Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

VT:n 8 kunnostustöiden aloitus

05.09.2012

Kirjallinen kysymys KK 631/2012 vp

Valtatiellä 8 Turusta Satakuntaan kulkee tavarakuljetuksia noin miljoona tonnia vuodessa. Toimiva tieyhteys alueella on tärkeä, sillä suoraa rautatieyhteyttä ei ole, mutta seudulla on useita satamia ja tavaraliikenteen terminaaleja.

Valtatien 8 turvallisuus on tällä hetkellä pääteiden runkoverkon huonoimpia. Turun ja Porin välisellä tieosuudella on viime vuosina tapahtunut keskimäärin 41 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vuodessa. Tien riittämätön kapasiteetti aiheuttaa päivittäin liikenneturvallisuutta heikentäviä ruuhkia taajamien läheisyydessä. Esimerkiksi Raision ja Maskun välisellä kaksikaistaisella tieosuudella liikennöi noin 16 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Valtatien 8 kunnostus Turku – Pori -tieosuudella sisältyy liikennepoliittisessa selonteossa (VNS 2/2012 vp) tällä hallituskaudella aloitettaviin hankkeisiin, mutta valtion ensi vuoden budjetissa ei ole osoitettu rahoitusta töiden aloittamiseen. Tietöiden aloituksen edellytyksenä olevan Maskun pohjavesialueiden ympäristöluvan voimassaolo päättyy kuitenkin ensi vuoden lopussa. Jos kunnostusta ei aloiteta ennen luvan raukeamista, työt uhkaavat siirtyä kauas tulevaisuuteen.

Valtatien 8 kunnostus tukisi alueen elinkeinoelämän kilpailukykyä, helpottaisi työssäkäyntialueiden kehittämistä ja parantaisi liikenneturvallisuutta. Hankkeen avulla voitaisiin myös pienentää liikenteen meluhaittoja ja alueen pohjavesialueiden pilaantumisriskiä.

Liikennepoliittisessa selonteossa Turku – Pori –tien kehittämiseen kohdennetaan 100 miljoonaa euroa. ELY-keskuksen mukaan hankkeen kustannusarvio on 180 miljoonaa, josta Raision ja Nousiaisten välisen moottoritien osuus on noin 90 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta VT:n 8 kunnostustyöt saadaan käyntiin ennen kuin Maskun pohjavesialueiden ympäristölupa vanhenee?

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu