Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Siviilejä on suojeltava jalkaväkimiinoilta

06.09.2011

Puhe Hallituksen esitys eduskunnalle jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä HE 15/2011 

Pari asiaa on minusta ihan täysin selvää tämän keskustelun yhteydessä tähän aiheeseen liittyen. Ensimmäinen asia on se, että Suomen hallussa ja tallessa olevat maamiinat eivät uhkaa ketään. Ne eivät uhkaa siviilejä Suomessa eivätkä Afrikassa. Ne ovat turvallisia tällä hetkellä. Toinen asia, joka on ihan selvä, on se - sen tiedon valossa, mikä tässä on ollut ja mikä hallituksen esityksestäkin käy ilmi - että mikäli maamiinoista luovutaan, mikäli liitytään tuohon Ottawan sopimukseen, niin syntyy jonkinlainen riski siitä, että maamme puolustuskyky alenee eräissä konfliktitilanteissa. Konfliktitilanteissa maamme puolustuskyky saattaa alentua, jos tästä järjestelmästä luovutaan, vaikka sen tilalle nyt suunniteltuja ja vireillä olevia korvaavia järjestelmiä saataisiinkin syntymään. 

Arvoisa puhemies! Vähän laajempaan kuvaan kun tätä keskustelua yrittää asettaa, niin lähden siitä, että yhteisiä kaikille itsenäisille valtioille eri puolilla maailmaa ovat seuraavat asiat: isänmaallisuus, josta on täällä puhuttu tänään, ja maanpuolustuskyvyn ylläpitäminen. Nämä ovat tärkeitä itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Lisäksi itsenäiselle valtiolle puolustuspoliittisesti ja strategisesti on tärkeää, että osataan analysoida ympäröivää yhteiskuntaa, ympäröivää maailmaa ja varautua kaikkiin todellisiin uhkiin, joita voi esiintyä. 

Edelleen itsenäisen valtion tunnusmerkkejä on se, että kehitetään jatkuvasti aseellista puolustuskykyä. Ei vain Suomi, ei vain Pohjoismaat, ei vain Yhdysvallat tai Venäjä vaan kaikki itsenäiset valtiot joutuvat jollakin tavalla huolehtimaan siitä, miten kehittävät joko liittoutumalla tai sitten muulla tavalla omaa puolustuskykyään. Tämä on yhteistä kaikille. Edelleen puolustuskyvyn kehittämisessä tavoitellaan paitsi kustannustehokkuutta myös sitä, että se toiminta ja ne investoinnit, suunnitelmat, strategiat olisivat mahdollisimman tehokkaita ja vaikuttavia. Tämä on jälleen yhteistä kaikille valtioille riippumatta siitä, onko siellä demokraattinen järjestelmä vai diktatuuri vai millä tavalla siellä asioita hoidetaan. Puolustuskyky, siitä huolehtiminen, on tärkeä kaikkia valtioita yhdistävä asia. 

Sitten nousee se kysymys, joka on taustalla siinä, että tällainen asia kuin Ottawan sopimus on lähtenyt liikkeelle, ja nyt ollaan niin pitkällä, että valtavan suuri määrä valtioita on siihen jo liittynyt. Se on kysymys siitä, saavatko itsenäiset valtiot, suvereenit, itsenäiset valtiot, käyttää uhkien torjumiseen, oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen, sen toteuttamiseen mitä sotilaallisia keinoja tahansa. Ovatko kaikki keinot sallittuja silloin, kun sotaa käydään tai kun käydään puolustustaistelua? 

Silloin palataan hyvin hyvin vanhaan kysymykseen siitä, mitä me ymmärrämme oikeudenmukaisella sodalla, oikeudenmukaisen sodan käsitteellä: voidaanko ylipäänsä ajatella, että sota voisi olla jollakin tavalla oikeudenmukainen tai onko jotkin rajat asetettava sille, mikä olisi oikeudenmukaista sotaa? Niin kuin tiedämme, on olemassa päätöksiä, kansainvälisiä sopimuksia sotarikoksista ja jokin päätös kemiallisten aseiden kieltämisestä. Tämä on vain yksi konkreettinen esimerkki siitä, minkälaisia asioita on kansainvälisessä yhteisössä hyvin laajalti periaatteessa poissuljettu sodankäynnin välineenä, ja tässä tehdään juuri sitä työtä, määritellään sitä, mikä on oikeudenmukainen sota. 

No miten tämä Ottawan sopimus, miinakielto, jalkaväkimiinakielto, liittyy tähän? Oikeudenmukaisen sodan määrittelemisessä keskeinen kysymys on se, millä tavalla siviilit sen sodan keskellä tulevat kohdelluiksi, kuinka paljon siinä sodankäynnissä, siihen varustautumisessa, sen sodan jälkeen tapahtuvassa elämässä syntyy siviiliuhreja. Yhteinen kansainvälinen, laaja yhteisymmärrys on siitä, että siviiliuhreja tulisi välttää. Siviiliuhrit ovat oikeudenmukaisen sodan kannalta aina ongelma. Niitä tulee pyrkiä välttämään. 

Tämä jalkaväkimiinakielto liittyy nyt ennen muuta siihen, miten sodan jälkeen siviileille käy, miten siviilit selviävät sen sodan jälkeen. Kokemukset osoittavat, niin kuin täällä monet kertomukset ovat tuoneet julki, että sodan jälkeen siellä, missä miinoja on kylvetty, missä kartat ovat hävinneet tai se kulttuuri maan ja alueen siivoamisessa on vähän niin ja näin, sitten siviilit, lapset, naiset, viljelijät jne. ovat uhreina. Siviiliuhrien määrä on suuri. Ottawan sopimuksella on saatu tähän mennessä - siis näin arvioitiin tässä jo aikaisemmin - siviiliuhrien määrää sodan jälkeen huomattavasti pienenemään. 

Nyt on vain kysymys siitä, haluaako Suomi olla siinä joukkueessa, joka siis ei itse omilla miinoillaan uhkaa siviilejä ja joka uskoo siihen, että meillä demokraattisesti asianmukaisella kulttuurilla hoidetaan meidän puolustuskykyämme ja aseiden säilöntää ja kartoitusta jne. Haluammeko me olla mukana siinä joukkueessa, joka yhteisesti nostaa ääneen ja tekee ikään kuin isoa ryhmäpäätöstä, toimeenpanee sitä, että siviilien suojelemiseksi sodan jälkeen meidän pitää päästä eroon näistä jalkaväkimiinoista? Olemmeko siinä joukkueessa mukana vai ei, tästä on kysymys. 

Se, mistä me keskustelemme, on, että onko liian suuri hinta meille se, että meidän puolustuskykymme ehkä vähän laskee joissakin uhkatilanteissa, jos me tähän lähdemme mukaan, tähän joukkueeseen, jossa niin monet Euroopan maat, länsimaat ovat jo mukana. Tästä kai keskustelemme, ja tämä liittyy tähän oikeudenmukaisen sodan käsitteeseen.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu