Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Venesataman ilmapiiri ratkaisee

10.08.2010

Kolumni Uudenkaupungin Sanomat

Rannikko muuttuu Uudenkaupungin kohdalla. Meri avautuu pohjoiseen seilatessa ihan eri tavalla kuin etelään mentäessä. Eron huomaa siitä, että pohjoiseen mennessä sitä kuin huomaamattaan etsii kiikarin ulottuvilleen. Kun Turunmaan laajassa saaristossa pärjää tavallisella kelillä silmävaraisesti, pitää Uudenkaupungin jälkeen ottaa kiikari avuksi. Etäisyydet kasvavat ja paikanmääritys vaatii teknisen välineen, joka tuo kaukana olevan kohteen lähemmäksi.

Vaan käykö niin, että vene-elektroniikan lisääntyminen estää kohta huomaamasta rannikkotyypin muutoksia? Yhä useampi nykyveneilijä katsoo tietokoneensa näyttöruutua, josta hän tunnistaa saaret, karit ja väylät. Kuvaruudulta hän myös näkee oman paattinsa jokahetkisen sijainnin. Paikanmääritys ei ole haaste muuten kuin siinä mielessä, että mihinkähän paikkaan tuon näyttöruudun veneessä asentaisi. Kun navigoinnissa tärkeämpää on kuvaruudun kuin maiseman katseleminen, jääkö maisema näkemättä?

Turvallisuuttahan nuo laitteet tuovat vesillä liikkumiseen. Ainakin niin kauan kuin sähkötekniikka pelaa. Paperikartta on se, johon itse pääasiassa turvaan. Sen avulla suunnistaminen antaa juuri sopivasti haastetta ja virikettä töistä irrottautumaan pyrkivälle mielelle. Suomalaiset merikartat ja väylämerkinnät ovat maailman huippuluokkaa täsmällisyydessään. Vaikea saaristo ja vilkas liikennöinti sekä vaihtelevat sääolot ovat pakottaneet tähän. Huviveneilijä kiittää.

Veneilyn kasvu on saanut aikaan monenlaista kehitystä. Paitsi välineet ja tekniikka, myös palvelut ovat kehittyneet. Uusia venesatamia on syntynyt, kilpailua on tullut lisää ja yrittäjät joutuvat miettimään strategioitaan investointejaan ja toimintakulttuuriaan valitessaan. Esimerkkinä toiminnan uudelleen aloittaneesta satamasta on Kustavin Lootholma.

Asiakkaan näkökulmasta venesatamilla on suuria eroja. Löytyy isoja satamia, joissa visiona on palveluteollisuuden jatkuva kasvu. Löytyy entisiä viihtyisiä satamia, joissa on nyt meneillään paitsi maisemallisesti myös strategisesti iltaruskon vaihe. Ehkä on kyse siitä, että entisiä investointeja ei ole pystytty kuolettamaan ja uusiin ei ole rohkeutta lähteä. Kausiluoteinen bisnes ei ole helppoa.

Mutta on myös viihtyisiä ja raikkaita venesatamia. Veneilijän kannalta ratkaisevaa on se, heijastaako sataman toiminta ymmärrystä siitä, mistä maailmasta veneilijä satamaan saapuu. Veneilijä tulee ulkoa, mereltä, toisenlaisesta kokemusmaailmasta. Hän tulee luonnon keskeltä, nähdyn kauneuden ja koetun hiljaisuuden tuoksu usein vielä ihollaan. Ruumis kaipaa vessaa, munkkikahvia ja ehkä suihkua. Palvelujen monipuolisuus ei ole ratkaisevaa, vaan ilmapiiri, joka syntyy miljööstä ja asiakaspalvelusta.

Uudenkaupungin Pakkahuone on onnistunut tällaisen ilmapiirin luomisessa. Se on saanut monet tunnustuspalkintonsa ansionsa mukaan. En usko että kyseessä on sattuma. Vuosia jatkunut myönteinen palaute on osoitus siitä, että toiminnan taustalla on syvällinen visio siitä, millä ehdoilla Pakkahuoneen toimintaa kehitetään. Pakkahuoneesta onkin yhä vahvemmin tullut osa Uudenkaupungin kaupunkikuvaa, imagoa. Se antaa uskottavan kuvan kaupungista veneilyn, saariston ja vapaa-ajan hyväntuulisena paikkakuntana.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu