Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Koirat eivät kuulu hautausmaalle

07.09.2010

Lakialoite LA 54/2010

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Nykyinen järjestyslaki (612/2003) säätää hautausmaat yleisiksi paikoiksi. Tämän määritelmän nojalla koirien ulkoilutus hautausmailla on sallittua, vaikka monet kokevat sen loukkaavana. Järjestyslain 4 luvun 14 §:ää koirakurista on muutettava siten, että koirien ulkoilutus hautausmailla kielletään.

PERUSTELUT
Suomeen säädettiin vuonna 2003 erillinen järjestyslaki edistämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Lakiin koottiin kuntien järjestyssääntöjä ja säännöksiä muusta lainsäädännöstä. Järjestyslain 1 luvun 2 §:ssä määritellään yleiset paikat, joihin lakia sovelletaan. Yleiseksi paikaksi säädetään myös hautausmaat. Kun lakia säädettiin, kirkkoa tai seurakuntia ei kuultu (HaVM 28/2002).

Järjestyslain 4 luvun 14 §:n mukaan koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua. Pykälä ei siis rajoita koirien ulkoilutusta hautausmailla.

Hautaustoimilain (457/2003) mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja seurakuntayhtymien on ylläpidettävä yleisiä hautausmaita, joille kaikilla kunnan asukkailla on oikeus tulla haudatuiksi. Hautausmaat ovat kansalaisten viimeisiä leposijoja eikä niitä voi pitää samalla tavalla yleisinä alueina kuin katuja ja toreja. Hautausmaiden rauhallisuuden turvaamiseksi seurakunnat ovat pyrkineet rajoittamaan koirien ulkoilutusta hautausmailla asettamalla asiasta kertovia kieltotauluja ja opasteita. Kiellot ovat kuitenkin vailla pohjaa, koska järjestyslaki ei rajoita koirien ulkoilutusta hautausmailla. Esimerkiksi vartija ei voi asiaan puuttua, jos koiran ulkoiluttaja muuten toimii järjestyslain mukaisesti. Seurakunnilla hautausmaiden omistajina ja niiden järjestyksestä huolehtivina pitäisi olla oikeus asettaa hautausmaille tarpeellisia järjestyssääntöjä.

Tilanne on osoittautunut ongelmalliseksi erityisesti tiiviisti rakennetuissa kaupunkitaajamissa. Koirien ulkoiluttaminen hautausmailla saattaa loukata syvästi joidenkin ihmisten tunteita ja jotkut saattavat pitää sitä paitsi hyvien tapojen vastaisena, suorastaan vainajien häpäisynä. Riittävänä ratkaisuna tilanteeseen ei voi pitää sitä, että järjestyslain 5 luvun 16 §:n mukaan koiran pitämisestä irti taajamassa voidaan tuomita järjestysrikkomuksesta sakkoon.

Lisäämällä hautausmaat järjestyslain 4 luvun 14 §:än selvennettäisiin nykyistä tilannetta ja annettaisiin seurakuntien ohjeille perusta. Koska hautausmaat ovat ammattilaisten hoitamia ulkoalueita, ne olisi luonnollista rinnastaa 14 §:ssä ennestään mainittuihin yleiseen käyttöön kunnostettuihin latuihin ja urheilukenttiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki järjestyslain 4 luvun 14 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan järjestyslain (612/2003) 4 luvun 14 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa (1195/2003) seuraavasti:

Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille, hautausmaalle taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.

 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu