Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Koulujen eriytymisen estäminen

19.10.2011

Kirjallinen kysymys KK 185/2011 vp

Peruskoulu-uudistuksen lähtökohtana oli 1970-luvulla vähentää eriarvoisuutta ja tarjota kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet taustasta riippumatta. Suuri muutos tähän oli 1990-luvun alussa käyttöönotettu kouluvalintapolitiikka, jota perusteltiin kaikkien vanhempien mahdollisuudella valita eri tavoin erikoistuneiden koulujen välillä. Käytännössä kouluvalintapolitiikka on kuitenkin palvellut lähinnä parempiosaisia perheitä. Tämä on kasvattanut koulujen sosioekonomisia ja laadullisia eroja, mikä on ollut ristiriidassa lasten yhdenvertaisuustavoitteen kanssa.

Kataisen hallitus ei ole hylännyt peruskoulun alkuperäistä ideaa. Hallitusohjelmassa todetaan, että koulutuspolitiikan tarkoituksena on taata kaikille syntyperän, taustan ja varallisuuden rajoittamatta yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeudet sivistykseen. Ohjelma korostaa kaikessa koulutuksessa toteutettavaa yhdenvertaisuusperiaatetta. Erikseen tavoitteena mainitaan perusopetuksen koulujen eriytymisen estäminen.

Uhkana on, että eriytyminen aiheuttaa kansan jakautumisen hyvä- ja huono-osaisiin jo perusopetuksessa. Kyseessä on laaja yhteiskunnallinen ongelmakokonaisuus, johon on etsittävä ratkaisua niin työllisyys-, asunto- kuin koulutuspolitiikastakin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä koulujen eriytymiskehityksen pysäyttämiseksi?
 

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu