Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Kodin ja koulun kumppanuus koulurauhan perusta

09.03.2013

Mielipide Uudenkaupungin Sanomat

Hallituksen lainsäädäntöhanke koulujen työrauhan parantamiseksi on kiitettävä. Opetusministerin asettaman työryhmän esityksissä pääasia ei ole opettajalle tuleva mahdollisuus tarkistaa oppilaan kasseja ja ottaa puukko pois. Tärkeintä ovat erilaiset yhteisöllisyyttä vahvistavat elementit. Oppilaan kykyä ylläpitää työrauhaa pyritään edistämään keskusteluin. Oppilaan ymmärrystä omasta vastuustaan kouluyhteisön viihtyvyydestä lisätään oppilaskuntien toiminnan vahvistamisen kautta.

Koulujen työrauhan parantamiseen tulee nyt todellisia keinoja. Liian vähälle huomiolle tässä keskustelussa on kuitenkin jäänyt kodin mahdollisuudet edistää kouluviihtyvyyttä ja työrauhaa. Kouluviihtyvyyteen ja työrauhaan vaikuttaa olennaisesti oppilaiden motivaatio, käsitys koulunkäynnin mielekkyydestä ja kyky selviytyä koulutyön haasteista.

Lähtökohdat koulussa pärjäämiseen ja koulumotivaatioon tulevat kotoa. Opettajat tarvitsevat koteja kumppanikseen kasvatustyössään, motivoinnissaan ja opiskelussa etenemisen tuessa. Toimiva kasvatusyhteisö ei synny ajattelusta, jossa koululainen ja hänen vanhempansa nähdään ensisijaisesti koulutoimen asiakkaana. Lapsen ja nuoren kehityksen kannalta ei tiedä hyvää, jos vanhemmat ulkoistavat kasvatustehtävän kokonaan koululle ja sen jälkeen sanoutuvat irti kumppanuudesta ja keskittyvät vaatimaan opettajilta mahdottomia.

Kodin ja koulun yhteistyö kasvattajina heijastuu myönteisesti koulujen työrauhaan. Yhteistyö näkyy lapsille ja nuorille kasvatuksen ja opetuksen johdonmukaisuutena ja selkeytenä. Käsitys kodin ja koulun yhteisestä vastuusta kouluviihtyvyyden edistämisessä lisää koululaisten ymmärrystä omasta vastuustaan koulun työrauhan edistämisessä.

Oppivelvollisuuden alkaminen merkitsee sitä, että samalla alkaa vanhempien ja koulun velvollisuus keskinäiseen kasvatuskumppanuuteen lapsen parhaaksi.

 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu