Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Vanhuspalvelujen bisnesenkelit

05.05.2010

Mielipide Turun Sanomat

”Seniorirahaston kohteiden nettovuokratuotto on 7-8 prosentin luokkaa, jossain yksittäistapauksissa jopa 12. Normaalissa sijoitusasunnossa tuotto jää 3-5 prosenttiin.”

Lainaus on Turun sanomien talous-liitteen jutusta ”Seniorirahastolla avataan ovia vanhustenhuollon bisnesenkeleille.” (TS 27.4.) Jutussa kerrotaan, miten väestön ikääntyminen ja vanhuspalvelujen kysyntä lisäävät uusia bisnesmahdollisuuksia: ”Verrattuna tavalliseen asuntosijoittamiseen senioriasuntojen etuihin voi varmasti laskea pitkät vuokrasopimukset.” ”Usein takuumiehenä on lisäksi vielä julkinen taho.” Kun valtiovalta kaiken päälle on vielä säätämässä lakia ikäihmisten palvelujen järjestämisestä, ei bisneksentekoa estä mikään.

Ja mikäpä siinä. Vapaassa markkinataloudessa yrittäjyydelle tulee mahdollisuuksia, kun jonkin uuden tuotteen tai palvelun kysyntä kasvaa. Vanhuspalvelujen osalta tiedetään, että palvelujen tarve lisääntyy lähivuosina. Ikääntyvien osuus väestöstä kasvaa ja sitä mukaa niiden, jotka tarvitsevat muiden apua, kun oma toimintakyky heikkenee.

Palvelun tarpeen kasvu ei ole kuitenkaan sama asia kuin palvelujen kysynnän kasvu palvelumarkkinoilla. Kysyntä kasvaa vasta sitten, kun myös ostovoima kasvaa. Senioripalveluissa kysynnän kasvu riippuu siitä, kuinka paljon rahaa on käytettävissä palvelujen ostoon. Hyvätuloiset seniorit ovat markkinoiden kannalta tärkeä asiakasryhmä. Suuri osa senioreistamme ei kuitenkaan ole hyvätuloisia.

Bisneksen menestymisen ratkaiseekin lopulta se, miten yhteiskunta osallistuu pienituloisten seniorien ostovoiman vahvistamiseen. Veronmaksajien ja seniorien näkökulmasta on toivottavaa, että kahta asiaa pidetään erityisesti silmällä. Ensinnäkin on kilpailuttamalla huolehdittava siitä, että yritysten voittoprosentit eivät syö kohtuuttomasti verovaroja. Toiseksi on vaadittava yksityisen bisneksen talouden läpinäkyvyyttä siten, ettei julkisilla varoilla ostettu ikäihmisten palvelu yhtäkkiä lopu kuin seinään yrityksen yllättävän konkurssin takia.

Tätä silmälläpitoa varten tarvittaisiin aivan uudenlaisia bisnessuojelusenkeleitä nykyisten bisnesenkelien sijaan. Tällaista suojelusenkeliä olisi tarvittu Heinolan Reumasairaalan asiakkaiden turvaksi.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu