Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Keinoja inhimillisempään ja kestävämpään työelämään

10.06.2010

Tiedote

SDP:n eduskuntaryhmä järjesti Helsingissä keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin keinoja inhimillisempään ja kestävämpään työelämään. Tilaisuuden juonsi kansanedustaja Ilkka Kantola, joka kiinnitti tilaisuudessa huomiota lisääntyneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin ja varsinkin mielenterveysongelmien suureen osuuteen niissä.

Ylilääkäri Heikki Suoyrjö kertoi tilaisuudessa Kelan työikäisille kohdistetussa kuntoutuksessa olevan monia kehittämistarpeita. Tutkimuksen mukaan kuntoutus ei kohdennu yhdenvertaisesti. Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien osuus kuntoutuksessa on vähäinen, vaikka pysyvässä työsuhteessa oleviin verrattuna terveydentilassa ei ole eroa. Kelan kehitystyössä olisi Suoyrjön mukaan panostettava kuntoutuksen suunnitteluun, oikea-aikaisuuteen ja pitkäjänteisyyteen.

Suomen Yrittäjien Outi Tähtinen kiinnitti huomiota yrittäjien jaksamiseen. Erityisen haastava tilanne on Suomen lähes 60 000 yksinyrittäjällä. Tähtinen toivoi myös yrittäjille mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen ja muistutti ensimmäisen työntekijän palkkaamisen korkeasta kynnyksestä.

SAK:n Juha Antila piti työntekijän tarpeista lähteviä työelämän joustoja tärkeänä keinona pidentää työuria. Ikääntyvien työssä jaksamisen ja nuorten työllistymisen tukemiseksi pitäisi käyttää osa-aikalisäjärjestelmiä. Lisäksi Antila nosti työttömyyden ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämisen keskeiseksi tekijäksi koko hyvinvointivaltion rahoituksen kestävyyden kannalta.

Tilaisuuden päätti eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen (kok.). Satonen tarttui nuorten työllisyyteen ja korosti yksilön vastuuta. Satosen mukaan sosiaalietuuksien ei pitäisi olla tasolla, jossa nuori joutuu miettimään, ottaako vastaan opiskelupaikan vai jääkö kotiin.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu