Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Tulevaisuuspolitiikka on lapsipolitiikkaa

20.05.2010

Puheenvuoro UKK-Seura Helsinki

Suomen itsenäisyyden rahasto Sitra käynnisti viime syksynä Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelman. Kehitysohjelman päättyessä huhtikuun lopulla tänä vuonna Sitra julkaisi ohjelman keskeiset tulokset Aarne Nurmion ja Teppo Turkin toimittamassa raportissa Elinvoimainen Suomi.

Raportin taustalla on havainto siitä, että Suomen elinvoima on hiipumassa, ellemme tee asialle jotain. Huoli on itse asiassa yhteinen koko Euroopalle. Globaalista näkökulmasta on jo pidemmän aikaa puhuttu siitä, miten vanha Eurooppa jää jälkeen paitsi Yhdysvalloista niin nyt myös nopeasti kehittyvistä Aasian jättiläisistä kuten Kiinasta ja Intiasta. Euroopan unionin strategioissa ydinasiaksi onkin tullut Euroopan elinvoimaisuuden vahvistaminen.

Sitra on ottanut käyttöön hyödyllisen käsitteen. Elinvoima on jotain, joka on välttämätöntä niin julkiselle palvelujärjestelmälle, yritystoiminnalle, kulttuurille, järjestöille kuin poliittisille liikkeillekin. Elinvoima on tarpeen niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin hyvälle kehitykselle.

Yhteiskunnan elinvoima riippuu sekä aineellisista että henkisistä tekijöistä. Käytännössä aineelliset ja henkiset tekijät sekoittuvat monesti keskenään. Selkeimmin aineellisia tekijöitä ovat luonnonvarat kuten metsät. Yhteiskunnan perusinfrastruktuuri kuten liikenne ja viestintä puolestaan sisältää sekä aineellisia että henkisiä osatekijöitä. Yrittäjyys ja luovuus taas ovat puhtaasti henkisiä elinvoimatekijöitä.

Vaikka viimepäivien poliittisessa keskustelussa aineelliset tekijät ovat pääosassa euroon kohdistuvan epäluottamuksen takia, yritän seuraavassa sanoa jotain elinvoimaisen yhteiskunnan henkisistä tekijöistä.

Ajattelen, että Marx osui oikeaan kuin hän väitti, että yhteiskunnan aineelliset olosuhteet pitkälti määräävät yhteiskunnan ja sen väestöryhmien henkistä tilaa. Feodaalisen yhteiskunnan henkinen tila oli toinen kuin teollisen yhteiskunnan tila. Siirtyminen jälkiteolliseen yhteiskuntaan pätkätöineen ja jatkuvine muutosvaatimuksineen muuttaa yhteiskunnan henkistä tilaa edelleen. Yhteiskunnan henkiseen tilaan vaikuttaa väistämättä se, miten työ ja omistaminen jakaantuvat yhteiskunnassa yksilöiden välillä ja yksilön elämän aikana.

Suomessa työn jakautuminen on ollut yksi keskeisimpiä aineellisia tekijöitä, jolla on edistetty sukupuolten tasa-arvoa. Työn tasa-arvoinen jakaantuminen on puolestaan vaikuttanut ratkaisevasti käsitykseen perheen ja yhteiskunnan välisestä työnjaosta. Suomen liittyminen EU:n jäseneksi poisti esteet työvoiman liikkumiselta. Tämä tasa-arvoisti eurooppalaiset työmarkkinat. Ajankohtainen poliittinen kysymys onkin, seuraako tästä henkinen muutos, joka synnyttää vahvan eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen vai ottavatko ryhtyvätkö jäsenmaiden hallitukset oikeasti vahvistamaan EU:n sosiaalista ulottuvuutta.

Demokraattisessa yhteiskunnassa kansankunnan henkinen elinvoima ei määräydy vain aineellisten olojen perusteella. Suomessa kansansivistysajattelun aikaansaama koululaitos synnytettiin vapauttamaan yksilö aineellisista kahleistaan. Yhtälö on pätevä edelleenkin: Mitä korkeampi koulutus, sitä enemmän valinnan mahdollisuuksia ja sitä parempi työmarkkina-asema.

Sitran tuoreessa raportissa puhutaan siitä, että tulevaisuudessa ihmisiä ei johdeta käskemällä tai auktoriteetilla vaan vapautetaan ihmiset tekemään omia valintoja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Raportin mukaan meidän tulee päästä eroon työkulttuurista, jossa ihmisellä on vain annetun työn toteuttajan rooli.

Raportissa kysytään: ”Millaisen ihmiskuvan varaan haluamme Suomea rakentaa? Haluammeko kannustaa ihmisiä nykyistä enemmän oman tien kulkemiseen, itseensä ja mahdollisuuksiinsa uskomiseen?”

Elinvoimainen Suomi raportissa yksilön vapaus on keskeinen henkisen elinvoiman lähde. Uskon tähän. Mutta samalla on pakko kysyä, mitä tuo vapaus on ja mistä se syntyy? Mitä politiikalla pitäisi tehdä, jotta kaikkien vapaus voisi olla mahdollisimman suurta?

Vapaudella ymmärretään eri asioita. Antiikin Kreikan Aristoteles uskoi, että ihminen on vapaa silloin, kun hän toimii harkitusti, eikä kukaan estä häntä toimimasta. Ihminen, joka toimii vastoin sitä minkä ymmärtää järkeväksi, ei ole vapaa vaan hän on alempien sielunosiensa kuljettama ajopuu. Ihminen on vapaa silloin kun hän seuraa järkeään.

Myöhäiskeskiajan filosofikoulukunnat 1100 luvulta lähtien loivat pohjaa modernille käsitykselle yksilöstä ja yksilön vapaudesta. Yksilö on vapaa silloin kun hän valitsee siten kuin tahtoo, eikä ole välttämättä sidottu siihen mitä järki suosittaa. Tällainen käsitys vapaudesta sisälsi siemenen modernille ajatukselle että yksilö voi jossain mielessä valita kuka hän on.

Aristoteleen ihmiskuvassa rationaalisuus oli yksilöitä tiukasti yhdistävä ja yhteisöä vahvistava asia. Perimmäiset päämäärät ja arvot olivat aidosti yhteisiä, erimielisyydessä oli kyse vain siitä, että jommankumman tai molempien rationaalinen harkinta oli vielä kesken.

Modernissa vapauskäsityksessä kuvaan astui mahdollisuus aitoon mielipiteiden erilaisuuteen ja puhtaaseen arvoristiriitaan yksilöiden välillä.

Aristoteleen ihmiskuva on ollut pohjana humanistiselle kasvatusihanteelle. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä, kun katsotaan mitä hän viimekädessä tavoittelee. Ihminen toimii oikein kun hän saa riittävästi tietoa ja kehittää harkintakykyään. Kasvatuksen tehtävänä on vahvistaa näitä kykyjä. Ihanteena on viisas, sisältäpäin ohjautuva ihminen.

Modernin vapauskäsityksen vaikutukset kasvatukseen olivat toisenlaisia. Yksilöiden radikaali vapaus vaati yhteisöä kiinnittämään huomiota sääntöihin, joilla asetetaan rajat yksilön vapaudelle. Modernin teorian mukaan suurikaan tietomäärä ei takaa sitä, että henkilö toimisi moraalisesti oikein. Tiedon lisäksi tarvitaan velvollisuuksia, auktoriteetin määräämiä käskyjä, joilla asetetaan rajat radikaalille vapaudelle. Ihanteeksi nousee normeille kuuliainen ihminen.

Euroopan kartalla on helppo huomata, että jälkimmäinen ihmiskuva on korostuneempi protestanttisessa Pohjois-Euroopassa. Eikä ole vaikea havaita että edellinen, Aristoteleen ihmiskuvaa muistuttava ajattelutapa on tavallisempi katolisessa Etelä-Euroopassa.

Kumpi teoria sitten on oikeampi näistä kahdesta? Sitä tuskin kukaan pystyy lopullisesti ratkaisemaan. Kiinnostavampaa on kysyä, sisältyykö näihin ajattelutapoihin jotain totuutta, jolla olisi merkitystä henkisen elinvoiman ja politiikan näkökulmasta.

Uskon Aristoteleen olleen oikeassa, kun hän painotti kasvatuksen merkitystä. Aristoteles näki lapsessa valtavat mahdollisuudet, kunhan lapsen kasvatuksesta huolehditaan. Ihmisen luonteenpiirteet, kyvyt ja taidot eivät kehity automaattisesti, mutta oikea huolenpito, ohjaus, harjaannuttaminen, tekemällä oppiminen ja ikäkausitasoinen opetus tekevät lapsen mahdollisuuksista totta.

Modernin, radikaalin vapauskäsityksen viisaus on ihmisen yksilöllisyyden tunnustamisessa. Yksilön valinnat ja teot eivät ole seurausta kaikille ihmisille yhteisestä lajiolemuksesta. Ne ovat tulosta hänen yksilöllisestä elämän historiastaan, niistä jäljistä, joita yksilöllinen koettu elämä on hänen mieleensä jättänyt.

Uusimman ajan psykodynaamiset teoriat ihmismielen tiedostamattoman puolen merkityksestä ovat yksi tulkinta siitä, mitä moderni yksilöllisyys tarkoittaa. Viisaus ja tieto sekä erilaisten taitojen harjaannuttaminen eivät takaa sitä että ihmisen elinvoima pääse esiin. Ihmismielen rakennuspuina on paljon sellaista, mitä ei voi tarkkaan määritellä tai kuvata. Koetut pettymykset ja voitot, hylkäämiset ja syliin ottamiset kulkevat mukanamme ja vaikuttavat siihen mitä me olemme ja miten me olemme. Ne vaikuttavat siihen, minkälainen vapaus on meille mahdollista.

Elinvoiman vapauttamisessa ja vahvistamisessa katseet kääntyvätkin nyt kasvattajien ja opettajien ohella lastenpsykiatrien puoleen. He ovat sen asiantuntijoita, mistä syntyy tai miten hukataan yksilön vapaus ja elinvoimainen Suomi.

Suomen tulevaisuuden kasvavia ongelmia on valtavan henkisen elinvoiman hukkaaminen kasvavina mielenterveysongelmina lapsista vanhuksiin. Eri tilastot kertovat henkisen pahoinvoinnin lisääntymisestä, työssä uupumisesta, työkyvyttömyyseläkkeiden kasvusta. Ongelman parissa tehdään toki työtä, on Masto-hanketta ja Kasteohjelmaa.

Liian vähän puhutaan siitä, miten voitaisiin vahvistaa pienten lasten mahdollisuuksia tasapainoiseen henkiseen kehitykseen. Me tarvitsemme nyt toisenlaista Kreikka-herätystä, niin että Aristoteleen tavoin näemme jokaisessa lapsessa olevan valtavan elinvoiman. Tarvitsemme lisää monialaista tutkimusta siitä, mitkä ovat ratkaisevia tekijöitä lasten tasapainoiselle kehitykselle. Tarvitsemme valmiutta taloudellisiin investointeihin lasten elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Tarvitsemme uutta asennetta, joka näkee sekä lapsen haavoittuvuuden että hänessä olevat valtavat mahdollisuudet.

Suomen tulevaisuuden mahdollisuudet ovat siinä, että autamme lapsia toteuttamaan omat mahdollisuutensa täyteen mittaan.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu