuhansia euroja omaa tai lahjoitettua rahaa vaaleihin muussa kuin siinä uskossa, että tämän rahan avulla lisätään läpimenomahdollisuuksia vaaleissa. Olikin outoa kuulla eduskunnassa, miten Kokoomuksen ryhmänjohtaja Ravi vakuutteli suomalaisten olevan niin fiksua porukkaa, että ilman vaalimainoksiakin osaavat päättää ketä äänestävät.

Keväällä 2007 voimassa ollut vaalirahoituslaki oli säädetty siinä tarkoituksessa että kansalaisten luottamus politiikkaan ja poliitikkoihin kohenisi. Lain tarkoituksena oli lisätä ihmisten uskoa politiikan moraaliin. Kun paljastui, että osa kansanedustajista jätti noudattamatta lakia, ei tässä tavoitteessa onnistuttu. Kun yksi kansanedustaja perusteli lain noudattamatta jättämistään sillä, ettei siitä seuraa rangaistusta, romahti usko poliitikkojen moraaliin pohjalukemiin. Jokainen ymmärtää, että jos lain noudattaminen perustuu vain rangaistuksen pelkoon, ei kyseessä ole eettinen tai moraalinen toiminta. Moraalinen toiminta on sellaista, jossa henkilö edistää jotain yhteistä hyvää vapaaehtoisesti eikä rangaistuksen uhan pakottamana.

Vaalirahoitusskandaali syveni entisestään ja Timo Kallin onneton lausuma jäi jo taustalle. Keskustelun keskiöön nousivat vaalirahoitusta varten perustetut yhdistykset ja niiden taustalla oleva liikemiehet ja muut rahoittajatahot. Kävi ilmi, että vaalien alla tietyt ryhmät olivat asettaneet tavoitteekseen hoitaa vaalirahoitus niin että maahan saadaan halutun kaltainen hallituskokoonpano. Kyse oli vahvasta rahapoliittisesta liikkeestä, joka tähtäsi sosialidemokraattien syrjäyttämiseen hallituksesta.

Tiedot vaalirahoituksen määrästä ja sen taustalla olevista tahoista herättivät vakavia kysymyksiä demokratian tilasta ja politiikan moraalista. Äänestäjät ihmettelivät keiden tahto eduskuntavaaleissa lopulta toteutui, äänestäjien vai suurten vaalirahoittajien. Median tekemät selvitykset lisäsivät painetta kaikkia poliittisia puolueita kohtaan niin, että viime kesänä puoluerahoitus avattiin pääosin kaikkien puolueiden osalta.

Hallitus ja eduskunta ryhtyivät toimiin vaalirahoituslainsäädännön uudistamiseksi. Tavoitteet eri puolueilla olivat heti alussa erilaiset. Yhteisymmärrys syntyi siitä, että rahoituksen avoimuutta tulee lisätä. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitkä tahot ovat eri puolueiden ja ehdokkaiden tukijoina. Sosialidemokraatit ja aluksi myös Vihreät olivat sitä mieltä, että ehdokkaiden vaalikampanjoille tulisi asettaa jokin katto. Kun parlamentaarisen työryhmän työ alistettiin hallituksen käsittelyyn, vihreiden kanta muuttui. Säännös kampanjakatoista jäi pois. Uudet säännökset kiristävät merkittävästi rahoituksen ilmoittamisvelvollisuutta. Kaiken todennäköisyyden mukaan avoimuus lisääntyy. Mutta mitään rajoitusta sille, kuinka paljon henkilö saa käyttää rahaa vaalikampanjointiinsa, ei tule. Sen sijaan lahjoittajille ja lahjoituksille tulee rajat.

Politiikan moraalinen uskottavuus saattaa uusien säännösten avulla kohentua. Äänestäjät saavat reilusti tietoa siitä, ketkä ovat sen ja sen ehdokkaan takana. Rahoittajien vaikutusta politiikkaan uusi vaalirahoituslainsäädäntö ei välttämättä vähennä. Isolla rahalla saa jatkossakin enemmän mainostilaa ja näkyvyyttä kuin pienellä rahalla. Isompi näkyvyys tuo enemmän ääniä kuin pieni näkyvyys. Suurempi äänimäärä tuo enemmän paikkoja eduskuntaan ja paremmat mahdollisuudet päästä hallitukseen kuin pieni äänimäärä. Kampanjakattojen säätäminen olisi mahdollistanut rahademokratian leikkaamisen ja perinteisen demokratian vahvistamisen.

Politiikan moraalin näkökulmasta olisi tärkeätä, että äänestäjät olisivat tulevissa vaaleissa tarkkaavaisia. Äänestäjän tulisi olla erityisen kriittisiä silloin, kun he havaitsevat laajoja ja kalliita kampanjoita. Heidän tulisi kysyä, mitä on tuon kampanjan takana ihan oikeasti. Kuka tätä puoluetta tai ehdokasta tukee ja mistähän syystä. Erityisesti kalliiden ja näyttävien kampanjoiden ehdokkailta tulisi kysyä miksi he haluavat eduskuntaan, mitä asioita he haluavat edistää, minkälaista Suomea rakentaa. Vaalirahoituksen avoimuuden lisääminen on siis äänestäjille sekä mahdollisuus että haaste kiinnostua ja vaikuttaa siihen mitä todella tapahtuu.

Yritysten ja liikemiesten suorasukainen vaikuttaminen politiikkaan rahan avulla herättää monia moraalisia kysymyksiä. Yritystoiminnan tavoitteena on yrityksen oman menestyksen edistäminen. Rahaa käytetään investointeihin ja työvoiman ostamiseen, joiden avulla menestykseen johtavaa tuotantoa kyetään ylläpitämään. Yritys myy tuotteitaan tai palvelujaan asiakkailleen. Ilman asiakkaita yritys ei voi menestyä. Asiakkaat ovat keino yrityksen menestykselle, eivät yrityksen päämäärä.

Politiikan moraaliset lähtökohdat ovat toiset. Poliittiset puolueet ovat syntyneet ihmisten yhteisistä ajatuksista ja tarpeista, yhteisistä pettymyksistä ja vastoinkäymisistä. Demokraattisesti toimivissa puolueissa suurinta valtaa käyttää jäsenistö. Jäsenistö valitsee edustajansa puoluekokoukseen, joka valitsee puoluejohdon ja muun puoluehallituksen. Puoluejohto, puoluehallitus ja myös puolueen eduskuntaryhmä on olemassa jäsenistöään ja äänestäjiään varten. Nämä operatiivista valtaa käyttävä instituutiot saavat valtansa jäsenistöltä ja ovat vallankäytöstään vastuussa puolueen jäsenistölle ja puoluetta äänestäneille.

Äänestäjä tai puolueen jäsenistö eivät ole puoluehallituksen tai eduskuntaryhmän asiakkaita samalla tavalla kuin yritysmaailmassa asiakkuus ymmärretään. Politiikassa asiakas, äänestäjä, puolueen jäsen, kansalainen, ei ole väline vaan päämäärä itsessään. Puolue, puoluehallitus ja eduskuntaryhmä on väline, keino, joka tehtävänä on toteuttaa kansanvaltaa niin, että kansalaisten hyvä lisääntyy.

Vanhin ja ikiaikaisin kysymys politiikan moraalista liittyy juuri tähän. Kansalaiset antavat vaaleissa äänensä ehdokkaille ja delegoivat valtansa edustajilleen. Näin sekä puolueissa että eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa. Edustajien valta ei ole heidän itse hankkimaansa vaan toisten heille antamaa valtaa. Tässä edustajat eroavat yritysjohtajista. Keskeinen moraalinen kysymys on, käyttävätkö edustajat valtaa äänestäjiensä hyväksi vai omaksi hyväkseen. Ajavatko poliitikot omia henkilökohtaisia etujaan vai äänestäjiensä ja poliittisen ryhmänsä äänestäjien etua. Standardi epäilys kautta vuosisatojen ja tuhansien on, että yhteisten asioiden hoitamista varten annettu valta enemmin tai myöhemmin vääristyy. Vallan käyttäjä, poliitikko tai virkamies unohtaa varsinaisen tehtävänsä ja käyttää kaiken asemansa tuoman vaikutusvaltansa henkilökohtaisen vallan ja varallisuuden ja muiden etuuksiensa kasvattamiseen.

Tälle epäilylle on perusteensa. Esimerkkejä vallankäytön vääristymisestä on riittämiin. Aina ei suinkaan ole kysymys yhden henkilön itsekkäistä valtapyrkimyksistä. Ihmiset, joille on annettu merkittävää valtaa voivat muodostaa pienempiä tai suurempia ryhmiä, jotka muodostavat ainakin mielikuvatasolla jonkinlaisen poliittisen tai puolue-eliitin. Tällainen eliitti voi yhdessä korruptoitua, turmeltua niin, että se unohtaa varsinaisen tehtävänsä kansalaisten palvelijana. Tästä palvelijan tehtävästä muistuttaa latinan kielestä periytynyt sana ministeri.

Politiikan moraalia koskevassa keskustelussa päälinja lähtee yleensä kansalaisten kokemista pettymyksistä. Heidän valitsemansa edustajat eivät tee sellaisia tekoja kuin ovat luvanneet tai joita valitsijat ovat odottaneet ja vaatineet. On tärkeätä todeta, että nämä pettymykset eivät välttämättä kerro politiikan rappiosta.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Äänestäjillä on paljon yhteisiä asioita, joita he toivovat edistettävän. Mutta äänestäjien toiveet ovat usein myös vastakkaisia. Eri puolueet ja poliittiset liikkeet ovat muodostuneet erilaisten vahvojen toiveiden ympärille. Vasemmistopuolueiden synnyn taustalla olevat toiveet ovat osin erilaisia kuin porvarillisten puolueiden kannattajien toiveet. Monipuoluejärjestelmässä näitä toiveita yritetään sovittaa yhteen. Politiikan johtamisessa eniten tilaa saavat ne toiveet joiden takana on suurin äänestäjien joukko. Valtakunnan tasolla hallitusohjelma ja hallituksen kokoonpano syntyvät sen mukaan miten puolueiden toiveet sopivat yhteen.

Toiveiden yhteen sovittaminen vaatii valmiutta kompromissien tekemiseen. Kaikkia omia toiveita ei voi saada läpi ainakaan nopealla aikataululla tällaisessa maassa, jossa suurinkaan puolue ei kykene saamaan yksinkertaista enemmistöä eduskunnassa. Kunnallisella tasolla tällaisia yksinkertaisia enemmistöjä on. Kun omista toiveista joudutaan antamaan periksi, kyse ei siis ole poliittisen moraalin huonoudesta vaan järkiperusteisesta yhteistyöstä. Vaihtoehtona on yhteistyöstä ja vastuun kantamisesta kieltäytyminen. Se on moraalisesti perusteltu vaihtoehto silloin, kun omista tavoitteista jouduttaisiin liian paljon luopumaan.

Kun politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, se on yhteistä toimintaa myös puolueen sisällä. Suomen vaalijärjestelmässä ehdokkaat asettuvat puolueiden vaalilistoille ja valta jaetaan kunkin listan saaman äänimäärän perusteella. Jokainen annettu ääni tulee sekä ehdokkaan että asianomaisen puolueen hyväksi. Eduskuntaan tai kunnanvaltuustoon valituksi tuleminen riippuu sekä henkilökohtaisesta äänimäärästä että saman listan kokonaisäänimäärästä. Juurikaan kukaan ei voi kehua tulleensa valituksi vain omilla äänillään.

Politiikan moraalin kannalta on aivan keskeistä ymmärtää se, että käyttöön saatu valta on aina yhteistä valtaa, ei yksityistä.

Päätöksen teossa valtuustossa ja eduskunnassa poliittinen vaikutusvalta äänestyksissä perustuu siihen että valtaa käytetään samansuuntaisesti. Poliittisen ryhmän vaikutusmahdollisuudet ovat sitä heikommat mitä hajanaisemmin se käyttäytyy äänestyksissä. Politiikan moraalin kannalta on tärkeätä, että poliittisten ryhmien sisällä sallitaan erilaisten näkemysten esiin tuominen. Ja on tärkeätä, että kyetään keskustelun avulla etsimään yhteisiä kantoja poliittisten äänestysten pohjaksi. Moraalia rappeuttaa se, jos tilaa keskustelulle ei ole ja eriävät kannat tulevat esiin vasta äänestyksissä, niin että ryhmän poliittinen vaikutusvalta murenee.

Suomessa käytössä oleva henkilövaalijärjestelmä antaa harhaanjohtavan kuvan poliittisesta toiminnasta. Äänestäjälle syntyy helposti kuva että hänen äänensä edistää ainoastaan ja vain hänen ehdokkaansa läpimenoa vaaleissa. Näin ei kuitenkaan ole. Jokainen annettu ääni edistää myös kaikkien muiden samalla listalla olevien ehdokkaiden läpimenoa. Annettu ääni tulee paitsi ehdokkaan, myös asianomaisen poliittisen puoleen ja sen tavoitteiden tueksi vaikka ehdokas itse esiintyisi sitoutumattomana tai muuten epäpoliittisena.

Henkilövaalijärjestelmässä ehdokkaiden henkilökohtaiset profiilit, mielikuvat ja ideat korostuvat. Saman puolueen ehdokkaat kilpailevat keskenään ja vaalikampanjoiden kilpavarustelu on kovaa. Vaalirahoituksen paisuminen ja siihen liittyvät skandaalit ovat osittain seurausta meidän henkilövaalijärjestelmästämme. Nykymenossa puolueiden poliittiset tavoitteet ja niiden ohjelmien sisällöt saavat vähemmän huomiota osakseen kun pääpaino on henkilöjä koskevissa mielikuvissa.

Politiikan moraalin kannalta tätä voi pitää ongelmana. Vaaleissa valitaan ihmisiä hoitamaan vaativia asioita ja ratkomaan vakavimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Mitä vähemmän asiat saavat sijaa vaalikamppailuissa, sitä suurempi on riski, että asioita hoitamaan valitaan ihmisiä, jotka eivät tehtävään kykene.

Henkilövaalijärjestelmän hyvänä puolena pidetään sitä, että kansalaisilla on enemmän vaikutusvaltaa vaalissa kuin ns. pitkien listojen järjestelmässä, jossa äänestetään ehdokkaiden sijasta puolueita ja puolueet päättävät ketkä ehdokkaista valitaan edustajiksi tai valtuutetuiksi. Suomessa vaalirahoitusskandaalin yhteydessä tosin todettiin, että eräiden rahoittajien päätös tuen kohdistamisesta määrätyille ehdokkaille merkitsi käytännössä äänestäjien vallan leikkaamista. Saatoit äänestää Anjaa, mutta valituksi tulikin Marja, koska vaalirahoittaja oli päättänyt kohdistaa mainosrahat Marjan kampanjan hyväksi.

En usko, että kansalaiset olisivat valmiita luopumaan henkilövaalijärjestelmästä Suomessa. Poliittisen kulttuurin pitäisi ensin muuttua myönteisemmäksi, avoimemmaksi ja innostavammaksi. vasta kulttuurisen muutoksen jälkeen ihmiset osaisivat hahmottaa puolueet tärkeinä, luotettavina ja uskollisina äänestäjien tarpeiden ymmärtäjinä ja toiveiden edistäjinä. Silloin voisi olla mahdollisuus keskittyä henkilöiden sijaan poliittisiin tavoitteisiin ja sisältöihin. Pitkien listojen käyttöön siirtyminen lisäisi puolueen jäsenyyden merkitystä. Jäsenistön roolina tässä systeemissä olisi siitä päättäminen ketkä puolueen listalta valitaan valtuustoon tai eduskuntaan. Mutta, kuten sanoin, nyt ei ilmapiiri mahdollista tällaista muutosta. Ensin pitää poliittisen toiminnan ja puolueiden uskottavuuden vahvistua.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu