Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

On aika saada vanhuspalvelulaki

14.11.2012

Puhe Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ja laiksi terveydenhuoltolain 20 §:n kumoamisesta HE 160/2012 vp

Käsillä olevalla lakiesityksellä on pitkä historia. Erillisen vanhuspalvelulain säätäminen oli esillä nimittäin jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Asiaa valmistellut komitea laati lakiesityksen, joka esiteltiin vuonna 1974. Komitea päätyi kuitenkin itse sille kannalle, että oikea etenemistapa tässä asiassa ei ole tiettyä väestöryhmää koskevan lainsäädännön laatiminen, vaan koko sosiaalilainsäädännön uudistaminen. Kun tälle linjalle lähdettiin 70-luvulla, sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyö tuottikin sitten uuden sosiaalihuoltolain, joka tuli voimaan vuonna 1984.

Suomalainen yhteiskunta on väestörakenteeltaan muuttunut sitten 70- ja 80-lukujen. Väestön keskimääräinen elinikä on pidentynyt. Kun syntyvyys samaan aikaan on pysynyt matalana, on seurauksena ikääntyneen väestön osuuden suhteellinen kasvu, etenkin kun sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat saavuttamassa vanhuuseläkeiän. Yhteiskunta on muuttunut. Siksi nyt on aika saada vanhuspalvelulaki.

Suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen kehitys on johtanut siihen, että mahdollisuudet perinteiseen perheen ja suvun huolenpitoon iäkkäistä jäsenistään on heikentynyt. Laajassa maassa, jota isot rakennemuutokset ovat möyhentäneet, perheet ja suvut ovat hajallaan. Etäisyydet suku- ja perhesitein kiinnittyneiden ihmisten välillä ovat kasvaneet. Tästä kaikesta seuraa se, että julkisen vallan, kuntien ja valtion, rooli ikääntyvälle väestölle tarjottavan tuen järjestämisessä on kasvanut ja kasvaa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa julkisen vallan keskeisiin tehtäviin kuuluu yhteiskunnallisen tasa-arvon ja kansalaisten yhdenvertaisuuden edistäminen. Pitkän ja monipuolisen teknisen, asiantuntijoihin perustuvan ja poliittisen valmistelun tuloksena on eduskunta nyt saanut käsiteltäväkseen hallituksen esityksen lainsäädännöksi, joka näissä oloissa, tässä yhteiskunnassa, pyrkii edistämään yhteisiä tavoitteita ikääntyneen väestön ja iäkkäiden kansalaisten tuen ja huolenpidon järjestämisessä.

Julkisten palvelujen järjestämisessä tavanomainen lähtökohta on ollut, että viranomainen toimii palvelujen järjestäjänä ja kansalainen palvelun kohteena. Mitä avuttomammasta kansalaisesta asiakkaana on kyse, sitä enemmän hänet hahmotetaan palvelun kohteena. Ihmisen ikääntyessä on tavanomaista, että hänen toiminnastaan tulee hitaampaa. Ajan myötä toimintakyky laskee ja heikkenee. Moni meistä huomaa tämän jo nyt. Mitä heikommaksi iäkkään ihmisen toimintakyky tulee, sitä tärkeämpää on, että joku toinen pitää hänestä huolta.

Edelleen tunnettu tosiasia on, että ikääntyminen ja toimintakyvyn heikkeneminen iän myötä on hyvin yksilöllinen tapahtuma. Geeniperimä, elinympäristö, elämäntavat ja myös onnettomuudet, tapaturmat, vaikuttavat merkittävästi siihen, miten yksilön ikääntyessään käy. Kertyneet ikävuodet eivät elämän loppupuolella juurikaan kerro siitä, mikä on yksilön todennäköinen toimintakyky fyysisesti tai etenkään henkisesti. Tämä tekee vanhuspalvelujen suunnittelusta ja toteutuksesta ja myös sitä ohjaavasta lainsäädännöstä erityisen vaativaa.

Arvoisa puhemies! Nyt käsillä olevan lain valmistelussa tämä vaikeus on ymmärretty mielestäni. Selkeitä ikärajoja ei ole asetettu kriteeriksi palvelujen saamiselle tai palvelusuunnitelman laatimiselle. Ainoa ikäkriteeri liittyy käsitteen "ikääntynyt väestö" määritelmään. Lain 3 §:ssä todetaan, että: "Ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä." Määritelmä kertoo, että lain piiriin tulee runsain määrin varsin nuorta väkeä, josta suuri osa on verrattain hyväkuntoista ja aivan mainiosti itsekseen toimeentulevaa. Hyvin monet tähän ryhmään kuuluvista jatkavat vielä työelämässä tai ovat muutoin aktiivisia, esimerkiksi yhteiskunnan päättäjinä tai kolmannen sektorin järjestöissä jne. Tästä ikään kuin lähdetään liikkeelle, ja sen jälkeen tukipalvelut, hoiva, huolenpito järjestetään yksilöllisesti sillä perusteella, miten suureksi tuen ja hoivan tarve arvioidaan.

Kun lain piiriin kuuluvassa joukossa, siinä väestössä, siinä, joka on siis vanhuuseläkeiässä, on suuri määrä aktiivisia, oman elämänsä sankareita ja tekijöitä, on selvää, että ikääntynyttä väestöä kokonaisuudessaan ei voi kohdella viranomaispalvelujen kohteina, objekteina. Eläkkeelle pääsy aloittaa monien kohdalla niin sanotun kolmannen elämän, johon voi kuulua hyvinkin suuri aktiivisuus yhteiskunnassa. Nämä ihmiset ovat oman elämänsä subjekteja, ja heitä tulee niin lähestyä. Mutta iän myötä, kun toimintakyky laskee, heidän tuen- ja avuntarpeensa lisääntyvät, mutta silloinkaan heitä ei saa kohdella vain viranomaispalvelujen kohteena, objektina.

Arvoisa puhemies! Nyt esitetty laki sisältää mielestäni syvän ymmärryksen siitä, miten tärkeätä on vahvistaa ikääntyvän väestön ja iäkkäiden ihmisten mahdollisuutta olla oman elämänsä subjekti mahdollisimman pitkään. Kansalaisille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin hoito- ja palvelusuunnitelmiin ja päätöksiin. Iäkästäkään ihmistä ei saa ryhtyä kohtelemaan kuin avutonta lasta tai pikkuvauvaa vain sillä perusteella, että hän on iäkäs ja joissakin asioissa tuen tarpeessa.

Lakiesitys ohjaa iäkkäiden ihmisten yksilölliseen kohteluun heidän ainutkertaisen tilanteensa ilmentämien tarpeiden mukaisesti, ja hyvä niin. Palvelusuunnitelma tehdään yhdessä. Sen riittävyyttä arvioidaan jatkuvasti. Kuntien vanhusneuvostoista tehdään lakisääteisiä. Palvelu järjestetään ensisijassa kotiin. Iäkkään ihmisen omaiset otetaan mukaan palvelusuunnitelman tekoon. Iäkkäälle ihmiselle nimetään tarpeen mukaan vastuutyöntekijä, joka auttaa häntä palvelujen riittävyyden arvioinnissa ja tuen hankkimisessa. Ja mikä tärkeätä, hänelle kerrotaan, kuinka pitkässä jonossa hän on palvelujen piiriin hakeutuessaan.

Iäkkään ihmisen toimintakyky voi heikentyä niin, ettei kukaan havaitse sitä ajoissa. Ollaan tilanteessa, jossa iäkäs ihminen ei enää pysty olemaan oman elämänsä subjekti riittävässä määrin. Tämäkin huoli on havaittu esitetyssä laissa. Lakiin on sisällytetty ilmoittamisvelvollisuus terveydenhuollon, sosiaalitoimen, pelastustoimen ja poliisin palveluksessa olevalle: velvollisuus tehdä viranomaiselle ilmoitus silloin, kun havaitsee, että joku iäkäs ihminen ei ilmeisestikään enää kykene huolehtimaan itsestään. Siis ilmoittamisvelvollisuus - ja sen lisäksi oikeus ilmoittaa myös muille ihmisille. Tämä säännös toivon mukaan estää niitä tilanteita, joissa on kyse iäkkäiden ihmisten unohtumisesta tai heitteillejätöstä.

Arvoisa puhemies! Esitetty laki heijastaa syvällistä ymmärrystä siitä, että ikääntyvälle väestölle ja iäkkäille ihmisille kuuluu täysi ihmisarvo ja kunnioitus yhteiskunnassa. Kunnioitus merkitsee sitä, että ihminen mahdollisimman pitkään saa olla oman elämänsä sankari ja että kukaan ei joudu unohduksiin ja avun ulkopuolelle silloinkaan, kun ei enää itse kykene apua pyytämään.

Lain toimeenpanoon tarvitaan vahvaa rahallista panostusta, mutta hyvin paljon voidaan tehdä myös kehittämällä palveluja toteuttavien ammatti-ihmisten koulutusta, ohjausta ja toimialan työelämä- ja johtamiskulttuureja. Laki antaa mahdollisuuden selkeään näkyyn, visioon. Toivottavasti tuo näky kantaa tuloksiin asti.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu